Jos Meksikon pääkaupunki México pitäisi rakentaa nyt, sitä ei varmasti tehtäisi Meksikon laakson pohjalle vaan laaksoa kiertäville vuorille.
Kun espanjalainen valloittaja Hernán Cortés ratsasti vuonna 1521 Meksikon laaksoa ympäröivien vuorten yli, hän näki alhaalla laaksossa suuren järven. Sen keskellä oli saari, jossa sijaitsi atsteekkivaltakunnan pääkaupunki Tenochtitlan.
Siitä kasvoi seuraavien 500 vuoden aikana 25 miljoonan ihmisen México. Espanjalaiset alkoivat täyttää järveä saadakseen lisää rakennusmaata.
Tenochtitlanin vieressä oli pienempi kaupunki nimeltä Tlateloclco. Se on edelleen erään Méxicon kaupunginosan nimenä. Kävin siellä hammaslääkärissä.
Atsteekkien järven koosta kertoo paljon tämä: kun Cortés kävi valloitussotiaan saarikaupunkia vastaan, hän rakensi jopa laivoja, joilla hän hyökkäsi alkuasukkaiden kimppuun.
Espanjalaiset purkivat mahtavat atsteekkitemppelit ja rakensivat kivistä nykyiset suuret kirkot ja hallintorakennukset.
Esimerkiksi Méxicon pääkatedraali on tehty atsteekkien suurten temppeleiden purkukivistä, samoin Zócalon-aukio ja monet sen laidalla olevista hallintorakennuksista.
Méxicossa on vielä jälkiä entisestä järvestä. Esimerkiksi Xochimilcon kanavat ovat atsteekkien aikaisia.
Vanhoja atsteekkien kulkureitteinä toimineita kanavia on jäljellä vielä 170 kilometriä. Niillä purjehditaan tarjinera-lautoilla, joille annetaan vauhtia tökkimällä pohjasta pitkillä seipäillä.
Trajinera-lautoilla työporukat juhlivat syntymäpäiviä, koululuokat karkaavat niille joskus ja niillä vietetään häitä.
Omilla lautoillaan liikkuvat kymmenet mariachiorkesterit, joiden musiikista koko seutu kaikuu. Trajinerat ovat turistinähtävyys.
Maanjäristyksiä kutsutaan joskus ”atsteekkien kostoksi” Méxicossa.
Kun maanjäristys iskee, saviselle pohjalle rakennettu kaupunki hypähtelee kuin hyytelön päällä. Tuhovaikutus lisääntyy tällaisessa tanssituksessa.
Järven pohjasta on muutakin harmia. Meksikossa metrolinjojen rakentaminen on vaikeaa, koska rakentajat törmäävät vesitaskuihin. Savimaahan ei ole muutenkaan helppoa tehdä tunnelia, koska seinät pitää vuorata paksulla betonikerroksella.
Koin Meksikossa asuessani useita maanjäristyksiä, mutta me asuimme 200-300 metriä ylempänä. Meille kerrottiin, että talomme oli tukevan kallion päällä eikä savimaalla.
Voimakkain järistys oli 6,9 Richteriä. Se keinutti taloa melkoisesti, mutta ei aiheuttanut vaurioita.
Maanjäristyksen kokemusta ei voi verrata mihinkään muuhun. Kun lattia ja seinät heiluvat, se aiheuttaa täydellisen voimattomuuden tunteen, joka ei voi verrata mihinkään.
Vaikka järistykset kestävät yleensä vain muutamia kymmeniä sekunteja, ne tuntuvat hyvin pitkiltä. Maanjäristyksen jälkeen on aina yllätys, kuinka lyhyt se oli.
Méxicossa lääkärinämme toimi vanha kirurgi Paul Clever y Arellano. Hän koki vuoden 1985 maanjäristyksen ja joutui leikkaamaan uhreja aamusta iltaan monta päivää peräkkäin. Siitä tuli hänelle lääkärinuran rankin työkokemus.
- Kun kivenlohkareiden joukossa olleet ruumiit alkoivat mädäntyä, koko kaupunki haisi kuolemalle, hän kertoi.
On onnetonta, että maanjäristys sattui tällä kertaa vuoden 1985 järistyksen 32. vuosipäivänä.
Siitä aiheutuu turhaa pelkoa, että Meksikoa vaivaa jonkinlainen suuri jumalten kirous, jolle ihminen ei voi mitään.
Maanjäristyksiä varten voidaan suojautua rakentamalla talot hyvin. Nykyiset Méxicon pilvenpiirtäjät nousevat yhtä korkealle kuin New Yorkissa, mutta on rakennettu kestämään järistyksiä erilaisilla hydrauliikka- ja laakeritekniikoilla.
Vuoden 1985 rakennuksista pahiten sortuivat julkisilla varoilla tehdyt talot. Niiden rakentamiseen varatuista rahoista iso osa oli joutunut korruptioherrojen taskuun.
Kirjoittaja on Meksikossa vuosia asunut toimittaja.