Vielä joitakin vuosia sitten kauppasodan käsite kuului lähinnä historiaan. Nyt siitä on tullut osa päivittäistä uutisvirtaa, ja kauppapolitiikka on noussut kansainvälisen politiikan konferenssien kärkiaiheeksi.
Taloudelliset siteet maailman valtioiden välillä kasvoivat räjähdysmäisesti 1990- ja 2000-luvuilla. Samalla vahvistettiin kansainvälisiä normeja, jotka sääntelevät kaupankäyntiä. Viime vuosina ilmapiiri on muuttunut: kiristyvä suurvaltakilpailu on muuntanut maailmantalouden kasvavassa määrin geopoliittisen taistelun pelikentäksi, jossa yhteiset pelisäännöt murenevat ja vastustajan taloudellisia riippuvuuksia voidaan käyttää aseena tämän heikentämiseksi.
Vuonna 1995 perustetun maailmankauppajärjestön WTO:n arvellaan olevan lähellä romahdusta.
Euroopan unioni pyrkii yhä toimimaan sääntöperustaisen vapaakaupan puolustajana ja kehittäjänä, mutta sen toimintaa varjostaa etenkin Yhdysvaltojen ja Kiinan välille kehkeytynyt kauppasota. Kiinan nopea kasvu on herättänyt länsimaissa kysymyksen, pystyykö olemassa oleva liberaali maailmankaupan järjestelmä sulauttamaan nousevan suurvallan, joka ei ole liberaali.
Liberaalin kansainvälisen politiikan ja talouden opeille pohjautuvaa pyrkimystä ’win-win’ eli kaikkia osapuolia hyödyttäviin suhteisiin haastaa realistisen geopolitiikan näkemys, jonka mukaan strategisten kilpailijoiden välillä pelataan väistämättä nollasummapeliä. Jälkimmäisen opin mukaan USA:n suurin haaste on jarruttaa Kiinan nousua.
Yhdysvaltain vastaus Kiinan nousuun onkin ollut monella tapaa poikkeuksellinen suhteessa maan keskeiseen rooliin maailmantalouden rakenteiden luojana ja ylläpitäjänä koko toisen maailmansodan jälkeisellä kaudella.
Columbian yliopiston professori Anu Bradfordin mukaan poikkeuksellista on ensinnäkin se, että Yhdysvallat on ryhtynyt kauppasotaan myös omia liittolaisiaan vastaan. Presidentti Donald Trumpin tulliuhkailujen kohteeksi on joutunut muun muassa Saksan autoteollisuus.
Toiseksi Trumpin johdolla maa on alkanut sekoittaa turvallisuusintressejä ja taloudellisia keinoja keskenään aivan uudessa mittakaavassa.
Kolmanneksi Yhdysvallat on ryhtynyt kyseenalaistamaan ja rikkomaan instituutioita kuten WTO, sillä olemassa olevat rakenteet eivät ole onnistuneet rajoittamaan Kiinan vahingollista toimintaa, kuten teollisuusvakoilua, teknologiansiirtoja ja kyberhyökkäyksiä.
Financial Times -lehti kuvaili hiljattain laajasti Trumpin kauppa- ja valuuttasodaksi luonnehdittavia toimia, joissa Yhdysvaltain johtoasemaa maailmantaloudessa käytetään aseena kilpailijoita vastaan. Lehden mukaan viime vuonna USA:n pakotteiden kohteena oli yhteensä 1474 toimijaa, mikä on vähintään kaksinkertainen määrä aikaisempiin vuosiin verrattuna.
Venäjään, Iraniin, Pohjois-Koreaan, Venezuelaan ja muihin USA:n vastustajiin kohdistettujen talouspakotteiden lisäksi Trump on ottanut käyttöön tullimaksuja ja muita kaupankäynnin rajoituksia myös liittolaisiaan vastaan. Ja ennen kaikkea keinot ovat koventuneet suhteessa Kiinaan, jonka nousua pidetään Washingtonissa yhä vakavampana uhkana Yhdysvalloille.
Vaihtoehtoinen lähestymistapa Kiinan nousuun voisi olla olemassa olevien kansainvälisten rakenteiden uudistaminen Yhdysvaltain johdolla yhteistyössä Euroopan kanssa. Kiina saattaisi olla altis taipumaan yhteisesti määriteltyjen pelisääntöjen muokkaamiseen, sillä se on hyvin riippuvainen maailmankaupasta ja korostaa talouden vakaata kehitystä.
EU:n ulkopolitiikassa instituutioiden puitteissa toimiminen on keskeinen ohjenuora. Toisaalta EU:n arviot Kiinan nousuun liittyvistä turvallisuusriskeistä ovat lähentyneet Yhdysvaltojen näkemyksiä. Unioni on nimennyt Kiinan ”järjestelmätason kilpailijaksi” (systemic rival) ja ryhtynyt rajoittamaan Kiinan pääsyä strategisesti merkittäviin julkisiin hankkeisiin, kuten esimerkiksi rautatiet tai viestintäverkot.
Eurooppa ja Yhdysvallat eivät kuitenkaan ole löytäneet – eivätkä kovin paljon edes etsineet – yhteistä säveltä, miten vastata Kiinan kasvavan kansainvälisen vaikutusvallan tuomiin haasteisiin. EU:n ja USA:n edut suhteessa Kiinaan ovat vain osittain yhteneväiset, joten moni eurooppalainen asiantuntija peräänkuuluttaa EU:lta vahvempaa ja itsenäisempää otetta omien etujensa puolustamiseen.
Transatlanttisten suhteiden heikkeneminen kuitenkin tekee Kiinan haasteeseen vastaamisesta entistä vaikeamman tehtävän sekä Yhdysvalloille että Euroopalle. Lännen hajanaisuus luo autoritaarisille suurvalloille lisää tilaa toimia, ja kauppasodat vauhdittavat omalta osaltaan globaalin järjestyksen murenemista. Euroopan soisi toimivan tällaisessa maailmassa yhtenäisesti.
Kristi Raik on Viron Ulkopoliittisen instituutin johtaja.