Toisinaan tuntuu siltä kuin koko kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi olisi yksi jättimäinen varmuusväline. Meidän työmme on ennaltaehkäisevää, me ehkäisemme syrjäytymistä. Suojelemme ihmisiä maailman vaaroilta, naapurin Jarmolta ja heiltä itseltään.
Ja mikäs siinä. Jos meillä on jotakin osuutta siihen, ettei se jokaisen ihmisen sisällä asustava ruma ja katkera lapsi kasva yhtään isommaksi, niin hienoahan se on.
Se lapsi, joka puree toista ihmistä sormeen ja huutaa netissä yksinäisyyttään, tuskaansa ja pelkoaan koska maailma ei enää toimi niin kuin minä haluaisin sen toimivan. Jos on koskaan toiminutkaan. Ja koska maailma ei toimi niin kuin minä haluan, niin ei minullakaan ole edellytyksiä siinä toimia.
Pysyn suosiolla poissa, astun syrjään, huudan yksin, kunnes en jaksa tehdä enää sitäkään.
Vaikka me olemmekin hyvällä asialla, niin joku perustavaa laatua oleva ristiriita tässä preservatiivina toimimisessa kuitenkin on. Ehkäisy estää asioita tapahtumasta tai syntymästä. Lannistaa, näivettää ja lamauttaa. Ollaan tässä nyt ihan nätisti ja hiljaa, ettei vaan sattuis mitään, eikä kukaan pääsis sanomaan.
Ja kun meidän tavoitteemme on täysin päinvastainen. Meidän tehtävämme on luoda niitä uusia mahdollisuuksia, kokemuksia, kohtaamisia ja nimenomaan synnyttää uutta elämää. Lisätä sitä paljon puhuttua elinvoimaa.
Olla mukana luomassa omaleimaisia ja vetovoimaisia kokonaisuuksia, niitä ominaisuuksia, jotka määrittävät hyvin pitkälle sen kuinka mielenkiintoisia, houkuttavia ja kutsuvia asuinpaikkoja kuntamme ja kaupunkimme ovat.
Onko tämä sellainen paikka johon halutaan muuttaa ja ennen kaikkea halutaanko tänne jäädä? Vai lasketaanko vain päiviä siihen että päästään lähtemään jonnekin muualle. Siihen mystiseen suureen maailmaan, missä elämä oikeasti tapahtuu. Etelään, ulkomaille, jonnekin. Pakko päästä pois. Vai onko?
Onko täällä elämää, onko täällä tekemistä? Mitä se sitten kunkin ihmisen kohdalla tarkoittaa: koripallopeliä tai konserttia, kirkkolaulua tai kuvanveistoa. Sellaista toimintaa, joka ruokkii ja rohkaisee sitä myöskin jokaisen ihmisen sisältä löytyvää uteliasta lasta, joka katselee maailmaa silmät suurina. Haluaa kokea, osallistua, tulla nähdyksi ja kuulluksi ja sanoa oman sanansa.
Joten pitäisikö meidän unohtaa se ehkäisypuoli hetkeksi? Heittäytyä elämän virtaan ja katsoa minne se meidät vie. Uida vastavirtaan, tutkia mitä sivujokien varsilta löytyy, sukeltaa syvemmälle jos siltä tuntuu. Eksyvä löytää.
Jos siitä on sitten jotakin syntyäkseen, niin sehän on pelkästään positiivista. Ehkäpä jo tänä viikonloppuna. Sir/Madam?
Kirjoittaja työskentelee Limingan kirjasto- ja kulttuurijohtajana sekä kirjoittaa kirjoja ja lauluja.