Aamulehti ilmoitti pääkirjoituksessaan 16.9. ottavansa käyttöön sukupuolineutraalit tittelit. Kieli on kommunikoinnin väline, mutta kieli myös luo ajattelumme puitteita ja ohjaa tahattomastikin sen suuntia. Lehti katsoi, ettei sen ole syytä tekstillään olla voimistamassa ajatusta, että joku ammatti tai tehtävä kuuluu erityisesti miehille tai naisille.
Keskustelu aiheesta käy yhä kuumana. Toiset ovat innoissaan, toiset raivoissaan.
Aamulehden avauksesta tulee mieleen tapaus Bror Rexed. Hänestä tuli Ruotsin lääkintöhallituksen pääjohtaja vuonna 1967. Rexed ilmoitti virkaanastujaispuheessaan henkilökunnalle, että kaikki työntekijät saavat sinutella toisiaan ja että myös häntä itseään pitää sinutella ja kutsua etunimellä.
Siitä alkoi vyöry, jonka seurauksena Ruotsin puhuttelukulttuuri muuttui kielitutkijoiden mukaan ennennäkemättömän nopeasti. Kun maassa aikaisemmin oli hyvin muodollisesti neiditelty, rouviteltu, herroiteltu tai puhuteltu ihmisiä heidän titteliensä kautta johtajiksi, maistereiksi, tohtoreiksi, alle vuosikymmenessä sinuttelusta tuli valtavirtaa.
Olin aivan 80-luvun alussa Ruotsissa kesätöissä vanhusten kotiavustajana. Kun yritin kouluruotsillani kohteliaasti teititellä, 80- ja 90-vuotiaat asiakkaani kauhistuivat palvelijamaista puhutteluani.
Aika oli Ruotsissa kypsä Brorin avaukselle, muuten ilmiö ei olisi samalla tavalla levinnyt koko kansakuntaan.
Ruotsissa puhalsivat tuolloin demokratiaa ja yhteiskunnallista tasa-arvoa ajavat tuulet. Siinä ilmapiirissä hierarkiaa alleviivaava muodollinen puhetapa näyttäytyi historiallisena jäänteenä.
Vaikka sinuttelusta tuli nopeasti vallitseva käytäntö, tutkija Maria Fremerin mukaan (artikkeli teoksessa Saako sinutella vai täytyykö teititellä. 2015.) puhuttelukäytännöt saattavat yhä aiheuttaa väittelyitä ruotsalaislehtien mielipideosastoilla.
Vaikka elävä kieli muuttuu koko ajan, esimerkki osoittaa, että muutos aiheuttaa suuria tunteita. Ei siis ihme, että Aamulehden ilmoitus muuttaa kieltä teksteissään keskusteluttaa.
Suomessa teitittelyä ei ole samalla tavalla hylätty kokonaan, mutta onhan ihmisten puhuttelu muuttunut valtavan paljon epämuodollisemmaksi. Vanhimmissa sukupolvissa on ihmisiä, jotka ovat teititelleet omia vanhempiaan.
Aika näyttää, osuiko Aamulehden avaus samalla tavalla ajan hermoon kuin Ruotsin Bror aikoinaan.
Jos osui, muut yritykset ja instituutiot seuraavat vauhdikkaasti perässä ja alkavat uudistaa sukupuolittunutta sanastoaan.
Eduskunta ottaa itse käsittelyyn esimerkiksi sen, pitäisikö puhemiehestä todellakin tehdä eduskunnan puheenjohtaja.
Samalla rysäyksellä meillä voitaisiin luopua teitittelyn rippeistä. Itse päätin jo jokin aika sitten, että nuori tai vanha, rouva tai narri, teitittelen vain äärimmäisessä hädässä.
Hallitsen teitittelyn huonosti. Jäykistää kummasti vuorovaikutusta, kun yrittää samalla pitää mielessä, mitä teititellessä taivutetaan monikon toiseen persoonaan ja mitä taas ei.
On myös kiusallista kuunnella työssä äänitettyjä haastatteluja, joissa haastattelijana vaihtelin puhutteluissa monet kerrat sinusta teihin ja teistä sinuksi.
Selvänä merkkinä teitittelyn turhuudesta pidän myös sitä, että kun sähköposteissa teitittelin ihmisiä ja puhuttelin koko nimellä, sain yleensä vastaukseksi: Hei Päivi!