Viime marraskuussa Oxfordin sanakirja valitsi vuoden sanaksi totuuden jälkeisyyden, post-truth. Oxfordin toimitus päätyi sanaan, koska vaihtoehtoiset faktat ja valheet ovat tosiasioita halutumpia.
Totuuden jälkeisyys on kuitenkin vinoutunut käsite. Sana sisältää harhan, että aiemmin totuus olisi ollut jotenkin vallitseva olotila mutta enää ei.
Näin ei ole. Ihmisyhteisöissä on käytetty vääristelyä ja valhetta aina. Suuria valtakuntiakin on pystytty pitämään niiden turvin kasassa vuosikymmeniä. Emme koskaan ole eläneet varsinaisessa totuuden tilassa.
Aikaamme sopisi paremmin kuvaamaan järjen jälkeisyys. Ei-tiedollinen perstuntuma on kohotettu totuudeksi. Vain sellaista tietoa pidetään totena, joka vastaa omia ennakkoluuloja.
Muutos on vienyt ajattelua huonompaan suuntaan. Monin paikoin se on loppunut kokonaan. Nykyisin on tärkeintä, miten asiat koetaan. Sillä ei ole merkitystä, kuinka ne tosiasiallisesti ovat. Näin syntyivät Brexit- ja Trump -ilmiöt.
Kotimaan politiikassa esimerkiksi perussuomalaiset kohkaavat tuulivoiman takia räjähtävistä lepakoista. Tämän hetkisen tutkimustiedon vastainen kokemuspöty on helpompi kaupata kuin energiamuodon markkinoita vääristävä syöttötariffi.
Odottaa sopii, milloin aurinkovoimaa aletaan vastustaa energialähteen säteilyn aiheuttamalla ihosyöpävaaralla. Ehkä pian nähdään ankaria helteen vastaisia kannanottoja ja Taivaat kiinni! -kansanliike.
Länsimaat elivät pitkään järjellisissä oloissa, jossa kehitys vei suurin piirtein oikeudenmukaiseen suuntaan.
Sen voi katsoa alkaneen kansalaisvapauksia rajoittaneen ja ihmisoikeuksia polkeneen itäblokin hajoamisesta 1980-luvun lopussa. Mutta rationaalinen, neuvottelu- ja sovittelutaidoille perustunut inhimillisen toiveikkuuden jakso kesti vain hetken. Se päättyi 2010-luvulla.
Useat tutkijat ovat löytäneet syypääksi talouden globalisaation, joka siirsi työpaikkoja halpamaihin ja puhalsi erilaisia kiinteistö- ja sijoituskuplia. Kokonaiset kaupungit menettivät elinkeinojaan. Ihmisiltä katosi tulevaisuus jalkojen alta.
Samalla usko demokratian toimivuuteen horjui. Taloutta vapauttaneet poliittiset päättäjät eivät tohtineet estää finanssikapitalismin verovapaata mellastusta. Hyvinvointivaltio jäi keskituloisten maksettavaksi.
Ääripuolueet haistoivat haaskan ja ryhtyivät lietsomaan pettymystä. Järjenkäytön tilalle tulivat jokaisen omat kokemukset ainoana varmana tietona. Monimutkaista todellisuutta ryhdyttiin mittaamaan oman kolautetun ylpeyden kautta.
Kiitos globalisaatiolle, että useassa sivistysvaltiossa kunniakas liberalismin perintö on vaihtunut elämäksi henkisessä itäblokissa.
Järjen jälkeisyydessä syyt ja seuraukset sumentuvat. Ratkaisut nähdään yksinkertaisina: muureina, rajojen sulkemisina, polkupyöräilyn moittimisena. Ja kaikkein matalimmalla tolvanuuden tasolla vähemmistön hätyyttelynä tai raiskausuhkauksina.
Tutkimuksille ja asiantuntijatiedolle naureskellaan. Presidenttiehdokas saattaa kieltää evoluution sillä perusteella, ettei näe missään ”puoliapinaihmisiä”.
Varsinainen ongelmien aiheuttaja, markkinataloutta luhistava finanssiahneus, pääsee helpolla. Ääriporukat eivät jaksa paneutua niin vaivalloiseen vyyhteen. Helppo syyllinen löytyy sen sijaan heikommassa asemassa olevista: työttömistä, maahanmuuttajista, asunnottomista.