Ranskalais-kolumbialainen poliitikko Ingrid Betancour on viime viikkoina ollut maailman ykkösuutinen. Hän nousi mediajulkisuuteen heinäkuun alussa, vapauduttuaan Kolumbiassa sissiliike Farcin käsistä. Takana oli kaappaus ja vuosien vankeus.
Betancour nousi globaalin oikeudenmukaisuuden ja voiton symboliksi. Hän on nainen, joka selvisi hengissä julmasta taistelusta. Samalla Ranska pääsi kiillottamaan ulkopoliittista kuvaansa. Vastakkain asetettiin etevä eurooppalainen diplomatia ja primitiivinen kolumbialainen guerillatouhu.
Kolumbian viidakoissa edelleen olevat useat sadat kaapatut panttivangit ovat samalla saaneet huomiota mediassa. Kun lähdin heinäkuussa Kolumbiaan, sukulaiset ja tuttavat varoittelevat. Yleisin kehotus kuului: älä vain tule siepatuksi! Kansallisia maakuvia muokkaavat imagokonsultit voivat väristä onnesta. Kolumbia on harvinaisen selvä tapaus. Se on merkitty maa, josta yhdelläkään eurooppalaisella ei voi olla mitään positiivista sanottavaa.
Silmien eteen piirtyy latinalais-amerikkalainen kansakunta, josta puuttuvat järjestys, sivistys ja inhimillisyys. Sissiliikkeet ja vapautusarmeijat vastaavat komennosta. Huumeparonit ja kokaiinikuninkaat käyttävät röyhkeästi valtaa. Suomen ulkoministeriön maakohtaisissa matkustustiedotteissa on Kolumbian kohdalla useita sivuja varoituksia. Viesti on selvä. Pysy poissa, jos vain voit.
Matka Bogotaan on vanha henkilökohtainen unelma, joka tänä kesänä vihdoin toteutui. Pelkokerroin oli korkealla, kun lentokone Miamista saapui Kolumbian pääkaupunkiin. Yli miljoona kolumbialaista elää maan rajojen ulkopuolella, lähinnä Yhdysvalloissa. Jäljelle jää reilut 40 miljoonaa elämään omassa maassaan. Lentokoneessa oleva otos oli rauhallista, ystävällistä ja iloista, sanalla sanoen normaalia matkustavaa keskiluokkaa. Pelko haihtui nopeasti ja tilalle tuli hämmennys. Onko todellisuuden ja mielikuvien välillä näin iso kuilu?
Kolumbia ja kolumbialaiset ovat joutuneet omalaatuiseen kaksoisrooliin. Tunne pahuuden maasta on vahva. Ajatus normaaliudesta ei mahdu Kolumbia-kuvaan. Bogotan kultamuseon vitriinillä ympärilleni kehittyi tiivis ryhmä. Sen muodostivat tummatukkaiset, ruskeasilmäiset lapset. He katsoivat minua avoimen uteliaasti. Yksi kosketti takkiani ja reippain kunnostautui sanomalla vienosti "hellou!" Vastasin hymyillen samalla tervehdyksellä. Missään ei ole näin aseistariisuvaa ulkomaalaisiin kohdistuvaa kiinnostusta kuin Bogotassa. Kolumbian 11-miljoonaisessa pääkaupungissa uteliaisuuteen on syynsä. Kaupungista puuttuvat turistit.
Turisti on ilmiö, jota Kolumbiassa katsotaan pitkään. Ulkomaalaiset ovat vierastaneet, suorastaan pelänneet masentavan historian uhrivaltiota. Kolumbiaan vuosittain saapuvat, alle miljoonan jäävät turistit kohtaavat vihreän, neitseellisen maan ja rikkaan kulttuurin. Kaduilla kuulee vain espanjaa, eikä palvelu toimi millään muulla maailmankielellä. Silti, kolumbialainen on tavattoman ystävällinen, hienotunteinen ja kohtelias. Asiat hoituvat elekielellä. Sosiaalisuus ja hyvät tavat ovat valttia. Ulkomaalainen on kuningas, jota kohdellaan kunnioittavasti. Tunne on hyvin ristiriitainen: todellisuus ei vastaa odotuksia.
Latinalainen Amerikka on eurooppalaisen politiikan suora jatke, sen välitön johdannainen. Maanosan monet ongelmat ja kriisit ovat seurausta Espanjan siirtomaa-ajan synnyttämästä kahtiajaosta. Kolumbia, kuten useimmat muutkin maanosan maat, itsenäistyi Napoleonin sotien seurauksena. Itsenäisyys lunastettiin pitkillä, verisillä vapaussodilla. Senkin jälkeen useat ankarat kahakat ovat olleet arkipäivää. Niihin verrattuina eurooppalaiset sisällissodat tuntuvat mitättömiltä kylätappeluilta.
Ristiriidoilla on sisäsyntyinen syynsä. Yhteinen visio puuttui, kun kansakuntia rakennettiin. Hallitsijat nousivat siirtomaa-ajan eliiteistä. Etuoikeutettujen intressit poikkesivat kansan tahdosta. Valta-asetelmaa tukivat muut konservatiiviset voimat, ennen kaikkea katolinen kirkko ja armeija. Useimmissa maissa alkuperäiskansat suljettiin järjestelmän ulkopuolelle. Poliittista valtataistelua käytiin myös - ja käydään yhä - liberaalien tavoitteiden ja konservatiivisten voimien välillä. Konsensusta ei tunneta Latinalaisessa Amerikassa.
Maanosan rikkaudet ovat olleet myyttisiä ja todellisia. Raaka-aineista, metalleista, huumeista, hedelmistä ja kahvista kiinnostuneet ovat jättäneet oman ruman jälkensä alueelle. Latinalainen Amerikka elää eturistiriistoista. Politiikan ongelmat ja talouden kiistat ratkotaan voimakeinoin. On syntynyt kaksi pintaa. Elämäntapa tässä urbanisoituneessa maanosassa muistuttaa modernia ja eurooppalaista. Politiikkaa tehdään kuin keskiajalla. Toistuvat kapinat ja kaappaukset, konfliktit ja kahakat ovat arkipäivää.
Kolumbiassa kahdet kasvot ovat todellisuutta. Maassa oleva aseellinen konflikti on jatkunut jo yli 40 vuotta. Sen osapuolet rahoittavat toimintansa huumekaupalla ja kaappauksista saatavilla lunnasrahoilla. Silti yhä useammat kolumbialaiset ja kansanliike Ingrid Betancourtin ympärillä osoittavat, että muutosta halutaan. Toissasunnuntainen, sissiliikkeitä vastaan suunnattu valkoinen mielenosoitus oli vahva merkki. Kolumbian kansallispäivänä 19. heinäkuuta syntyi globaali muutosvoima. Jälleen kerran Latinalainen Amerikka kosketti monen eurooppalaisen sydäntä. Lautasella on jo ollut liikaa verta - nyt vahvistui vihdoin kollektiivinen unelma paremmasta tulevaisuudesta.