Kolttasaamelainen kapteeni on huolissaan joukkojensa harvenemisesta. Rivien paikkaajiksi tarvittaisiin kipeästi nuoria paluumuuttajia, sillä jatkuvuuden turvaavat lapset alkavat olla kortilla.
Petsamosta Inariin asutettujen kolttasaamelaisten pääkylässä Sevettijärvellä on koulu, jonka ala- ja yläasteen luokilla ei ylisuurista oppilasmääristä tuskailla. Jos koulun kaikki kolttalapset astuvat aamulla sisään yksitellen, heilahtaa ison punakattoisen rakennuksen ovi yhdeksän kertaa. Nuorimmainen tulee esikouluun ja toiseksi nuorin viidennelle.
"Mutta museoitavaksi emme vielä suostu. Uskoa yhteisön, kielen ja kulttuurin säilymiseen on pakko olla", sanoo kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff.
Kapteenin arvon hän sai kadettikoulun jälkeen rajavartioston palveluksessa Imatralla. Sieltä elämä palautti miehen synnyinseudulleen Sevettiin poromieheksi.
Nyt jo kolmatta luottamusmieskauttaan käyvä 45-vuotias "kolttavanhin" viittaa museoimisella Norjaan, jossa puuhataan itäsaamelaisten museota Inarin rajan pintaan Neideniin. Norjan puolella kolttakulttuuri on käytännössä kuollut.
Sevettijärvelle haluttaisiinkin elävän kulttuurin keskus, johon kerättäisiin mahdollisimman paljon tietoa koltista. Se tarjoaisi tilat myös muun muassa kolttien hallinnolle.
Feodoroff korostaa Sevettijärven merkitystä kulttuurin säilyttämisen ytimenä, koska kylä on ainoa, jossa koltta on vielä säilynyt arkipäivän käytännön kielenä. Kahdessa muussa kolttien päätaajamassa Nellimissä ja Keväjärvellä suomen kieli on vallannut paljon enemmän alaa. Kulttuurin ja kielen taantuminen Sevetissä olisi kohtalokasta koko yhteisölle.
Kourallinen kirjoittajia
Kolttia on Suomessa enää 600-700, joista reilu puolet asuu Inarissa. Maailmalle lähteneet ovat pääosin nuoria. Koltan puhujia on kolmisensataa, ja sen kirjoittamisen taitajia vain muutamia kymmeniä.
"Koulujen asuntoloita kolunnut sukupolvi häpesi alkuperäänsä, koska koltat olivat jatkuva kiusan kohde. Kolttia ryssiteltiin ja myös kolttien ortodoksisuus oli jakava tekijä. Suomen kolmesta saamelaisryhmästä koltat olivat pohjasakkaa", Feodoroff erittelee syitä alamäelle.
Ilmapiiri on onneksi muuttunut. Vanhemmat haluavat nyt lastensa oppivan koltan kielen ja kulttuurin. Myös nuoret ovat kiinnostuneet perimästään, ja he uskaltavat avoimesti kantaa saamenpukua.
Ilmapiirin muutosta kuvastaa, että Ivalon lukion tänä syksynä aloittanut sevettiläispoika on ensimmäinen, jolla on mahdollisuus kirjoittaa yo-kirjoituksissa koltta äidinkielenä. Toistaiseksi koltan on voinut kirjoittaa vain vieraana kielenä.
Yleinen myönteisyys ei kuitenkaan juuri lohduta, jos jälkikasvu hiipuu.
Feodoroffin mukaan nuoria paluumuuttajia olisi Sevettiin tulossa, mutta työpaikkoja ei ole. Perinteiset ammatit, kuten poronhoito ja kalastus eivät tarjoa riittävää pohjaa elannolle.
Elävän kulttuurin keskus olisi yksi vireyttäjä, mutta toisenkin esimerkin hän antaa.
"Sevettiin olisi saatava vanhusten palvelukeskus. Se toisi helposti useita työpaikkoja. Nyt kolttavanhuksia hoidetaan Ivalossa, jossa laitoksen henkilökunnasta vain pari osaa kieltämme. Asetelma on hyvin vaikea siellä asuville ikäihmisille."