Suvi-Anne Siimeksen äkkipikainen eroilmoitus sai vasemmistoliiton hämmennyksen tilaan. Suomalaisessa politiikassa on tuiki harvinaista, että puolueen vetäjä hyppää liikkuvasta junasta. Martti Korhosessa vasemmistoliitto sai enemmän itsensä näköisen johtajan.
Suvi-Anne ei ollut puolueensa näköinen, mikä oli sekä etu että haitta. Yhtäältä se antoi hieman vanhakantaiselta näyttävälle puolueelle tuoreutta. Toisaalta Suvi-Anne ja puolueen sielunelämät olivat aika ajoin eri planeetalla. Joukkoja pitää puolueessakin johtaa edestä, mutta johtajan ja joukkojen välillä on hyvä olla huuto- ja näköetäisyys.
Muistan vasemmistoliiton perustamisen aikoihin noin 15 vuotta sitten pidetyn kolmen miehen saunaillan. Istuimme Pekka Ahmavaaran ja Matti Hokkasen kanssa pohtimassa vasemmistoliiton olemusta. Vasta perusteilla oleva puolue haki kuumeisesti linjaa ja ideaa. Pekka Ahmavaara oli tuolloin yksi keskeisiä vasemmistoliittolaisia ay-vaikuttajia ja Matti Hokkanen vasemmistoliiton yksi pääideoijista. Kuvaavaa silloisillekin ristipaineille oli, että minun tehtäväni oli olla paikalla tasapainottavana tekijänä.
Matti Hokkasesta tuli myöhemmin yksi pitkäaikaisimmista ministerin erityisavustajista, yksi Lipposen hallitusten keskeisimmistä harmaista eminensseistä. Ahmavaara toimi myöhemmin SAK:n varapuheenjohtajana, joka on perinteisesti ay-vasemmiston kärkipaikka.
Hokkanen edusti vasemmistoliitossa ns. kolmatta vasemmistoa, uuden etsintää, sosialismin, ekologisen tietoisuuden ja humanismin yhdistämistä työväenliikkeen perinteisiin. Pekka Ahmavaara edusti vasemmistoliiton suuntausta, jossa kolmikantainen sopimismalli ja teollisuusliittojen edunvalvonta muodostavat poliittisen linjan keskiön.
Vasemmistoliitossa vaikutti tuolloin myös kolmas ryhmittymä, jota ei tähän saunaporukkaan kutsuttu. Se muodostui tuolloin entisistä taistolaisista.
Jokaisessa puolueessa on kuppikuntia, joten vasemmistoliiton hieman erisuuntaan soutavat - ja huopaavat - ryhmittyvät, eivät ole harvinaisuus.
Yli viisitoista vuotta sitten analysoitu kolmijako pätee hämmästyttävän hyvin edelleen.
Suvi-Anne edusti ns. kolmatta linjaa. Termi, jolla on vasemmistoliittolaisessa traditiossa monta merkitystä. Alun perin kolmas linja oli 80-luvulla Kajanojan linja enemmistökommunistien ja vähemmistökommunistien välimaastossa. Kajanojan mandaatti loppui siinä vaiheessa kun perinteiset osapuolet löysivät toisensa.
Historia näyttää toistavan itseään. Ainakin Suvi-Anne koki jääneensä kahden tulen väliin.
Termillä kolmas linja on kuvattu myös kolmatta vasemmistoa, joka on irtautunut kommunistisesta traditiosta. Kaiken osaavan ja tietävän etujoukon asemaa ei tunnusteta ja työn ja pääoman rinnalla on monia muita ristiriitoja, joita politiikassa on soviteltava. Ohjelmallisesti vasemmistoliitto pyrki tälle tielle. Sittemmin kolmannesta tiestä tai kolmannesta vasemmistosta on muodostunut hyvin sekalainen seurakunta arvopolitiikkaa, vähemmistöjen puolustamista ja luontoliikettä.
Vähemmistökommunismin kuppikunta on kehittynyt populismin suuntaa ja herra-vihasta poliittista kannatusta ammentavaksi poliittiseksi kuppikunnaksi.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä täyttää paikoin tämänkaltaisen toiminnan tunnusmerkit. Johtotähtenä Neuvostoliiton paikan on täyttänyt Esko Seppänen.
Kansanedustajilla on vaalien lähestyessä pitelemätön tarve populistisiin irtiottoihin äänien toivossa. Se tuottaakin yleensä kohtuullisen sadon, sillä herravihalla ja EU:n vastustamisella kerätään joka vaalissa reippaasti yli 10 prosentin kannatus. Tällä ruokakuplilla on muitakin pienehköjä poliittisia puolueita kuin vasemmistoliiton ei-liike.
Suvi-Annen poistumisen myötä tämä joukko vahvisti olennaisesti asemiaan. Vaikka Martti Korhonen ei kuulu tähän joukkoon, menee hänellä aikaa tarttua kunnolla puolueen ruoriin. Tehtävää vaikeuttaa kapinoiva miehistö. Tehtävä on haastava, jolla sanalla nykyään tulee kutsua kaikkia ongelmia ja pulmia.
Joitakin ay-vasemmiston kärkinimiä on siirtynyt demareihin, mikä onkin luonnollinen suunta, koska tämän joukon keskeinen ajatus vasemmistoliiton sisällä oli vaalia hyviä suhteita demareihin. Vain työväenpuolueiden likeinen yhteys tarjoaa mahdollisuuden hallitukseen.
Kolmijaossa uusi puheenjohtaja on ennen muuta luokiteltavissa ay-siipeen.
Korhosen valinnan on oletettu tuottavan vasemmistoliiton poliittisessa linjassa siirtymän perinteiseen suuntaan. Kannatuksen kannalta taaksepäin askeltaminen ei välttämättä ole huono ratkaisu. Onhan Suvi-Annen vauhti ollut aika ajoin kannattajillekin huimaa. Perinteisempi vasemmistolainen politiikka heikentää hallitusmahdollisuuksia. Näin ollen Martti Korhonen on kuin varis tervatulla katolla. Kasvattaa kannatusta vai pyrkiä maksimoimaan vaikutusvaltaa?
Korhosen vasemmistoliitto ei välttämättä ole vasemmistolaisempi puolue kuin Siimeksen, mutta se on perinteisempi. Hallitusovi saattaa mennä takalukkoon eikä voima riitä saranapuolelta sisään menemiseen.