Keskiviikkona Iida, 10 kk, makusteli talven ensimmäistä kunnon pakkaspäivää Haukiputaan Ervastinrannalla. Poskia nipistelevä ilma tuntui aika mukavalta mummo Salme Lassilan lykkäämässä potkukelkassa.
Viikonloppuna Iida haistelee maastohiihdon maailmancupin ilmapiiriä Ruotsin Jällivaarassa. Äiti Riitta-Liisa Lassila huhkii ladulla, ja mummo on mukana hoitohommissa.
"Lähdetään kolmistaan tyttöjen kanssa reissuun", Riitta-Liisa Lassila sanoo.
Iidasta on hyvää vauhtia kasvamassa oikein reissunainen, sillä takana on jo 80 vuorokautta leirielämää Itävallassa ja Suomessa. Ennen yksivuotispäiviä kolmen naisen kopla ehtii heittää ainakin yhden Keski-Euroopan kisareissun.
"Tietysti Iida on mukana joka paikassa. Tähän asti kaikki on mennyt hirveän hyvin. Iida on niin reipas tyttö", Lassila kehuu hiven äidin ylpeyttä äänessään.
Maastohiihdon Suomen ja maailman huipulle tähyävä 26-vuotias Lassila ei ole maailmanhistorian ensimmäinen urheileva äiti. Kahden vaativan asian yhdistäminen onnistuu, mutta ei ilman apuvoimia.
"Eihän tämä toimisi ilman mummoja ja pappoja."
Koti matkustaa
aina mukana
Lassilan perheessä on totuttu reissuelämään. Työ Suomen ampumahiihtäjien päävalmentajana on pitänyt perheen pään Toni Roposen tiukasti tien päällä: kesät ja syksyt leireillä ja talvet kisareissuilla.
"Leireillä olemme olleet koko perhe yhdessä, mutta talvella tilanne on tietysti vähän toinen: minä ja Iida kierrämme hiihtokisoja ja Toni ampumahiihtokisoja", ampumahiihtäjien kanssa leireillyt ja harjoitellut Lassila sanoo.
Leireilläkin huoltojoukkoihin on kuulunut vähintäin yksi mummo. Huippu-urheilijan kun on pidettävä hyvän harjoittelun lisäksi yhtä lailla huolta riittävästä levon määrästä.
Lassila sanoo, ettei osannut etukäteen edes hirvitellä sitä, miten kaikki hoituu lapsen kanssa.
"Lähtökohta on koko ajan ollut se, että kauteen mennään lapsen ehdoilla."
Oikeastaan Lassilan elämä huippu-urheilijana on nyt helpompaa kuin ennen: leirit eivät ole enää tuntuneet leireiltä, eikä koti-ikävää ole iskenyt.
"Ei niin, kun koti on matkustanut mukana", Lassila hymyilee.
"Nyt olen oikein ihmetellyt, millä minä ennen täytin leirien vapaa-ajat. Nyt ei vapaa-ajan ongelmia ole, on koko ajan jotakin mukavaa touhua."
Elämän palaset
kohdillaan
Riitta-Liisa Lassila laskee Iidansa sylistä lattialle ja sanoo taikasanan "jumppaa". Tytär niiaa pari kertaa puolikyykyyn ja ylös, ja äiti säteilee.
Hiihtäjällä on kaikesta päätellen elämänsä palaset kohdillaan. Kun kuntokin on hyvä, niin kohti uutta kautta ja MM-kisoja on turvallista lähteä.
"Lähtökohdat ovat kuin yö ja päivä", Lassila vertaa nykyistä tilannettaan talveen 2003, jolloin hän oli edellisen kerran tosissaan kilpaladulla.
Kaksi vuotta sitten talvi alkoi lupaavasti mutta päättyi kehnosti. Val di Fiemmen MM-kisat menivät Lassilalta ihan turistireissuksi.
"Se talvi oli ihan fiasko. Tein harjoittelussa virheitä, ja oma henkilökohtainen elämäni oli aivan sekaisin. Kannoin koko talven huonoa oloa mukanani", Lassila sanoo.
"Sitä katastrofia ei olisi voinut estää millään. No, onneksi ne virheet eivät tule enää toistumaan."
Pettymysten vuosi kasvatti Lassilasta vahvemman ihmisen.
"Jos elämässä ei ole laaksoja ja jyrkkiä alamäkiä, ei tule koskaan ylämäkiäkään. Pettymysten jälkeen pienistä asioista tulee hirveän iso ilo", Lassila sanoo ja vilkaisee Karpaasi-kissan kanssa touhuavaa Iidaansa.