Ensi maaliskuun eduskuntavaalien jälkeen mikään ei ole helpompaa kuin muodostaa maahan nykyistä sateenkaarihallitusta kapeampipohjainen hallitus. Pääministeri Paavo Lipposen kaksi, alun perin viiden puolueen pohjalle muodostettua hallitusta ovat olleet poikkeuksellisen laajoja. Poliitikkojen puheissa onkin yleisesti lähdetty siitä, että maalisvaalien jälkeen maata johdetaan kapeampipohjaisella koalitiolla. Riittää kun hallituksella on eduskunnassa takanaan enemmistö.
Jokainen kolmesta suuresta puolueesta ilmoitti puoluekokouksessaan tavoittelevansa suurimman puolueen paikkaa. Vain yksi niistä yltää tavoitteeseen. Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti hallitusneuvotteluissa.
Joskus takavuosina puheissa vielä väläyteltiin kolmen suuren hallitusta. Nyt siitä ei ole edes puhuttu vuosiin. Sille ajatuksellekin, että SDP, kokoomus ja keskusta istuisivat yhtä aikaa hallituksessa, on yksinkertaisesti vedetty henkselit yli. Parlamentarismi tarvitsee myös kunnon opposition. Sellaista ei ole, jos joku kolmesta suuresta ei ole hallituksen ulkopuolella.
Kukaan ei vapaaehtoisesti halua jäädä oppositioon, mutta yksi kolmesta sinne joutuu. Jos vaalitulos ei ole tarpeeksi selkeä, pudotuspelistä tulee mielenkiintoinen. Yksi takavuosina hallitusneuvotteluissa käytössä ollut kortti ei enää pelissä kelpaa. Tasavallan presidentti ei ole ohjaamassa neuvottelujen kulkua. Aikaisemmin presidentti pystyi hallituksen muodostajalle antamassaan tehtäväkuvassa määrittelemään ainakin ensisijaisesti, mille pohjalle hallitus tuli muodostaa.
Vaikka presidentti ei enää vetele naruja, ei pohjan mieluisuusaspekti ole mihinkään kadonnut. Homma vain joudutaan hoitamaan eri tavalla kuin ennen.
Ensin SDP ja kokoomus ja viimeksi keskusta viikonlopun puoluekokouksessaan Hämeenlinnassa julkisti eduskuntavaalitavoitteensa. Yksityiskohtaisemmat linjaukset otetaan esille vielä alkusyksystä, kun vaalitaisto tosissaan pyörähtää käyntiin.
Vaalitavoitteet ovat silmiinpistävän samankaltaisia. Puolueet liimautuvat tiukasti toistensa kylkeen. Äkikseltään niiden vaalitavoitteita jopa luulisi saman monistamon tuotteiksi. Tuskin läheskään kaikki puolueiden jäsenetkään osaisivat sanoa, mikä kohta on SDP:n, mikä kokoomuksen tai mikä keskustan paperista, jos sitä heiltä kysyttäisiin. Niin likellä paperit ovat toisiaan. Kaikki kolme nostavat listan kärkeen työllisyyden, lapsiperheet ja palvelut. Avain hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden säilyttämiseen ja lapsiperheiden elämän parantamiseen on kaikilla sama: entistä useammalle suomalaiselle pitää saada töitä.
Nykyiset hallituspuolueet lähtevät siitä, että kehitetään palveluita tulonsiirtojen sijaan. Koska SDP:n ja kokoomuksen puoluekokoukset olivat viikkoa aikaisemmin kuin keskustan, ne ehtivät lupauksineen ensin. Keskusta ei voinut rajusti erottua joukosta, joten sen oli löydettävä jokin täky kansalle. Niinpä uusi puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki väittää, että keskustan vaihtoehdot ovat kansantaloudelle paljon halvempia kuin hallituksen. Jäätteenmäen mukaan hallituksella rahat menevät suurtyöttömyyden hoitoon. Keskustan rahat Jäätteenmäki lupaa kansalaisten palveluiden parantamiseen.
Selvästi näkee, että puoluekokouksissa kaivettiin asemia syksyllä kiihtyvään ja loppuvuodesta kiristyvään eduskuntavaalikamppailuun.
Ei kestä kuitenkaan edes koko kesän helteitä, kun SDP:stä ja kokoomuksesta laajemmin tiukataan: mistä rahat Jäätteenmäki? Tätä on tivattu keskustalta koko sen oppositiovuosien ajan. Kaikki keskustan vaatimukset on teilattu toteamuksella, että ne maksaisivat miljardeja.
Kokoomuksessa ehdittiin jo ennen Jäätteenmäen valintaa puheenjohtajaksi ristiä hänet "Miljardi-Anneliksi". Heti puoluekokouksen jälkeen SAK:sta SDP:n puoluesihteeriksi siirtynyt Eero Heinäluoma sanoi, että keskustalta tuntuu "täysin puuttuvan yhteiskunnallisten uudistusten tärkeysjärjestys ja parannuksille välttämätön rahoitusohjelma".
Heinäluoman mielestä keskusta voisi myöntää myös nykyhallituksen saavutukset etenkin työllisyyspolitiikassa. Nyt puolue hänen mukaansa ilmaisi vain tukensa Lipposen työllisyystyöryhmälle.
Jäätteenmäki kuitenkin toi oman lisänsä Lipposen vetoon käydä työmarkkinajärjestöjen kanssa pyöreän pöydän keskusteluja siitä, miten työttömyys voitaisiin painaa alle viiden prosentin. Jäätteenmäki ehdotti asialistalle myös tasa-arvosopimusta.
Mikäli pyöreän pöydän puheista syntyy tulosta, seuraavan hallituksen on erittäin vaikea livetä yhteisesti ja kolmikantaisesti sovituista keinoista. Samalla uuden hallituksen kädet tulisivat pitkälti sidotuksi työllisyyspolitiikan osalta.
Viimeistään tässä vaiheessa tulevat hallituspuolueet joutuvat syömään omia vaalitavoitteitaan. Hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden puolustamisessa ei kaikkea hyvää voida toteuttaa kerralla. Työllisyys on ja sen tulee olla myös seuraavan hallituksen ykkösasia.
Jatkossakin raha ratkaisee. Menneen maailmaan jakopolitiikan harjoittamiseen tulevalla hallituksellakaan ei ole varaa. Väestön ikääntymispommi tikittää ja työllisyys on yhä korkealla.
Vaalilupauksia alkaa olla ilmassa jo nyt niin paljon, että hallituspohjasta riippumatta osa jää leijumaan avaruuteen. Näiden ja tulevien puheiden pohjalta hallitusta kuitenkin ryhdytään kasaamaan kansalaisilta vaaleissa saatavan tuen ohella.
Noissa neuvotteluissa Jäätteenmäki ei enää pärjää vain sanomalla, että Suomen kansa ansaitsee parempaa ja seuraavan hallituksen pääväriksi halutaan vihreä. Muut voivat helposti jatkaa sinipunalla maalaamista.