Kevät on huumaavaa aikaa ja huulet ovat nousseet päärooliin. Ruumiillisia ja kulttuurisia eleitä on ilmassa. Siitä todistaa kolme lähes yhtä aikaa ilmestynyttä kirjaa: Suudelma, Suudelma ja Suudelma, suukko, pusu.
Kun puhutaan suudelman kulttuurihistoriasta, apuun tarvitaan ainakin kolme arvovaltaista lähdettä: Raamattu, Runeberg ja Don Juan.
Sulat suudelmaan
Intohimoisin ja pitkäjänteisin kolmesta suudelmasta on Turun yliopiston kulttuurihistorian professorin Hannu SalmenSuudelma.
Taiteentutkija, FM Satu Itkosen suukkoteos ammentaa osin samoista lähteistä. Vai pitäisikö sanoa päinvastoin, sillä Salmen vuodesta 1997 asti kehitteillä ollut pusuprojekti sai vauhtia Satu Itkosen yhteydenoton jälkeen.
Kolmas Suudelma puolestaan solahtaa rakkauskirjallisuuden lajiin. Miljoonapainosten kuningatar Danielle Steel paikantaa uusimmassa romaanissaan kulissiavioliiton romahduksen limusiinin takapenkillä annettuun suudelmaan, johon ystävykset Isabelle ja Bill sulautuvat:
"Silloin Bill painoi huulensa hänen huulilleen ja toivoi, että olisi tehnyt niin jo paljon ennemmin. Tätä hetkeä he olivat odottaneet koko ikänsä, ja se toi heidät lähemmäs toisiaan kuin koskaan ennen."
Pyhä suudelma
Suudelma ei ole yleisinhimillinen tapa, samanlainen aina ja kaikkialla. Kaikki kulttuuripiirit eivät edes tunne suudelmaa - ainakaan sen kaikissa eri ilmenemismuodoissa: tervehdyksenä, sopimuksena tai rakkauden ravintona.
Eräs ranskalainen antropologi jopa väitti 1890-luvulla, että esimerkiksi kiinalaiset tunsivat suoranaista kauhua huulisuudelmia kohtaan.
Länsimaissa suudelmaan on Salmen mukaan kytkeytynyt pyhyyden ulottuvuus: "Kun huulet kohtaavat, jokin salaperäinen, korkeampi mysteeri tuntuu leijuvan suutelijoiden yllä."
Sielukkaalle suudelmalle tutkija löytää yhteyksiä keskiaikaisesta uskomuksesta, että yöllä täytyy nukkua suu suljettuna, ettei sielu karkaa tai paholainen pääse sisään. "Raottamalla huulensa ihminen altistuu pahan henkäykselle."
Suudelman historian kiehtova paradoksi Salmelle on siinä, että samanaikaisesti kun suukkonen toimii jopa Pyhän Hengen läsnäolon merkkinä (Room. 16:16), siihen on liitetty myös petoksen ja katkeran vihan tunteita. Paavalikin kehotti alkukristityitä tervehtimään toisiaan pyhällä suudelmalla (2. Kor. 13:12).
Petollisia suutelijoita olivat Brutus ja Juudas. Toinen vaikutti Caesarin, toinen Jeesuksen kuolemaan.
Toisaalta suudelma voi päinvastoin virvoittaa unesta, joka on kuoleman kaltainen. Tunnetuin tapaus on Prinsessa Ruusunen.
Kulttuurihistoriallinen lähestymistapa suudelmaan on herkullinen ja hedelmällinen. Vaikka Satu Itkosen kirjasessa on nostettu esiin samoja ilmiöitä kuin Hannu Salmen teoksessa, mutta Itkosen suukottelu ja pusuttelu jää ohuemmaksi ja pinnallisemmaksi.
Itkosen kirja on kuin lyhyt, kuiva suukko verrattuna Salmen märkään suudelmaan kastikkeen kanssa - saksalaista sanontaa "ein Kuss mit Sauce" mukaillen.
Salmi herättää ajattelemaan suutelemista historiallisena eleenä, sen kontekstia ja suudelman monia eri muotoja ja merkityksiä.
Ei kukoistava paise...
Keskiajalla esimerkiksi suutelemalla tervehtiminen oli Salmen mukaan ylenpalttista. Silloin suudeltiin sekä ystäviä että vieraita. Eleet korostuivat, toteaa kulttuurihistorioitsija Salmi: tervehdyssuudelmat, poskisuudelmat, lentosuukot.
Englannissa 1499 vieraillut humanisti Erasmus Rotterdamilainen kirjoitti ystävälleen, kuinka suudelmien makeus ja sulotuoksu suorastaan huumasi - matkustavainen olisi halunnut jäädä kanaalin toiselle puolelle lopuksi ikää.
Suutelijoita on historian kuluessa ollut välillä niin paljon, että heitä on pitänyt aivan väistellä. Antiikin runoilija Martialis kirjoitti: "Ei suutelijoita voi paeta, Flaccus. He uhkaavat, viivyttävät, ahdistelevat, hyökkäävät kimppuun niin täältä kuin tuolta, aina ja kaikkialla. Ei kukoistava paise tai silmiinpaistavat näppylät, ei ihotautinen leuka tai likaiset arvet, eivät rasvavoiteiset huulet, ei nenään jäänyt pisara mitään auta..."
Salmi antaa ymmärtää, että ihailevien lentosuukkojen tausta on taivaankappaleiden palvonnassa. Kaksoisvirranmaissa seemiläiset ja Andeilla intiaanit lennättivät suukkoja auringolle ja kuulle.
Raamatun Job ripittäytyy Jumalalle: "Olenko katsellut aurinkoa, kun se loistaa, tai kuuta, kun se mahtavana kulkee tietään, niin että sydämeni on langennut salaa niitä palvomaan ja käteni lähettänyt niille suudelmia." (Job 31: 26-27)
Häivähdys hunajaa
Huulten kosketus on myös ensiaskel intiimimmällä tiellä. Rakkauden tunnustuksena suudelma on yhtä vanha kuin kunnioituksen tai sitoumuksen ilmauksena.
"Suudelmaan yhdistetty sielullisuus on merkinnyt sitä, että suudelma on ymmärretty raja-aitojen murtumiseksi kahden ihmisen väliltä, avoimeksi vuorovaikutukseksi, jossa sielut voivat yhtyä", kirjoittaa Salmi.
Orastavan rakkauden suudelmille ja intohimon suuteloille Salmi lahjoittaa luvut Lemmen huumaa ja Tie hurmioon.
Tutkija ei onneksi käsittele kiinnostavaa aihettaan pinseteillä sopivan välimatkan päästä vaan innostuu myös kielelliseen hehkutteluun: "Suudelmassa on häivähdys humalluttavaa hunajaa, makeaa mettä, ruusun tuoksua ja aamun auteretta."
Oma lukunsa ovat elokuvasuudelmat, jotka osoittavat, miten syvästi Hollywoodin klassisen studiokauden ankara sensuuri vaikutti elokuvien dramaturgiaan ja estetiikkaan myös suudelmien kautta. Yhdysvalloissa elokuvasuudelma ei 1930-luvun puolesta välistä 1960-luvulle saanut kestää kymmentä jalkaa eli vajaata seitsemää sekuntia kauemmin. Kliimaksiin mahtui vain Valentinon sieraimien värähdys.
Viikset märkinä
Suomalainen nimimerkki Don Juan julkaisi 1929 pienen kullanvärisen kirjasen Suutelemisen taito. Sekä Salmi että Itkonen siteeraavat sitä.
Nimimerkin perusajatus on, että suukottelu on kokonaisvaltainen kokemus eikä vain huuliele. Näin kotimainen Don Juan: "Kolme aistia tehostavat ja ottavat vastaan suudelman vaikutelman: tunto, haju ja maku. Neljäs - kuulo, pysyköön mieluummin erillään koko asiasta!"
Naisen näkökulmasta mieleen juolahtamattoman asian esittää ranskalainen 1500-luvun esseisti Michel de Montaigne:
"On väärin moittia luontoa siitä, ettei se ole antanut ihmiselle erikoista jäsentä hajujen nenään johtamiseksi, sillä itsestäänhän ne sinne kantautuvat. Mutta nimenomaan minulla tuuheat viikseni ajavat sen asian. Jos niitä hansikkaillani tai nenäliinallani hipaisen, tuoksu pysyy niissä koko päivän. Ne paljastavat, mistä olen tulossa. Nuoruuden kiihkeät, ahnaat ja märät suudelmat jättivät niihin muinoin jälkensä, jotka pysyivät niissä tuntikausia."
Artikkelin lähteinä on käytetty Hannu Salmen kirjaa Suudelma (Faros-kustannus 2004), Satu Itkosen kirjaa Suudelma, suukko, pusu (Kirjapaja 2004) ja Danielle Steelin romaania Suudelma (WSOY 2004).
