Sukupolvenvaihdoksen tehneillä tiloilla on ollut tapana, että tilan luovuttajat jättävät maat, mannut ja asumukset jatkajille ja poistuvat itse takavasemmalle kirkonkyliin.
Rimpeläisillä näin ei tehty. Eine, 59 ja Jorma Rimpeläisen, 61 arki jatkuu samoilla asuinsijoilla, vaikka tilan puikkoihin on tarttunut jo aikapäiviä sitten nuori polvi, Petteri, 40 ja Virpi Rimpeläinen, 39.
"On suorastaan onni asua samassa pihassa", Jorma Rimpeläinen tiivistää. Kenelläkään kolmen polven poppoossa ei ole vastaan sanomista. Ulkopuolelta perheeseen tullut Virpi Rimpeläinenkin sanoo, että hänen ei ole koskaan tarvinnut appivanhempiensa kanssa riidellä. Sopu säilyi silloinkin, kun nuoripari asui naimisiinmenonsa jälkeen Petterin vanhempien kanssa sananmukaisesti samaa taloa monta vuotta.
Vuonna 1988 Ahingon tilalle rakennettiin uusi talo nuorelle parille ja vanhemmat Rimpeläiset jäivät asumaan Ahingon vanhempaa taloa.
Lapset kasvavat
yhteishoidossa
Yhteiselo helpottaa molempien perheiden arkea. Virpi ja Petteri Rimpeläisellä on neljä lasta, joita ei ole tarvinnut vanhempien töiden takia päivähoitoon viedä.
"Mummo tai pappa on tullut aamulla lapsia katsomaan, kun me olemme Petterin kanssa navetassa. Nyt kyllä vanhemmat lapset katsovat jo nuorimman perään, mutta aikaisemmin isovanhempien apu tuli todella tarpeeseen", Virpi Rimpeläinen sanoo. Rimpeläisten lapset ovat 20-, 16-, 13-, ja 4-vuotiaat. Vanhin lapsista asuu Muhoksen kirkolla, mutta hänkin käy säännöllisesti kotona.
Lapset seilaavat kahta taloa ilman hoitotarvettakin. Pikkuinen Hennakin kipaisee omine aikoineen mummolaan, varsinkin jos sukset ovat menneet ristiin omien vanhempien kanssa. Hennan visiittejä varten pappa on asentanut pojantyttärelle oman ovikellon, jota ei tarvitse kurkotella aikuisten korkeudelta.
Lukion ensimmäistä käyvä Heli sanoo keskustelevansa mummon ja papan kanssa kaikista niistä asioista mistä keskustelee omien vanhempiensakin kanssa ja samaa sanoo myös 13-vuotias Antti.
Vanhemmat Rimpeläiset puolestaan kokevat nuoren perheen turvakseen ja tuekseen yhä enemmän kun ikää kertyy lisää.
Kun Rimpeläisen vanhempi ja nuorempi perhe asui konkreettisesti samaa taloa, perheet tottuivat jakamaan myös ateriat. Tapa on lähes päivittäinen vieläkin.
"Ruoka laitetaan milloin kummallakin puolella. Mitään ennakkosuunnittelua meillä ei ole eikä koskaan ole edes keskusteltu menevätkö ruokakustannukset tasan. Lihaa ostetaan pakasteeseen yhdessä ja leivontapäivät ovat yhteisiä", Eine Rimpeläinen kuvaa perheiden harmoniaa.
Rimpeläisillä ei tunneta varsinaisesti töiden jakamista, mutta navettatöihin vanhemmat Rimpeläiset eivät enää osallistu. Miesten jatkuvissa rakennusprojekteissa töitä tehdään kuitenkin rinta rinnan. "Ennen menin minä edellä. Nyt se on niin, että Petteri kävelee edessä ja minä tulen perässä", Jorma Rimpeläinen naurahtaa.
Miehet rakentavat parhaillaan pihapiiriin uutta konehallia, jossa töitä riittää useammallekin tekevälle kädelle.
"Pajahommat ovat sellaisia, jotka Jorma hoitaa enimmäkseen", Petteri Rimpeläinen sanoo mietittyään hetken, mitkä hommat olisivat yksinomaan hänen isänsä harteilla. Mutta tämäkin ajatus vesittyy tuota pikaa. "Sinä olet kyllä ihan yhtä taitava pajalla", Jorma Rimpeläinen heittää takaisin.
Suku vetää
yhtä köyttä
Ahingon oman väen lisäksi tilalla käy auttelemassa tarpeen mukaan myös Eine ja Jorma Rimpeläisen kolme muuta lasta. Vastavuoroisesti Ahingosta lähdetään auttamaan toisia. "Näin on toimittu puolin ja toisin talkooperiaatteella. Hartiapankilla olemme rakentaneet talot, navetat ja muut rakennukset", Petteri Rimpeläinen kertoo.
Rimpeläisten elämänmalli on nykypäivänä erikoinen eikä sovi kaikille. Rimpeläiset kuitenkin huomauttavat, että aina ei pitäisi heti tyrmätä ajatusta, että useampi sukupolvi elää kiinteästi yhdessä. He myös korostavat, että yksityisyyttäkin on ihan riittävästi.
"Itse asiassa meillä on paljonkin sellaisia asioita, jotka kuuluvat vain joko meille tai heille", Petteri Rimpeläinen huomauttaa.
