Helvetissä täytyy vain olla ja palaa. Näin Kari Jalonen kuvaili pudotuspelimaailmaansa keväällä 2008, kun Kärpät oli voittanut toistaiseksi viimeisen mestaruutensa. Nyt on helppo sanoa, ettei Jalonen vielä tuolloin tiennyt jääkiekkovalmentajan helvetistä mitään.
Kun Jalonen hyväksyi HIFK:n tarjouksen, hän otti suurimman urheilullisen haasteen, jonka kiekko-Suomi voi huippuosaajalle tarjota. Nordenskiöldinkadun jäähalli ei ole yhdenkään valmentajan mukavuusaluetta, vaan käärmeenpesä, jonka erikoisten valtarakenteiden ja voimien - näkyvien ja näkymättömien - puristuksessa luoviminen vaatii poikkeuksellista selviytymiskykyä.
Jalosessa on jotain poikkeuksellista. Hän piti linjansa, vaikka kaksi ensimmäistä HIFK-kautta päättyivät pettymykseen. Matkan varrella Jalonen heivasi mädät omenat korista ja rakensi ikuisista alisuorittajista uskottavan ja urheilullisen joukkueen. Pala palalta.
HIFK on tunnustettu maan johtavaksi jääkiekkobrändiksi. Jalosen aikakaudella HIFK pelasi "aina sattuu ja tapahtuu" -brändin mukaisesti vain hetkittäin. Avainsanoja olivat kurinalaisuus ja kontrolli. Kovuus kanavoitui nyt peliä palvelevalla tavalla.
Toisin kuin vuoden 1998 HIFK tai vuoden 2005 Kärpät, tämän kevään kultaryhmä ei aiheuta nostalgisia huokauksia vielä vuosikymmenten päästä. Jalosta se ei tosin voisi vähempää kiinnostaa. Hän tuli Helsinkiin, voitti mestaruuden ja sai revanssinsa.
Pelaajana Jalonen naurettiin HIFK:sta ulos. Nyt hänelle ei irvaile HIFK:ssa kukaan. Ei edes Jalosen 1980-luvun nokittelija Matti Hagman, jonka ego mahtuu juuri ja juuri Helsingin jäähalliin.
Toki Jalosessakin on terävät särmänsä. Itseään hoki-idiootiksi kutsunut valmentaja väläytti karheaa puoltaan haukkumalla Erkka Westerlundin ämmäksi ja nimeämällä muodostelmaluistelun MM-kisat kissanristiäisiksi. Kauden aikana Jalonen ehti touhuta kulisseissa paljon muutakin kuin HIFK:n asioita. Hän neuvotteli sopimuksen Pelicansiin, perui kohudiilin ja sopi uudesta pestistä KHL:n Nizhni Novgorodiin.
Tahdikasta? Ei. Inhimillistä? Täysin.
Kun kuorii kaikesta tapahtuneesta pintavaahdon pois, voi ymmärtää Jalosen salaisuuden. Perfektionisti on paineessa parhaimmillaan.
Stadilaisuus on HIFK-perheelle pyhä arvo, jota seuran markkinointiosasto rummuttaa naurettavuuteen asti. Maanantai-illan euforiassa HIFK:n kannattajat tuskin miettivät, missä seura olisi ilman ulkohelsinkiläistä osaamista.
Klassikkopelien ratkaisijaksi profiloituneen Juha-Pekka Haatajan juuret löytyvät Oulun Maikkulasta, yli 600 kilometriä Nordenskiöldinkadulta pohjoiseen. 2. huhtikuuta 2004 Haatajan jatkoaikamaali pelasti Kärpät välierien kuolemanpelissä HIFK:n kotiluolassa ja silotti tien mestaruuteen. 26. maaliskuuta 2011 Haataja venytti jatkoajalla Jokerien maaliverkkoa ja HIFK:n elämänlankaa. Lankaa, joka kesti loppuun saakka.
Tuon maalin ansiosta Haataja saa HIFK:n faneilta paljon anteeksi. Jopa sen, että hän siirtyy ensi kaudeksi Kärppiin.