Runsas pari viikkoa sitten oululaiset Martinit, Jouni ja Pirkko, palasivat Espanjan talvesta kesäasuntoonsa Oulun keskustaan. Paluu oli ilmeisen odotettu, sillä Martinien puhelin soi jatkuvasti. Ystävät ja sukulaiset haluavat kuulla etelässä talvehtineen pariskunnan viimeiset kuulumiset.
Kertomista Martineilla riittääkin, sillä Espanjassa on vietetty jo kahdeksan talvea ja niiden kuluessa asuttu monessa paikassa. Martinit eivät lähteneet lämpimään vain oleilemaan, vaan haluavat jatkaa jo kotimaassa mieluisiksi todettuja harrastuksia: Jouni maalaa ja Pirkko laulaa.
"Muuttopäätöksen ehdoton edellytys on, että pääsen laulamaan kuoroon", Pirkko sanoo. Ensi talveksi he suunnittelevat vuokraavansa asunnon Gran Canarialta Las Palmasista. Jo nyt on tiedossa, että siellä on kuoro, johon Pirkko voi liittyä. Jounin maalausharrastuksesta ovat saaneet nauttia myös muut, sillä hän on pitänyt talvimaassa myös näyttelyitä.
"Kukkamaalariksihan ne minua sanovat", hän myhäilee. Kukkien lisäksi aiheina ovat usein asetelmat ja maisemat. Erityisen mieluinen kohde on mantelipuu.
Päätös muutosta talven lämpimään syntyi pariskunnan myytyä yrityksensä Kirjapaino Kopio-Martin Oy:n. Kahtena ensimmäisenä talvena kohteena oli Fuengirola Costa de Solilla. Siellä suomalaisia talvehtii arviolta parikymmentä tuhatta, joukossa monia oululaisiakin.
Kolmen Teneriffalla ja Gran Canarialla vietetyn talven jälkeen Martinit ovat viihtyneet kolme talvea Espanjan itärannikolla Costa Blancalla Torreviejassa. Alueella sanotaan olevan Euroopan paras ilmasto, sijaitseehan se Vega Bajan alanko-alueella vuorten ympäröimänä.
Martinit ovat halunneet tutustua maahan eri paikoilla asumalla. Omaa asuntoa he eivät enää edes suunnittele hankkivansa, vaan vuokraavat. "Otamme viikon matkan ja katsastamme paikan päällä millaisia asuntoja löytyy. Ja jos ensimmäinen etsintäreissu ei tuota mieluista tulosta, palaamme kotimaahan ja uusimme yrityksen."
Eri alueita he ovat katsastaneet asumalla muutaman kuukauden ja vasta sen jälkeen tehneet päätöksen pitkäaikaisesta vuokrasopimuksesta. Asunnon etsimisessä hyvä apu on myös internetistä. Jouni Martinin mukaan asunnossa on tärkeintä se, että osa ikkunoista on etelään ja talossa on kunnollinen lämmitys. Näin siksi, että Espanjan tammikuussa huoneissa saattaa olla tosi kalseaa.
Tekemistä riittää
Vuosien kokemus on Martineille osoittanut sen, että viihtymistä edesauttaa espanjan kielen vähäinenkin hallinta. "Onhan se kohteliasta että voi vastata edes naapurin aamutervehdykseen espanjaksi. Toisaalta Torreviejan alueella ei englannilla juuri selviydykään."
Torreviejassa, kuten monella muullakin paikkakunnalla on aktiivinen Suomi-Seura, joka järjestää matkoja, liikuntatapahtumia, illanviettoja, karaoke -iltoja, bingoja, kielikursseja ja kahvilatoimintaa. "Yhteisöt tekevät todella suuriarvoista työtä suomalaisten keskuudessa. Seurakuntatoimintaakin on eri muodoissa. Luterilaisia seurakuntia on tätä nykyä ainakin kaksi. Valitettavasti taloudelliset epäselvyydet taitavat olla seurakuntien runsauden syynä. Vanhan seurakunnan puolella toimii vielä erittäin aktiivinen ja neliäänisesti laulava kuoro."
Yksinäisyyden tunne on kuitenkin tuttu monelle suomalaiselle. "Sitä edesauttaa kielitaidon puute", harmittelee Jouni Martin. Yksinäisyydessä on sekin vaara, että halpa viini alkaa maistua liian hyvin. Hyvää viiniä saa 60 sentillä litran ja purkki oluttakin maksaa tarjouksessa vain yhdeksän senttiä vakiohinnan ollessa 15 senttiä.
Kyläilytauti vaarana
Torreviejassa asustaa talvisin noin satatuhatta ihmistä. Heistä suurin osa on ulkomaalaisia: eniten on englantilaisia ja saksalaisia. Suomalaisia talvehtinee kolmisen tuhatta. Heistä muutama on Oulusta.
Torreviejan kaupungin erikoisuus ovat ilmaiset linja-autoliput. Ympäristöön voi siis tutusta myös onnikalla ajellen.
Martineilla liikunta eri muodoissa kuuluu jokaisen päivän ohjelmaan. He kävelevät, pulahtavat altaaseen uimaan ja pyöräilevät. Myös golfin ja tenniksen pelaajat ovat löytäneet paikan. Jouni Martin toteaakin hirtehisesti, että golf näyttää olevan jopa aidsia pahempi tarttuva tauti, koska se tarttuu ilman fyysistä kanssakäymistä.
Pariskunta asui taloyhtiössä, jonka asukkaista suurin osa on englantilaisia. Suomalaisia perheistä oli parikymmentä. Suomalaisyhteisö järjestää joka lauantai "Mölkky" -kilpailut ja sunnuntaina petankki-pelin. "Mölkky" -kisa on supistettu versio karjalaisesta kyykästä.
Martineja varoteltiin jo ennen muuttoa suomalaisia eläkeläisiä vaivaavasta "kyläily-taudista", johon usein liittyy ylimenevä keskitys ja joka jatkuu samojen ihmisten kesken nopeassa tahdissa. Martinien mielestä oiva vastalääke tuohon tautiin ovat harrastukset ja kielitaito.
Ruoka halvempaa
Oma ohjelmansa on paikalliseen ruokailuun ja raaka-aineisiin tutustuminen. Martinit ovat mieltyneet kalaan, jota maassa on saatavana monenlaisia. Myös erilaiset yrtit ja vihannekset takaavat sen, että ruokavalio on terveellinen. Espanjalaisia reseptejä Pirkko on saanut suomalaiselta espanjan opettajaltaan, joka on asunut maassa 20 vuotta ja on aviossa espanjalaisen miehen kanssa.
Elintarvikkeiden hinnat ovat turistipaikkoja lukuunottamatta 20-25 prosenttia halvemmat kuin Suomessa. He, jotka ovat siirtäneet verotuksen Espanjaan, maksavat veroja aivan toisenlaisia prosentteja kuin Suomessa. Monet eläkeläiset välttyvät verojen maksulta kokonaan.
Vuonna 2000 pienituloisten verotusta kevennettiin kahdeksalla ja tänä vuonna kymmenellä prosentilla. Lehtitietojen mukaan valtion verotulot kasvoivat siitä huolimatta enemmän kuin kyseiset veronalennukset ja syntyi noin miljoona uutta työpaikkaa.
Kevyen ruokavalion lisäksi aurinko ja runsas liikunta pitävät eläkeläiset Espanjassa hyvässä kunnossa. Pirkko Martin onkin tullut siihen tulokseen, että toistakymmentä talvea auringossa viettänyt on kunnoltaan ja ulkonäöltään huomattavasti nuoremman oloinen kuin talvet kaamoksessa viettävä kanssasisarensa. Mieluista eläkeläisille on myös se, että lääkkeet ovat joko ilmaisia tai huomattavasti halvempia kuin Suomessa.
Espanjalaiset ovat ystävällisiä ja tervehtivät suomalaisia talvehtijoitakin kasvotutuksi tultuaan.
"Ikävä asia on rikollisuus. Myös viranomaisten toiminta on erilaista. Yhtenä päivänä joku asia on niin ja toisena päivänä näin. Myös ajan käsite on laaja. Jos tapaaminen on sovittu kello 13, espanjalainen saattaa tulla paikalle kello 18 tai ei koskaan. Maassa maan tavalla", Martinit tuumaavat.
Kaiken kaikkiaan pariskunnan kolmas elämä etelässä maistuu auringolta ja sinisiltä ajatuksilta.
"Mutta lapsenlapsia siellä on ikävä", Pirkko tunnustaa.