Suomi–USA 0–5 (0–1, 0–2, 0–2)
Kapteeni Mikko Koivun tiukkailmainen kommentti kertoo murskatappiosta kaiken olennaisen.
”Tätä on mahdoton selittää. Ainoa positiivinen asia on se, että romahdus tapahtui nyt, eikä vasta pudotuspeleissä”, Koivu aloitti.
”Ainoa tie tästä on ylöspäin. Kyllä me tulemme vielä”, Koivu loi uskoa.
Koivu myönsi, että joukkueen lataus jäi pahasti ali.
”Latauksen pitää olla tapissa, jos tämä tason otteluita haluaa voittaa.”
Yhtä lailla olivat kaikki muutkin Leijonat olivat huulet pyöreinä. USA:n 5–0-voitto oli tyrmäävä.
”Jokaisen on syytä katsoa peiliin. Tuollainen 5–0-tappio hävettää, mutta ei tässä liikaa voi päätään roikottaa. Tästä on otettava oppia”, leijonapuolustaja Ossi Väänänen puki tunnetilaansa sanoiksi.
USA iski kaksi pikamaalia
USA ratkaisi ottelun pikamaaleilla toisen erän lopussa, kun Anaheim Ducksin Kyle Palmieri ja Carolina Hurricanesin Justin Faulk iskivät runsaan kahden minuutin sisällä numerot 0–1:stä 0–3:een.
”Siinä vaiheessa peli oli game over vai miten sitä sanotaan englanniksi”, päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi.
Mutta Jalonen näki tappion siemenen jo ensimmäisessä erässä, missä ykkösviisikon ensimmäinen vaihto venyi lähes kahden minuutin mittaiseksi, kun keskiarvo huitelee yleensä 50 sekunnin kieppeillä.
”Hirveän näköinen avauserä. En muista nähneeni, milloin se olisi ollut näin huono”, Jalonen puhalteli.
"Sukkahousut jalassa"
Sinänsä Suomen tappiolla ei ollut ratkaisevaa merkitystä, koska Leijonat olivat jo varmistaneet paikkansa pudotuspeleissä joko USA:ta tai Slovakiaa vastaan. Nyt vastustaja torstain kuolemanottelussa on todennäköisesti juuri USA.
”Huolestuttavinta tässä on se, että liian monet yksilöt eivät päässeet omalle tasolleen. En lähde nyt yksilöimään ketään, koska tämähän oli kollektiivinen romahdus.”
Jalonen korosti, että valmennusjohto kantaa vastuun, miksi joukkue ei ollut valmis vaan ”pelasi sukkahousut” jalassa.
”Ihmetyttää kovasti. Sunnuntaipäivä, äitienpäivä, täysi halli ja mahdollisuus pudottaa USA jopa jatkosta. Ei vain syttynyt”, Jalonen pyöritteli päätään.
Numerollisesti Leijonien surkeimmat hetket sattuivat toisen erän loppuun ja kolmannen erän alkuun, jolloin tähtipaidat venyttivät 1–0-johdon 5–0:aan kahdeksassa minuutissa ja 35 sekunnissa.
Jaakola: Ei mennyt niin kuin suunniteltiin
Viisi maalia taakseen päästänyt Kari Lehtonen loukkaantui runsaat seitsemän minuuttia ennen loppua, kun Anaheimin Bobby Ryan vyöryi liukuen hänen ylitseen. Tilalle tullut Petri Vehanen piti varmaotteisesti nollan.
”Kärppä (Kari Lehtonen) jäi aivan liian yksin”, Vehanen totesi vaisuna.
Leijonista ilman tasakentällisten miinusmerkintöjä selvisi koko nelosketju Mika Pyörälä – Petri Kontiola – Antti Pihlström, toinen pakki
Topi Jaakola sekä kolmoskentällisen puolustaja Janne Niskala.
”Ei mennyt kyllä yhtään niin, kuin olimme suunnitelleet”, Jaakola puhisi.
”USA oli nälkäisempi ja aktiivisempi, minkä piti olla meidän vahvuutemme. Kaiken lisäksi otimme toisessa erässä aivan liikaa jäähyjä. Osa istui boksissa, osa pelasi paljon ja osa ei ollenkaan. Ei siinä saanut tuntumaa kiekkoon”, Jaakola analysoi.
Jaakola otti tappion vastaan niin kuin ammattimiehen pitääkin.
”Totta kai olen pettynyt, mutta ei tässä auta jäädä kieriskelemään tai synkistelemään tähän tunteeseen tai alkaa mököttää. Meillä on heti huomenna (maanantai) uusi peli, mikä on hyvä asia”, Jaakola visioi tulevaa Kazakstan-ottelua.
Jaakola kiisti, että minkäänlaiseen huoleen olisi aihetta.
”Koko joukkue on tullut MM-kisoihin nauttimaan ja pelaamaan. Kaikki paiskivat varmasti parhaansa hommia, emmekä me tuijottele menneisyyteen. Meillä on tapana käydä joka peli läpi, oppia siitä, ja taas suunnata katse aina eteen päin. Niin nytkin”, Jaakola julisti.
Leijonien 0–5-tappio USA:lle on MM-jäällä suurin 53 vuoteen. Vuoden 1959 MM-kisoissa Prahassa USA pyöritti Suomen nurin 10–3. Kanada cupissa ja olympialaisissa historia tuntee suurempia selkäsaunoja. Viimeksi Vancouverin olympiakisoissa Suomi otti välierissä USA:lta selkäänsä tennislukemin 6–0.