Keskustelu liittoutumattomuudesta ja sotilaallisista turvatakuista on suistanut ulkopoliittisen johdon raiteiltaan. Se ei osaa päättää, vaan ainoastaan hokea vanhaa liturgiaa liittoutumattomuudesta.
Italia tarjosi Suomelle sellaista historiallista askelta, jota suomalaiset ovat toivoneet syvällä sisimmässään puoli vuosisataa. Sitten tulee ei-ei Erkki Tuomioja, joka vesittää kaiken. Jos Tuomioja tuhri mahdollisuuden vahvistaa suomalaisten turvallisuutta, miten ulkoministeri ja muu ulkopoliittinen johto korjaavat aiheuttamansa vahingon?
Ville Itälä puki sanoiksi suomalaisten tunnot viime viikonvaihteessa. Suomen on hyväksyttävä Italian ehdottamat Euroopan unionin automaattiset turvatakuut, koska ne vahvistavat Suomen turvallisuutta. Kiitoksen sijasta jälkibrezhneviläinen pääministeri haukkui Itälän pystyyn.
Suomi on elänyt puoli vuosisataa kollektiivisessa harhassa. Toisen maailmansodan jälkeen emme ole olleet puolueettomia, vaikka niin uskottelimme itsellemme. Yya-sopimus oli tiukka liittosopimus. Olisi jo aika tunnustaa tosiasiat.
Venäjä esitti vielä 90-luvulla sota/sotilasharjoituksia Elisabeth Rehnille ja tänä vuonna Seppo Kääriäiselle. Ulkopoliittinen johto on asian tiennyt, mutta salannut sen kansalta. Jos olisi oltu rehellisiä ja avoimia, kuten demokratiassa pitää olla, Naton kannatus voisi olla katossa.
Nyt, kun on niin muodikasta haukkua Yhdysvaltoja ja verrata George W. Bushia Hitleriin, kannattaisi muistaa, että ilman USA:n tiukkuutta 1980-luvulla Suomi ei olisi päässyt pujahtamaan ulos itänaapurin taskusta. Mylläyksen seurauksena Berliinin muuri murtui ja Itä-Eurooppa vapautui.
Yhdysvaltain ansiosta Suomi on EU:n jäsen ja liturgian mukaan myös liittoutumaton. Tosiasiassa Maastrichtin sopimus oli liittosopimus puolustusulottuvuuksineen. Unionin jäsenenä Suomi on sitoutunut yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Mutta vasta solidaarisuus ja sotilaalliset turvatakuut tekisivät EU:sta puolustusliiton, joka tosin hädän hetkellä turvautuisi Naton resursseihin. Mutta sehän ei ole mikään ongelma, kun lähes kaikki nykyisen ja laajentuvan EU:n maista kuuluvat Natoon.
Vain Suomi ja muutama muu haraavat vastaan. Britannia ei halua Natolle päällekkäisiä organisaatioita. Irlanti on turvassa Britannian selän takana. Ruotsin turvana on Suomi, kuten on aina ollut.
Suomi tarrautuu liittoutumattomuuteen yhtä tiukasti kuin aikanaan puolueettomuuteen. Puolueettomuus oli harhaa. Sitä on myös liittoutumattomuus, vaikka emme olekaan Naton jäsen. EU:n jäsenenä Suomi saa halutessaan apua yhdellä puhelinsoitolla. Suomi ei kuitenkaan lupaa vastavuoroisesti apua, jos sitä joku pyytää. Sotilaiden sijasta lähetämme villasukkia.
Suomalaisten turvatakuiden pelko ja Nato-vastustus kumpuavat selkäytimestä. Meillä pelätään, että liittoutuminen ja turvatakuut suututtaisivat Venäjän tai että joutuisimme mukaan Yhdysvaltain sotiin. Pahin mahdollisuus on, että mahdollisessa Yhdysvaltain ja Venäjän selkkauksessa Suomi joutuisi valitsemaan puolensa. Siksi poimimme rusinat pullasta. Siksi olemme EU:ssakin vapaamatkustajia.
Suomalaiset ovat viimeinkin äityneet keskustelemaan. Sitä ei enää voi estää edes Matti Vanhanen. Presidenttikin vaikenee. Eikö jo olisi aika kertoa, mitä pahaa on Natossa ja automaattisissa turvatakuissa?