Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n pääekonomisti Fatih Birol varoitti hiljattain Suomea, että se on liiaksi ripustautunut tuontienergiaan.
Kotimaisittain tilastoja kallistaa synkimmin Venäjältä tuotava maakaasu. Muillakin rintamilla on korjattavaa, jos kotimaista energiaomavaraisuutta halutaan nostaa.
Pääekonomisti piti hyvänä ratkaisuna muun muassa uuden ydinvoiman rakentamista. Sen etuina ovat varmuus hinnasta ja saatavuudesta sekä ilmastopäästöjen vähentyminen.
Kotimaisen energian puolesta liputtavat kaikki, mutta puheet ja teot ovat toista maata. Yleensä vihreätä laitaa edustaville vastustajille mikään vaihtoehto ei ole oikein hyvä.
Ydinvoima: ei missään tapauksessa lisärakentamista, vaan entisetkin myllyt olisi purettava kiireesti.
Entäpä turve? Ei puhettakaan, vaikka kannattajien mielestä kyseessä on hitaasti uusiutuva luonnonvara.
Puuhakekin on verotussyistä niin kallista, että ennen kattiloissa kannattaa tuprutella vaikka tuontihiiltä.
Auringon voi pohjan perukoilla unohtaa, mutta onhan sentään tuulta. Huono vaihtoehto siitäkin on tullut: keskellä korpeakin korkeat tornit pilaavat maiseman, siivet vohisevat ja kiiltävätkin vielä ilkeästi.
No, vesivoimahan on puhdasta ja taatusti uusiutuvaa luonnontuotetta. Ei kannata, koska sen tuotto on niin olematonta haittoihin verrattuna.
Mikä sitten avuksi, jos kansainvälisen energiagurun esittämää kotimaisen energian käyttöä aiotaan lisätä?
Jäljelle taitaa jäädä vain ruismoottori – ja senkin varjopuolena on lievä ilmaston kuormittuminen.
Suomalaisten energiamuotojen suosimiselle aika on nyt mitä otollisin. Fennovoiman ydinvoimaluvasta käydään pian uusintakierros, jossa juututaan ensimmäisenä inttämään, onko kyseessä kokonaan uusi lupa vai entisen päivitys. Maalaisjärjellä mittaluokan pienentäminen ei tee hankkeesta hankalampaa, vaikka omistuspohjan vaihtuminen muuttaakin asetelmia.
Ydinvoimasta riittää varmasti porua, mutta vielä pidempiaikainen taistelu tulee vesivoimasta. Koskirakentamisessa seipään nokkaan nousee jälleen Kollajan altaan ja voimalan rakentaminen.
PVO-Vesivoima Oy on valmistellut suunnitelmaa huolellisesti sen jälkeen kun hanke kompastui yva-arvioihin 2009. Nyt niidenkin esteiden pitäisi olla pois päiväjärjestyksestä.
Voimayhtiönmielestä kysymyksessä on kokonaan toinen suunnitelma kuin parikymmentä vuotta sitten, jolloin se kuopattiin koskiensuojelulailla. Ratkaisut eivät yhtiön mielestä vaaranna enää merkittävästi arvokkaita luontokohteita. Ranta-asukkaille arvokkaan kosken virtaamatkin pitäisi rakentajan laskelmien perusteella säilyä.
Rakentajien mielestä ainoa kanto kaskessa onkin enää koskiensuojelulaki, joka on päivitettävä ajan tasalle. Vastustajien mielestä kysymys ei ole mistään päivittämisestä vaan lain romuttamisesta.
Niin tai näin, se on kuitenkin varmaa, että Suomi on nyt kokonaan toisessa asennossa kuin parikymmentä vuotta sitten. Jos mittarit olisivat tuolloin osoittaneet yhtä jyrkästi alas, olisikohan koko koskiensuojelulaki jäänyt laudalle?
Vesivoiman puolustajilla ja vastustajilla on todella hyvät argumentit, kummalle puolen vaakakupin olisi kallistuttava.
Kovin kiista käydään siitä, turmellaanko allasratkaisulla luonto ja kosket perusteellisesti.
Eniten mopen osille on jäämässä kuitenkin mahdollinen allaskunta, johon vaikutukset kohdistuvat.
Hyvänä porkkanana pidetystä voimaloiden kiinteistöverosta puolet on katoamassa valtion kassaan. Jotakin on tultava tilalle, muuten paikallista hyväksyntää ei varmuudella löydy.
Kolumni