
Oletko jo maistanut pullotettua kansallismaisemaa? Tänään se on mahdollista kahdenkeskisen taiteen Kehä-festivaalilla Oulussa. Festivaalin kaikki teokset toteutetaan yhdelle kokijalle kerrallaan.
Kansallisromantikoiksi itseään nimittävä kaksikko Harri Piispanen ja Aleksi Jaakkola seisoo tummissa puvuissa Koivu ja tähti -kulttuurikeskuksen aulassa. Valkoisin hansikkain ja arvokkaasti nyökäten he ohjaavat yhden katsojan yleisönsä viereiseen auditorioon.
Kahdenkeskisen taiteen Kehä-festivaali on jalkautunut Muhokselle. Festivaalin kaikki teokset toteutetaan yhdelle kokijalle kerrallaan. Ympäristötaiteen maisterit Piispanen ja Jaakkola tarjoavat minulle Koli tastingin.
– Lähdimme tutkimaan maisemaa, joka on Suomessa kaikista ikonisin, Piispanen kertoo.
Ukko-Kolin ja Akka-Kolin valkoiset kvartsiittikalliot, jyrkkien rinteiden kuuset ja Pielisen järvimaisemat ovat iskostaneet mieleemme Eero Järnefelt, Juhani Aho, Pekka Halonen, I.K. Inha ja Jean Sibelius. Kolia on tallennettu maalaustaiteeseen, elokuvaan, musiikkiin – ja nyt uutteeksi.
"Luulivat, että olemme karanneet häistä"
Piispanen ja Jaakkola viettivät Kolilla viikon tyylikkäissä mustissa puvuissa ympärilleen katsellen ja turistien kanssa rupatellen.
– Kutsumme sitä performatiiviseksi tutkimusmatkaksi. Matka itsessään on löytöretki ja esitys, jonka aikana kertyy materiaalia. Tällä kertaa kertyi ainesosia uutokseen, josta tehtiin kansallismaiseman tiivistymä, Harri Piispanen kertoo.
– Tiivistimme kansallismaiseman uutteeksi, joka suljettiin suupuhallettuun pulloon. Olemme tehneet uuden katsontakulman kansallismaisemaan. Se on nyt tuote, Aleksi Jaakkola jatkaa.

Kuinka tavalliset Kolin-kävijät suhtautuivat vaarajonon kallioilla puvuntakeissa vaeltaviin performanssitaiteilijoihin?
– Jotkut totesivat, että tässähän tuntee itsensä hieman alipukeutuneeksi, Piispanen kertoo.
– Luulivat, että olimme karanneet häistä tai että olemme mormoneja, Jaakkola toteaa.
Ensimmäinen koematka Nuuksioon
Piispanen ja Jaakkola aloittivat tutkimusmatkansa Nuuksion kansallispuistosta, joka sijaitsee Espoon, Vihdin ja Kirkkonummen alueella.
– Nuuksio oli ensimmäinen koematka. Siinä testattiin ajatusta, että liikutaan luonnossa puvut päällä. Mikä on olemisen ja luonnon suhde? Onko tapahtuma esityksellinen itsessään vai tehdäänkö siitä jonkun tyyppinen näyttely? Harri Piispanen kertoo.

Kolin-reissulla kuvatusta materiaalista koottu videoteos pyörii kulttuurikeskuksen aulassa. Syntyi siis Koli tasting ja siihen liittyviä teoksia.
– Tämä uute ja performanssit, joita järjestetään, ovat matkan tulos, Aleksi Jaakkola sanoo.
– Vähän niin kuin puu, josta lähtee oksat haarautumaan moneen suuntaan, Piispanen vertaa.
Kansallismaisema sisäisesti nautittuna

Kaksikko tahtoi testata Kolin, koska sillä on kansallismaiseman asema Suomen taiteen historiassa. Kansallis-etuliite tekee asiasta poliittisen.
– Kuka omistaa kansallismaiseman? Onko se taiteilijoiden omaisuutta? miehet pohtivat.
– Halusimme mennä katsomaan, onko Koli erityinen.
Koli tasting on parinkymmenen minuutin mittainen seremoniallinen esitys, jossa lopulta saa maistaa kansallismaisemaa sisäisesti nautittuna. Aleksi Jaakkola laittaa vesipannun kuumenemaan ja odottaa, kunnes se viheltää. Sillä aikaa Harri Piispanen tiputtaa pipettipulloista ainesosia keraamiseen teekulhoon.
– Uute on auttanut ymmärtämään, että asioita voi kokea eri aistein. Se on avartanut sitä, kuinka nähdään olevainen, Jaakkola toteaa.
Onko uute taikavoimia sisältävää eliksiiriä?
– Seurailepa lähi öiden unia, Piispanen neuvoo.
Kehä-festivaali Valveella tänään
Kulttuuritalo Valveella nähdään tänään kaikki kymmenen Kehä-festivaalille valittua teosta, jotka kutsuvat yleisöä kuuntelemaan pelkojaan. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton kello 12–20.
Kehä-festivaali järjestetään neljättä kertaa. Monitaiteellinen ohjelmisto sisältää kuvataidetta, performanssia, teatteria ja sängyssä koettavan teoksen.
Huddle – Painautua: Aino Granlundin ja Anniina Holapan teos antaa kokijalle ajan, paikan ja tilan pysähtyä kehonsa äärelle. Sanataideluokka kello 13, 14, 15.
Walk me Talk me – Acts of daring: Riina Hannukselan teos on kahdenvälinen osallistava kävely. Lähtö infosta ulos kello 16 ja 17.
Salaisuus nimeltä korppipäinen mies: Kati Keskihannun kanssa rikotaan hiljaisuus. Konstila kello 14, 14.40, 15.20.
Tahroja: Mari Liimataisen teos, jossa osallistuja ja taiteilija kohtaavat musteläikän kautta. Parvi kello 12.30 ja 16.
Vieras: Emmi Pennasen teoksessa kohtaat olion, joka kommunikoi ainoastaan liikkeen kautta. Tanssisali 1 kello 15, 15.20, 15.40, 16, 17.30, 17.50, 18.10, 18.30.
Koli Tasting: Harri Piispanen ja Aleksi Jaakkola tiivistivät Kolin kansallismaiseman uutteeksi, jota pääsee maistamaan teeseremonian omaisessa teoksessa. Sarjakuvaluokka kello 12.30, 13, 13.30, 14, 14.30, 15, 15.30, 16, 16.30, 17, 17.30, 18, 18.30.
Pimeä: Sängystä koettava Anne Salmen teos sijoittuu yön pitkiin tunteihin, kun asiat saavat väärät mittasuhteet. Neuvotteluhuone kello 15, 15.20, 15.40, 16.
Aisticocktailbaari: Laura Sorvari tarjoilee elämää kuudelle aistille. Studio kello 12.30, 12.50, 13.10, 13.30, 13.50, 14.10, 16, 16.20, 16.40, 17, 17.20, 17.40.
Valon ja äänen välissä: Antti Tolvin teos toteutetaan kirkasvalovalaisimella ja isolla gong-symbaalilla. ILMEen toimisto kello 12.30, 12.45, 13, 13.15, 13.30, 13.45.
Tuijottaja: Kohtaamiset Tiina Vehkaperän kanssa ovat lyhyitä tai pitkiä, läheltä tai kaukaa. Teos tapahtuu ympäriinsä kulttuuritalo Valveella kello 12.30–14,16–17.30.
Kehä-työryhmään kuuluvat taiteellisena johtajana kirjailija ja sanataideohjaaja Timo Harju, tuottajana kuvataiteilija Riikka Kontio sekä jäseninä kuvanveistäjä Tiina Vehkaperä, tanssitaiteilija Henna-Maria Hanhineva ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Mika Kiviniemi.
Festivaali sai Koneen Säätiöltä kolmevuotisen avustuksen 30 000 euroa vuosille 2019–2021.