Kiviniemen tila sijaitsee kirkasvetisen Herajärven rannalla Pohjois-Karjalassa. 1700-luvalla tilan kohdalla lainehti vesi, mutta järven pintaa laskettiin 1750-luvulla ja myöhemminkin yhteensä kymmenen metriä. Näin saatiin käyttöön viljavia rantaniittyjä.
Kiviniemen tila perustettiin 1800-luvun lopulla. Nyt se on Kontiolahden kunnan omistuksessa, matkailuyrittäjälle vuokrattuna. Niemeä laiduntavat pässit, joista suurin osa kainuun harmaita. Lampaat omistaa Jyrki Suikkanen, joka lähtee oppaaksemme Herajärven kierrokselle. Ensimmäiseksi ylitämme Sikosalmen vetolautalla.
Suikkanen tuntee alueen kuin omat taskunsa ja kertoo monta tarinaa. Muinoin lapset kulkivat Herajärven yli kouluun, ja silloin tällöin joku hukkui heikoissa jäissä tai myrskyssä. Pari vuotta sitten eräältä rannalta löytyi kenkä, jonka sisässä oli ihmisen luita. DNA-testin perusteella luut kuuluvat miehelle, joka katosi 1970-luvulla.
Opastuksen lisäksi Suikkasen toimenkuvaan kuuluu myös vanhojen pihaniittyjen niittäminen kerran vuodessa. Näin pihat pysyvät avarina ja vanhat niittykasvilajit elossa. Vanhan lajiston lisäksi on tullut myös uusia, sillä hirvikärpänen on löytänyt tiensä kansallismaisemaan.
Herajärven kierros on yhteensä noin 40 kilometrin vaellusreitti, joka nimensä veroisesti kiertää Herajärven. Kolilta alkava kierros kulkee järven länsipuolta kaakkoon nousten Ryläyksen vaativille rinteille ja laskee sitten Kiviniemeen ja järven rantaan.
Kiviniemestä reitti palaa Kolin huipuille Pielisen ja Herajärven välistä kannasta pitkin. Herajärven kierros on valittu vuoden 2007 retkeilyreitiksi.
Suikkanen jakaa Kolin ja sen ympäristön annin kolmeen: luonto maisemineen, perinnekulttuuri ja geologia.
Perinnekulttuurin ensimmäinen osa tulee vastaamme Lakkalan pihapiirissä. Lakkalan viimeinen asukas kuoli 1990, jonka jälkeen tyhjillään ollut tila myytiin 1996 Metsäntutkimuslaitokselle, joka hallinnoi Kolin kansallispuistoa vielä tämän vuoden loppuun asti. Sen jälkeen tämäkin puisto siirtyy Metsähallituksen hoteisiin. Lakkalan hirsistä on tutkittu, että ne on kaadettu 1830-luvulla. Vanhaa pihapiiriä niittyineen ylläpidetään vuosittaisilla talkooleireillä.
Lakkalan jälkeen patikoimme Turusenahon autioon pihapiiriin, josta viimeiset asukkaat lähtivät kohti maalikyliä 1960-luvulla. Rakennukset ovat jo kadonneet, mutta Suikkasen niittämällä aukiolla kasvaa vanhoja viinimarjapensaita.
Yhden perheen vuotuinen vilja saatiin noin 2,5 hehtaarin kaskipellosta. Koska kaskipelto varttuu 40 vuodessa uudelleen poltettavaksi, perhe tarvitsi noin 100 hehtaaria metsää ruisleivän syrjässä pysymiseen. Kaskisavut nousivat alueelta vielä pitkään 1900-luvun alkupuolella. Nykyisellään Kolilla kasketaan vuosittain noin viisi hehtaaria.
Koukkaamme jo valmiiksi ruskeaa kahvivettä Pitkälammesta. Kahvinkeittoon nousemme Ylä-Murhin pihapiiriin, johon tehtiin vuosi sitten perinteistä riukuaitaa. Ylä-Murhin, kuten kaikkien muidenkin alueen tilojen pellot ja niityt ovat kivisiä. Siitä kertovat pienet kivikeot, jotka pilkottavat muutaman metrin välein heinikosta.
Ensimmäiset maisemanäkymät avautuvat eteen Jauholanvaaralta. Pitkä ja kapea Herajärvi on kivinen. Eräässä saaressa on mökki, jonka yhtenä osakkaana on Simon kunnanjohtaja Esko Tavia, tietää oppaamme Suikkanen.
Vastarannan harjanteella kulkee Herajärven kierroksen läntinen polku. Siellä on muun muassa 50 metriä Ryläyksen korkea kiviputous.
Geologisesti Koli kuuluu samaan harjanteeseen Vuokatin ja Rukan kanssa. Nykyiset vaarat ovat jäänteitä Karelidien vuorijonosta, jonka korkeimmat huiput ylsivät kymmeneen kilometriin noin kaksi miljardia vuotta sitten. Rapautuminen on syönyt pehmeät kivilajit pois, jäljelle ovat jääneet kovimmat. Kolin korkein kohta, Ukko-Koli, kohoaa nyt 347 metriä merenpinnan ja 253 metriä Pielisen pinnan yläpuolelle.
Joillakin rinteillä näkyy edelleen muinaisen valtameren rantahietikon kivettyneitä aallonmerkkejä.
Eräs Kolin kansallispuiston erikoisuuksia on puiston katkeaminen pian Havukanahon pihapiirin jälkeen. Kansallispuistoa on pikkuhiljaa laajennettu ostamalla maata yksityisiltä omistajilta, mutta kaikki eivät ole maakauppoihin suostuneet. Niinpä Havukanahosta marssitaan hiekkatien laitaa muutama sata metriä, jotta päästään taas polulle kansallispuiston puolelle.
Alkaa nousu Mäkrälle, joka on saanut nimensä mäyrältä. Runsaaseen 300 metriin nouseva vaara tarjoaa useasta kohtaa huikeita näkymiä itään ja pohjoiseen Pieliselle.
Mäkrälle kiipesivät aikoinaan myös ystävykset Eero Järnefelt ja I. K. Inha. Järnefelt maalasi Mäkrältä pohjoiseen aukeavan näkymän ja nimesi sen Syysmaisemaksi Pielisjärveltä. Samoilta sijoilta Inha teki uutta taiteenmuotoa. Hän valokuvasi suurille lasinegatiiveille, joista hän yhdisti komeita panoraamakuvia.
Mäkrältä laskeudutaan Purolanaholle. Paikalla sijainneen torpan poika Einar A. Saarelainen rakensi itse kameran ja kuvasi Kolin elämää. Vuosilta 1929-58 säilyneitä kuvia on yli 5 000. Lasinegatiivit päätyivät jossain vaiheessa pikkupoikien kivitettäväksi. Ehjäksi jäi 1 500 levyä.
Viimeiset voimat on säästetty varsinaisen Kolin valloitukseen. Alkumatkan kinttupolku kivineen ja kantoineen on vaihtunut pyörätuolikelpoiseksi valtatieksi.
Ihan varmaa tietoa Kolin nimen alkuperästä ei ole. Yhtenä vaihtoehtona on pidetty uhrihalkeamaan pudotettujen korujen, kolikoiden ja muiden uhrausten kolinaa.
Vanhimmissa kartoissa Kolin kohdalla lukee Mustarinda. Nimelle on löydetty useita alkuperiä. Kun Pieliseltä katsoo Kolille päin vastavaloon, rinteet näyttävät todella tummilta. Toisaalta Kolilla on aikojen saatossa kaskettu niin paljon, että rinteet ovat oikeastikin olleet mustat. Mustarinda oli myös kiertoilmaus karhulle. Ukko-Kolin huipulla olevassa siirtolohkareessa voi nähdä karhun pään muodon.
Ensimmäiseksi vastaan tulee Paha-Koli käräjäkivineen. Tuomion oikeellisuudesta päästiin varmuuteen vasta rangaistuksen jälkeen. Jos itäjyrkänteeltä alas tyrkätty jäi henkiin, niin syytön oli. Kuolleiksi murskautuneet olivat selkeästi syyllisiä.
Pahasta paikasta pääsee onneksi Akka-Kolin äidilliseen syliin. Sileää kalliota kiipeämällä löytää kirjailija Juhani Ahon huokailupaikalle: idässä aukesi pelottavaa erämaa ja jossain kaukana Venäjä, lännessä armas kotimaa kaskisavuineen. Akka-Kolin huipun länsipuolen tasanteella on nykyisin ekumeeninen Hiljaisuuden temppeli, jossa pidetään muun muassa häitä ja joulun avaushartauksia.
Viimeisenä on ylväs Ukko itse. Maisemaa on kankealla kielellä hankala kuvailla, mutta näkymä on vielä hienompi kuin muilta huipuilta. Autereinen huntu kietoo verhoonsa kaukaisia saaria. Vastaranta Lieksan puolella jää jo valkoiseksi. Tuuli ajaa aaltoja Pielisen pinnalla. Laskevan auringon kajo kirkastaa syksyn kellastamia koivuja.
Betonisia portaita pitkin pääsee hotelliin lepäämään.