Kolarissa metsästä viikonvaihteessa paikallistettu isokokoinen puinen risti on poliisille vielä arvoitus. Risti on todennäköisesti vuosikymmeniä vanha, mutta kaikki vaihtoehtoiset selitykset ovat auki. Yksi realistinen selitys on koirankuje.
Poliisille asia on tuttu, sillä ilmoitus rististä tuli jo vuonna 2003. Tosin vasta viime viikonvaihteessa poliisi kävi ilmoittajan kanssa paikallistamassa Äkäsjokisuulla sijaitsevan ristin. Risti on Tahkotien varrella noin sadan metrin päässä metsässä kuivalla, kivikkoisella mäntykankaalla.
"Ilmoittaja ei ole paikkakuntalainen. Sovimme aikanaan, että hän käy näyttämässä paikan, kun tulee käymään Kolarissa. Siinä hurahti sitten pari vuotta", Tornionlaakson kihlakunnan nimismies Esko Rasi kertoo.
Risti on Rasin mukaan selkeästi vanha, seissyt pystyssä mahdollisesti vuosikymmeniä ennen kaatumistaan. Yksi alkuperäarvelu liittyy Lapin sotaan, joka vyöryi myös Kolarin yli.
Ristin kohdalla ei ole minkäänlaista maanpainaumaa, joten se ei liene ainakaan kovin nuori hautapaikka. "Jos siinä jotain on, on mentävä vuosikymmenien taakse." Paikallisten asukkaiden katoamiset on käyty läpi, mutta ketään sopivaa ei ole löydetty.
"Jos meillä olisi vähänkin arvailua siitä, että siinä on hauta, alkaisimme kaivamaan, mutta näillä näytöillä emme siihen umpimähkään ryhdy. Tässä vaiheessa olemme kiinnostuneita ihmisten vihjeistä", Rasi sanoo.
Toistaiseksi paikallisilta ei ole tullut tietoa ristin alkuperästä, vaikka tieto sen löytymisestä on jo ollut julkisuudessa. Rasi luottaa siihen, että jos tietoa on, sitä alkaa tihkua, sillä torstain paikallislehdessä on poliisin varsinainen kysely asiasta.
"Tällä hetkellä koirankuje on realistinen vaihtoehto, mutta jokin muukin selitys on mahdollinen."