Kaksien tulevien kesäolympialaisten jako sujui viime viikolla poikkeuksellisen sopuisasti. Kansainvälisen olympiakomitean yleiskokous päätti, että vuonna 2024 kisat järjestää Pariisi ja vuonna 2028 Los Angeles.
Valinnoille on helppo löytää perusteita: Kummallakin maalla on sekä perinteitä että avuja maailman suurimman urheilutapahtuman järjestämiseen. Pariisi järjesti kisat vuosina 1900 ja 1924, Los Angeles vuosina 1932 ja 1984.
Suomelle olympialaiset ovat olleet merkityksellinen tapahtuma. Pieni maa on saanut kansainvälistä näkyvyyttä urheilijoidensa mutta myös omien, vuoden 1952 kisojen ansiosta.
Nyt tehdyt kisakaupunkien valinnat vaikuttavat ensisilmäyksellä onnistuneilta. Valintojen taustalla painoi kuitenkin pitkälle se, että vaihtoehtoja ei käytännössä lopulta ollut. Muut tarjokkaat säikähtivät yksi kerrallaan kisojen kustannuksia.
Olympialaisten koko ja etenkin hinta ovatkin karanneet arkijärjen ulottumattomiin. Monet merkittävät urheilumaat eivät voi ottaa vastaan kisojen järjestelyvastuuta. Sama tilanne koskee talvikisojakin.
Suomi ja Helsinki pystyivät järjestämään omat kesäkisansa siksi, että osallistujajoukko, lajimäärä ja kisapaikkavaatimukset olivat aivan muuta kuin nyt. Ajattelutapa oli kokonaan toinen.
Kuvaavaa on nyt, että vuoden 2024 kisojen järjestämisoikeuksia tavoittelivat menestyneen urheilumaan Unkarin pääkaupunki Budapest, vauraan Saksan toiseksi suurin kaupunki Hampuri ja Italian pääkaupunki Rooma. Jättimäisten kustannusten pelossa kaikki kandidaatit heittivät leikin kesken.
Olympialaiset tuovat kisakaupunkeihin satojatuhansia turisteja ja liimaavat miljardit tv-ruudun ääreen, mutta veronmaksajina kansalaiset ovat kisoille nihkeitä. Hampurissa kaupunkilaisten enemmistö sanoi kisoille ei, ja Budapestissa koottiin laaja kansalaisadressi kisojen järjestämistä vastaan. Kaikkialla kansalta ei kuitenkaan kantaa kisoihin edes kysytä.
Epäilemättä kansainvälinen olympiakomitea on mammuttitaudin seurauksista perillä, mutta sen jäsenet näyttävät edelleen arvostavan mahtipontisuutta ja pidäkkeetöntä rahan käyttöä. Näihin asti järjestäjiä on myös löytynyt.
Jopa kymmeniämiljardeja euroja maksavat kisat ovat kuitenkin etääntyneet niistä yksinkertaisista ihanteista, joita nykyaikaisten olympialaisten isäksi kutsutulla Pierre de Coubertinilla oli: rehti keskinäinen kilvoittelu ja rauhan, ei rahan, aate. Näistä voisi yhä pitää kiinni.
Nyt valitut kisakaupungit ovat kertoneet tavoitebudjeteistaan. Pekingin ja Sotshin kaltaista pullistelua ei nähtäisi. Pariisi lupaa järjestää kisat noin kuudella miljardilla, Los Angeles ”vain” viidellä. Toteutunut hinta nähdään myöhemmin.
Nykyisenlaajuisten kisojen kustannuksia on epäilemättä vaikea olennaisesti pudottaa.
Jos kisoja voidaan tulevaisuudessa järjestää vain suurimpien maiden suurimmissa kaupungeissa, se ei ole pitkässä juoksussa ole urheilunkaan etu.