Pieru - bongarin opas (Nemo) on juuri ilmestynyt, samoin CMX-yhtyeen nettikysymyspalstasta
koostettu Encyclopedia idiotica (Johnny Kniga).
Blogikoosteet, hassujen asioiden kokoelmat, visailu- ja hölmöilyoppaat... näille kaikille löytyy yhteinen nimi: epäkirja.
"Havainnollinen ja perusteellinen Pieru - bongarin opas opettaa tunnistamaan kaikki tärkeimmät pierulajit", kehuu kustantajan tiedote. "Kirjassa on ainutlaatuinen äänirasia, josta voit nappia painamalla kuunnella perinpohjaiset näytteet jokaisesta pierutyypistä."
Kymmenen vuoden takainen Villejä rubiineja - väärinkuultuja laulunsanoja tuntuu äkkiä liki korkeakirjalliselta teokselta. Mikään ei ole niin tyhjänpäiväistä tai helppoa, etteikö siitä voisi tehdä kirjan.
Alan piireissä tällaisia viihteellisiä, usein kokoomatyyppisiä opuksia nimitetään toisinaan "epäkirjoiksi". Villien rubiinien ja Pierun kustantajan Nemon tämänsyksyisessä katalogissa kategoriaan sopivat ainakin Aasiakas ei ole koskaan oikeassa (älyttömiä asiakaskokemuksia), Palvelukseen halutaan yksi raitis imettäjä (hauskoja tekstejä 1800-luvun sanomalehdistä) sekä Kepponen, kepponen, kepponen (293 kepposta).
Kustantaja Mika Siimes ei kuitenkaan keksi teoksille yhteistä nimitystä - ja yhteinen nimittäjäkin löytyy vain vaivoin.
"Ehkä se, että ne eivät ole Nobel-kirjallisuutta. Mielestäni tuossa on vähän erityyppisiä kirjoja", hän sanoo ja käy kuvailemaan aihepiirien eroja. Epäkirja-luokitus ei häntä miellytä, varsinkaan, jos siihen liittyy mielikuva nopeasti kokoonhutaistusta kyhäelmästä.
"Voit soittaa vaikka Palvelukseen halutaan yksi raitis imettäjä -kirjan tekijälle ja kysyä, kuinka paljon työtä se on vaatinut. Hauska kirja saattaa vaikuttaa heppoiselta, mutta siinä voi olla melkoinen työmäärä takana."
"Kyllä kirjoja voi olla eri tarpeisiin. Jos meillä on lastenkirja, jossa elefantti piereskelee, se on lapselle tärkeä asia, vaikka aikuisesta voi tuntua, että miksi tällaista kustannetaan. Ja Villejä rubiineja on myynyt muistaakseni yli 30 000 kappaletta. Sille on ollut selvä tarve."
Palvelukseen halutaan -kirjan kokoaja Mia Konu asuu Espanjassa eikä vastaa puhelimeen, joten soitetaan Aasiakkaan tekijälle Lauri Luomaselle. Samannimiselle nettipalstalle tulleista kirjoituksista koottu teos ei ollutkaan aivan helppo nakki.
"Vaikka jokainen teksti oli jo kertaalleen siistitty ja editoitu, piti nyt valita parhaat tekstit, muokata kirjalle sopivaan yhdenmukaiseen muotoon, lajitella kategorioihin ynnä muuta. Tarinoita oli kertynyt yli 1 600, ja jokainen piti käydä läpi, joten hommia piisasi. Ja sitten tein vielä piirrokset kirjaan", Luomanen kertoo. "Epäkirja"-termi haiskahtaa hänestä snobismilta.
"Kirja on nidottua paperia kansien välissä, joten teokseni on mielestäni kirja. Mutta jos joku haluaa minua kutsua ´epäkirjailijaksi´, kannan titteliä ylpeydellä. Kirjailijaksi kutsuminen saa minut kiemurtelemaan... oikea termi lienee toimittaja."
Uskotaan: epäkirjankin tekeminen käy työstä - ainakin jos lopputuloksesta haluaa laadukkaan. Kustantaja Siimeksen mukaan keskentekoisia huumoriviritelmiä on maailmalla tarjolla paljon, mistä johtuu, että niitä kustannetaan Suomessa "ehkä vähän liikaa".
"Semmoisissa on vaikea onnistua, eivätkä ne automaattisesti myy. Muutenhan me tehtäisiin niitä tuhat ja oltaisiin miljonäärejä."
Toisaalta Aasiakkaan ensimmäinen painos loppui varastoista viikossa. Kymmenvuotisjuhlapainoksena äskettäin uudelleenjulkaistun Villejä rubiineja -teoksen menestys panee epäilemään, että se merkitsi Nemolle päänavausta kaupallisesti lupaavien epäkirjojen suuntaan.
Voi olla, myöntää Siimes. "Pelkästään ranskalaista teoreettista filosofiaa julkaisemalla on vaikea elää. Kaikenlaista täytyy tehdä, jos kustantamo haluaa pysyä pystyssä. Se ollaan kymmenessä vuodessa opittu."
Suuntaus myös tarttuu. "Eräs toinen kustantaja teki kirjan, jossa oli matkittu Villejä rubiineja -teosta ulkoasua myöten, ja siitä tuli menestys", Siimes kertoo. Hän ei kuitenkaan näe, että trivialla hauskuuttavat kirjantapaiset olisivat syrjäyttämässä esimerkiksi perinteisen vakavamielisen tietokirjallisuuden. Onhan Nemonkin myydyin teos 2,2-kiloinen Suomen majakat.
Silti myös vanhat arvovaltaiset kustannustalot ovat tarttuneet trendiin: Gummerus on esimerkiksi julkaissut blogeista koostetut teokset Sata naista, Eniten vituttaa kaikki ja Toiseksi eniten vituttaa kaikki. Toki epäkirjojen suhteellinen osuus katalogeissa on pienempi kuin Nemolla.
Kirjallista kuriositeettiviihdettä ei siis pidä väheksyä sen kummemmin kaupallisen potentiaalin kuin vaadittavan työpanoksenkaan suhteen. Lauri Luomanen lisää listaan vielä yhden seikan: sisällön.
"Tarkemmin katsottuna teokseni kertoo siitä, kuinka asiakaspalvelijoita kohdellaan ja mitkä epäkohdat vaikeuttavat asiointia kaupassa. Katsomalla palvelutilannetta toisen osapuolen vinkkelistä voi kenties huomata tekevänsä ´aasit´, ja tämän korjaamalla tilanteen saa hoitumaan mukavammin ja nopeammin. Kirjani on siis sekä viihdyttävä että opettavainen teos."