Moni on höristellyt korviaan kuullessaan kokoomuksen puheenjohtajan Ville Itälän äänen. Mikä ihme fiksuun, mutta toisaalta hieman nössöltä vaikuttavaan Itälään on mennyt? Hän on yhtäkkiä terhakka ja jopa ärhäkkä.
Itälän muodonmuutos tapahtui kokoomuksen jäätyä 16 hallitusvastuun vuoden jälkeen oppositioon. "Minulle sopii oppositiojohtajan rooli", Itälä sanoo. Mitä muuta hän voisi tässä tilanteessa sanoa?
Itälällä alkaa nyt viimeinen näytön paikka. Joko hänestä kehkeytyy puoluejohtaja isolla P:llä tai sitten hän saa jopa varautua haastajaan seuraavassa puoluekokouksessa.
Kokoomuksen ollessa sinipunahallituksessa Itälä jäi kiistatta valtiovarainministeri Sauli Niinistön varjoon. Nyt hänen on onnistuttava vetämään puolue vaalitappiosta nousukiitoon. Jos mielipidetiedustelut mittaavat jatkuvasti kokoomukselle paikallaan pysyviä tai jopa alenevia suosiolukuja, vielä melko yksimielisesti Itälän takana seisova puolueväki hermostuu.
Jo nyt näkyy merkkejä oikeistosiiven otteen vankistumisesta. Sen havaitsee kokoomuksen ottamasta aggressiivisesta oppositiopolitiikasta.
Tosin ärhäkkyyteen on muitakin syitä. Yksi syy on se, että oppositio on nyt merkittävästi laajempi kuin Paavo Lipposen kahden sinipunahallituksen aikana. Kokoomuksessa laskettiin, että vain lentävä lähtö estää puolueen jauhautumisen oppositiomassaan. Kärkipaikka piti ottaa heti.
Kokoomuslaiset ovat olleet pääministeri Anneli Jäätteenmäen uuden punamultahallituksen kimpussa eduskunnassa kuin terrierit. Itälä teki vapun alla puoluevaltuuston kokouksessa selväksi, että Jäätteenmäen tarjoamaan yhteistyön käteen ei tartuta.
Itälä joukkoineen on ottanut ohjenuorakseen, että kovat kundit eivät tanssi. Eivät ainakaan naispääministerin toiveiden mukaan.
Mutta tanssiiko Itälä oman puolueensa oikeistosiiven tahdittamana? Hyvin mahdollista, että aikakin osittain. Jos hän jatkaisi pehmeämmällä sosiaalireformismin linjallaan, niin kovempaa ja oikeistolaisempaa linjaa ajavat Kimmo Sasi ja Ben Zyskowicz joukkoineen saattaisivat päästä liian näkyvästi niskan päälle.
Kaksikko oli jo kokoomuksen ollessa aiemmin oppositiopenkillä sanallisessa iskukunnossa. Alkumetrit näyttävät, että vauhtikaksikko ei ole nytkään maitohapoilla. Itälänkin on pakko koventaa otettaan ainakin retoriikassa.
Hallitusvuosina Zyskowicz kunnostautui sinipunan esitysten puolustamisessa ja keskustan rökittämisessä. Sasi touhusi ja putsasi ministerinä nurkkia sellaisella innolla, että monia hirvitti. Oppositiossa hän ei malttanut kunnolla edes istahtaa eduskunnan jakarandatuolille, kun jo ryhtyi jahtaamaan hallituksen "salaista lisäpöytäkirjaa".
Eduskuntaryhmässä Sasi nousi miltei sankariksi pöytäkirjan "paljastajana". Yksi ryhmätoveri ehdotti hänelle jo leikkisästi tiedonjulkistamispalkintoa. Sasin ja Zyskowiczin vikkelät sormet olivat paljolti kirjoittamassa myös viiden oppositiopuolueen yhteistä välikysymystä. Osaavina salikeskustelijoina he tulevat näkymään ja kuulumaan myös jatkossa.
Itälällä ei ole varaa antaa kokoomuksen julkikuvan jäädä vain oikeistosiiven äänitorvien varaan. Jos kokoomukselle kävisi sama kuin keskustalle, jonka oppositioääni eduskunnassa kuului lähinnä ryhmänjohtajan suusta, olisi se varmin tae Itälän lähtöloitsulle. Saattaahan Sasi muutenkin jo nyt elätellä ajatusta puheenjohtajuudesta. Sen verran vahvan otteen oikea laita on kokoomuksessa saanut.
Itälä ilmoitti tiukasti, että kokoomuksen ei pidä siirtää linjaansa piiruakaan oikealle. Hänen mukaansa puolueen kuva vaaleissa oli kansalaisten silmissä liian kova.
"On turha haikailla Tony Halmeen 16 000 äänen perään vaatimalla sosiaalisen otteen hellittämistä. Jos tästä on joku eri mieltä niin puoluekokous 2004 on oikea paikka tälle keskustelulle", Itälä teki selväksi puoluevaltuustolle.
Samalla hän asetti riman korkealle. Kokoomuksen tavoite on nousta maan suurimmaksi puolueeksi vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.
Tässä on myös kaksi sudenkuoppaa, joihin Itälä itse voi pudota. Joku saattaa ottaa puoluekokoushaasteen tosissaan. Nousu suurimmaksikin tuntuu ylivoimaiselta tavoitteelta. Viimeistään se voi kohtua kohtalokkaaksi Itälälle.
Jatkossa hän joutuu olemaan melkoinen nuorallatanssija. Samalla kun hänen pitäisi uskottavasti väläytellä torahampaita hallitukselle hänen täytyy onnistua pitämään oman puolueen oikeistosiipi tyytyväisenä.
Oppositiojohtajana Itälän on helpompi sisällyttää retoriikkaansa kovempia sanoja kuin hallituksessa. Siellä kokoomuksen vastustaja oli keskusta. Itälä tuskaili jälkijättöisesti puoluevaltuustossa, että vaalitaistelun aikana kokoomus ei riittävästi haastanut sosialidemokraatteja.
Nyt iskukenttä on laajempi. Vastustajana on koko hallitus.
Oppositiopolitiikan oikean tyylilajin valinta on tarkka paikka. Liian kova vauhti alussa voi hyydyttää jo parin vuoden päästä. Kova räksytys ei sovi porvariston hillittyyn charmiin. Liian nynnerökään ei saa olla. Tiukka asiapitoisuus ei erota muista.
Itälä otti apuun myös kolme muskettisoturia ja Nyrkin. Kokoomuksen politiikan linjan määrittämisessä auttaa Nyrkki, joka koostuu puolueen ja eduskuntaryhmän johdosta. Se korvaa hallituskaudella puolueen linjan määritelleen ministeriryhmän. Puoluetoimiston nuoret muskettisoturit, apulaispuoluesihteeri sekä järjestö- ja suunnittelupäällikkö, lähtevät myös liikkeelle jokaiseen piiriin.
Laajassa oppositiossa kokoomus varmasti erottuu. Valtaanpääsy-yritykselle voi sen sijaan käydä päinvastoin. Kokoomuksen harjoittama oppositiopolitiikka saattaakin hitsata punamultapuolueet tiiviimmin yhteen. Vielä nyt tätä on ennenaikaista arvioida.