Kokoomuksen neljän puheenjohtajaehdokkaan paneelissa Oulussa keskiviikkona nousi esiin ajatus porvarien yhteisestä presidenttiehdokkaasta vuoden 2006 vaaleissa. Jyrki Katainen, Martin Saarikangas, Kimmo Sasi ja Jari Vilén käsittelivät teemaa yllättävän rohkeasti. Vähän aiemmin yhteistä presidenttiehdokasta porvaripuolueille oli ehdottanut väistyvä puheenjohtaja Ville Itälä.
Kansanedustaja Vilén jopa heitti esiin yhden yllätysnimen: suurlähettiläs Marjatta Rasin. Hän olisi diplomaattina jonkinlainen Martti Ahtisaaren naispuolinen vastine; Ahtisaarihan voitti vaalit ei-poliitikkona 1994. Vilén myönsi vetävänsä Rasin nimen hatusta esimerkkinä puoluepolitiikan ulkopuolisesta henkilöstä, jota voisi ajatella porvariäänestäjien yhdistäjäksi presidentinvaaleissa. Hän ei ollut puhunut Rasin kanssa asiasta.
Muitakin nelikossa tuntui kutkuttavan kivasti ajatus puoluepolitiikan ulkopuolisesta porvarien yhteisehdokkaasta. Toisena mahdollisena kuviona pidettiin sitä, että ei-sosialistiset puolueet yhdistäisivät voimansa sen porvariehdokkaan taakse, joka selviytyy toiselle kierrokselle.
Tämä resepti on kuitenkin huono. Sitä on kokeiltu viime vaaleissa huonolla menestyksellä. Äänestäjät eivät kulje puoluejohtajien talutusnuorassa. Sen tuntevat nahoissaan sekä Esko Aho että Elisabeth Rehn. Aho hävisi Haloselle 2000, kun kokoomuksen naiset äänestivät naista presidentiksi. Rehn ei taas pystynyt yhdistämään porvariäänestäjiä 1994, vaikka lähti ennakkosuosikkina toiselle kierrokselle. Porvarimiehet "pettivät" hänet äänestämällä SDP:n Ahtisaarta.
Halosen etumatka kyselyissä on musertava. Hänen suosionsa lähtee kuitenkin jonkinlaiseen laskuun, kunhan vaalit alkavat poltella ja puolueet ryhtyvät seulomaan ehdokkaita. Jos vain Halonen on käytettävissä, kukaan tavallinen kuolevainen ei silti pysty kaatamaan häntä normaalivaaleissa, joissa jokainen puolue asettaa omat ehdokkaat.
Ainoa mahdollisuus siirtää Halonen eläkkeelle Mäntyniemestä jo 1.3.2006 on laaja porvaririntama - jos sekään. Sitä parempaa vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole, ellei Halonen ryhdy tekemään emämunauksia työssään. Siihen hän on liian kokenut.
Ajatus porvarien yhteisehdokkaasta on taktisesti nerokkaan yksinkertainen, kun vasemmiston yhteiskannatus on vain noin 35 prosenttia - mutta vain paperilla. Käytännössä siitä ei tule mitään. Porvarien strategit ovat nimittäin pyörittäneet samaa levyä jo noin neljännesvuosisadan. Siitä huolimatta maassa on ollut jo 22 vuotta yhtä soittoa presidenttinä sosiaalidemokraatti, vaikka SDP:n kannatus on vain noin 25 prosenttia.
Levyn pyöritys alkoi Urho Kekkosen kaudella 1970-luvulla. Kulissien takana rakenneltiin silloin suuria suunnitelmia Ahti Karjalaisesta keskustan, kokoomuksen ja RKP:n yhteisehdokkaana. Yhteistä porvaripuoluettakin puuhattiin vuodesta 1973 lähtien. Kokoomuksen johtoon pyrkivä Ilkka Kanerva oli tuon ajan Karjalais-aktivisteja ja yhdistetyn porvaripuolueen puuhamies.
Kokoomuksen puheenjohtaja Ilkka Suominen lopetti kuitenkin haaveilut yhteisestä ehdokkaasta 1981 sanoa täräyttämällä, että koko ajatus oli epärealistinen. Miksi se olisi muka nyt sen realistisempi?
Porvarien yhteisen ehdokkaan estää yksi kylmä tosiasia: poliittinen itsetietoisuus. Keskustalaisten sielu ei siedä sitä, että puolue asettuisi tukemaan virallisesti kokoomuslaista presidenttiehdokasta. Kokoomuksen ongelma on täsmälleen sama kääntäen: porvarin sydän särkyy, jos hänet velvoitetaan tukemaan keskustan presidenttiehdokasta.
Keskustan suosituin poliitikko on pääministeri Matti Vanhanen. Kokoomusporvareja tuskin saa suin surminkaan asettumaan presidentinvaaleissa keskustajohtajan taakse huolimatta siitä, ettei kokoomuksella ole heittää peliin Vanhasen veroista näkyvää ja yhtä arvostettua aktiivipoliitikkoa.
Kokoomuksella on reservissä Oulussakin mainittu Sauli Niinistö, joka työskentelee pankinjohtajana ulkomailla. Presidenttiehdokkuus ei kuitenkaan kelvannut viime vaaleissa Niinistölle. Yhdelläkään kokoomuslaisella ei ole mitään takeita siitä, että se kelpaisi nyt. On vain toiveita, että kihlaus Tanja Karpelan kanssa olisi pehmittänyt Niinistön. Kokoomuslaiset uskovat, että Niinistö ja Karpela olisivat yhdessä kova pari vaaleissa. Niin kova, että he voisivat löydä Halosen ja Pentti Arajärven.
Karpela on keskustan ministeri ja nouseva tähti politiikassa, mutta sekään ei auta. Vanhanen torjui jo perjantaina Suomenmaassa yhteisehdokkaan; samoin teki kristillisdemokraattien Bjarne Kallis. Keskusta tavoittelee itselleen pysyvästi suurimman puolueen asemaa. On naiivia olettaa, että Vanhanen lähtisi liputtamaan näissä oloissa Niinistön puolesta. Politiikassa pitäisi tapahtua perusteellinen mullistus, että niin kävisi.
Keskusta on suurempi puolue kuin kokoomus, eivätkä asetelmat ehdi muuttua presidentinvaaleihin mennessä. Yhteinen ehdokas kelpaa vain, jos kokoomus lähtee tukemaan keskustan ehdokasta, joka on todennäköisesti Vanhanen.
Tuskinpa edes puolueiden ulkopuolinen porvari käy keskustalle, joka tavoittelee pitkää hallitusyhteistyötä SDP:n kanssa. Punamultapuolueiden uuteen orastavaan poliittiseen rakkauteen tulee nopeasti iso ryppy, jos keskusta liittoutuu kokoomuksen kanssa ja lähtee kaatamaan voimalla Halosta.
Peli on pelattava taitavammin. Jos porvarit haluavat tosissaan presidentin viran itselleen, ei ole muuta keinoa kuin yrittää koukata kansan kautta omalla ehdokkaalla. Sitä vastaan ei kenelläkään voi olla nokan koputtamista - mutta niillä keinoin ei Halonen kukistu.