Porvari ei nuku nyt hyvin. Valtaa jaetaan parhaillaan keskustan ja sosialidemokraattien kesken. Maa valmistautuu punamultahallituksen aikakauteen.
16 vuotta yhtäjaksoisesti vallan kammareissa olleet kokoomuslaiset katsovat hallituksen muodostamista sivusta ja se tekee heille kipeää.
Kokoomus nousi hallituspuolueeksi 21 oppositiovuoden jälkeen vuonna 1987. Nyt oppositioon siirtyvä kokoomus oli hallituksessa SDP:n kanssa kolme kertaa ja vain yhden kerran liittolainen löytyi aatteellisesti lähempää, keskustasta.
Kokoomukseen on iskeytynyt tiukka rahakirstun vartijan maine. Valtiovarainministerin salkku on ollut puolueen käsissä yhtäjaksoisesti 12 vuotta. Iiro Viinasen ja Sauli Niinistön johdolla Suomessa on säästetty ja leikattu.
Kokoomuslaisten omatunto alkoi kolkuttaa siinä vaiheessa, kun vanhukset eivät saanet kunnollista hoitoa ja leikkausjonot ruuhkautuivat.
Mielikuvat hallitsevat tosiasioiden lisäksi politiikassa. Kokoomusta kohta kaksi vuotta johtaneen Ville Itälän uskottavuutta on nakertanut edeltäjänsä Sauli Niinistön pysyminen hallituksessa.
Itälän olisi kannattanut noudattaa kokoomuksen ex-pomon Ilkka Suomisen neuvoa ja tehdä "isän murha". Valtiovarainministerinä Itälällä olisi ollut mahdollisuus näyttää kyntensä. Samalla hän olisi profiloitunut pääministeriehdokkaana.
Äänestäjien oli vaikea sisäistää, miten on yhdistettävissä peruspalveluita painottavan Itälän ja tiukkuuteen vannovan Niinistön poliittiset linjat. Kahdella raiteella edennyt kokoomus ei vakuuttanut.
Historiansa varrella kokoomuksessa on käyty aatteellisesti taistelua sosiaalireformismin, konservatismin ja liberalismin välillä. Kokoomus teki 1930-luvun puolessa välissä selkeän pesäeron äärioikeistoon.
Puolue omaksui sosiaalisen markkinatalouden ja yksityisyrittäjyyteen perustustuvan "kansankapitalismin". 1990-luvun alussa kokoomuksessa nosti päätään uusliberalistiset voimat. Voimakkaimmat liberalistiset painotukset ovat vaimentuneet Itälän puheenjohtajakaudella.
Erilaiset porvarilliset aatesuunnat tulevat ottamaan yhteen kokoomuksessa. Itälä saa työrauhan vuoden 2004 puoluekokoukseen saakka, mutta viimeistään silloin kokoomuksessa käydään kamppailu puolueen suunnasta.
Toimitusministeriön kohuministeri Kimmo Sasi ei varmasti malta pysyä nahoissaan. Kokoomuksen sisäpiireissä Sasin arvellaan haastavan uusliberalistisella linjallaan sosiaalireformismiin kallellaan olevan Itälän.
Sasin tempaukset VR:n ja Finnairin osalta eivät ole pikaisia päähänpistoja. Sasi haluaa jättää itsestään jälkeensä oikeistolaisen ministerin maineen, joka ei taivu demareiden ylivallan edessä. Kokoomuksen sisäisessä valtataistelussa se voi olla kova valtti.
Tuoreen kansanedustajan Martin Saarikankaan tiedetään jo suunnittelevan itsestään kokoomuksen pelastajaa. Hän saattaa heittää kehään konservatiivisen haasteen.
Toimiva demokratia edellyttää vallan kasvojen vaihtumista säännöllisesti. Pääministerin salkun jumiutuminen lähes vuosikymmeneksi samaan käteen ei ole tervettä. Samoin yhden puolueen yhtäjaksoinen hallitusvastuu voi rapauttaa.
Opposition penkillä vastalauseiden laatimisen välissä kokoomuksen kannattaisi pohtia omaa tulevaisuuttaan. Kokoomus on jämähtänyt alle 20 prosentin puolueeksi samanaikaisesti kun agraaritaustainen keskusta porskuttaa suurimpana puolueena.
Tosiasia on, että keskusta on uudistunut pikku hiljaa yleispuolueeksi, joka tekee vahvasti tuloaan kasvukeskuksiin. Se on kova haaste kokoomukselle.