Kirjoittaja on espoolainen tietokirjailija.
Kokoomuksen voitto kunnallisvaaleissa ja vahvistuminen gallupeissa herättävät jo paniikinomaisia tunteita muissa puolueissa. Jos viime presidentinvaaleista alkanut buumi jatkuu eduskuntavaaleissa 2011, kokoomuksesta voi tulla maan uusi valtapuolue. Silloin kokoomus ottaisi SDP:ltä ja keskustalta niiden ikiaikaisen aseman pääministeripuolueena, ja se järisyttäisi Suomen politiikan valtasuhteita.
Kokoomus on ollut sodan jälkeen keskustan ja SDP:n apupuolue, jota ne ovat ylenkatsoneet ja jallittaneet mielellään. Niin teki suuruutensa päivinä myös SKDL. Kokoomus on päässyt hallitusvaltaan yleensä vain muiden puolueiden armosta tai taktikoinnin tuloksena lukuunottamatta nykyistä hallitusta. Kokoomus meni siihen paraatiovesta vaalituloksensa perusteella.
Se oli yllätys kaikille. Kokoomuksen paluun hallitukseen piti tapahtua Jyrki Kataisen johdolla vasta 2011. Näin siksi, että SDP ja keskusta olivat henkisesti valmistautuneet jatkamaan punamultayhteistyötä myös tällä vaalikaudella, mutta äänestäjät tekivät niille tepposet.
Politiikkaa tehdään aina ajassa, ja nyt maassa on porvarikomento. Sen takia on kutkuttavaa palauttaa mieliin, millainen oli päähallituspuolueiden suhde presidentinvaalien jälkeen 2000. Tarja Halosesta tuli jo kolmas perättäinen presidentti SDP:n riveistä. Keskustan Esko Aho jäi nuolemaan näppejään, ja Riitta Uosukainen ja kokoomus romahtivat täysin. Porvarit lyötiin kanveesiin maassa, jossa vasemmiston kannatus ylsi hädin tuskin 35 prosenttiin.
Sisäministeri Kari Häkämies teki heti presidentinvaalien jälkeen ehdotuksen keskustan ja kokoomuksen välisten keskustelujen käynnistämisestä. "Minusta se (kehitys) tulee johtamaan vääjäämättömästi siihen, että meillä on yksi suuri porvaripuolue", Häkämies sanoi Savon Sanomissa 12.2.2000.
Aloite johti vilkkaaseen julkiseen arvokeskusteluun ja muutamiin aristeleviin kontakteihin puolueiden välillä, mutta oli päivänselvää, ettei keskustaa kiinnostanut puolueiden yhdistäminen tasavertaisuuden pohjalta. Keskusta halusi soittaa ensi viulua. Sille olisi sopinut, että kokoomuslaiset olisivat liittyneet joukolla keskustan jäseniksi, mutta eihän sellaisesta mitään tule.
Keskustelu porvariyhteistyöstä tyrehtyi omaan mahdottomuuteensa. Tosin kokoomuksen puoluesihteeri Heikki A. Ollila yritti lämmitellä teemaa vielä vuoden 2003 eduskuntavaalien alla. Hän kirjoitti 8.11.2002 Ilkkaan kolumnin, jossa hän totesi, että porvarista pitäisi tehdä uuden hallituksen pääministeri. Teksti oli vastaveto SDP:lle, jossa soviteltiin jo innokkaasti pääministerin saappaita Paavo Lipposelle. Kolumni ilmensi kokoomuksen pelkoa SDP:n ja keskustan jalkoihin jäämisestä.
Anneli Jäätteenmäestä tuli pääministeri 2003, mutta kokoomus jäi oppositioon kärsittyään kirvelevän tappion. Keskusta muodosti hallituksen SDP:n kanssa. Siihen kuivui lopullisesti Häkämiehen käynnistämä keskustelu voimien yhdistämisestä. Edes Halosen voitto presidentinvaaleissa 2006 ei saanut kuin vaivaisen ideologisen keskusteluryöpsähdyksen aikaan.
Äänestäjien teot ovat kuitenkin ihmeellisiä. Maata on hallinnut keskustan, kokoomuksen, vihreiden ja RKP:n hallitus kohta kaksi vuotta ja toteuttanut Vanhasen johdolla porvarillista politiikkaa ilman suurta uhoa. Porvarihallitus ei ole enää kauhukabinetti suomalaisten silmissä, kuten se oli vielä 1991, jolloin
Esko Aho muodosti hallituksen ilman
SDP:tä. Ei-sosialisteilla on selkeä enemmistö eduskunnassa, joten hallituspohja vastaa kansan tahtoa.
Keskustan ja kokoomuksen yhteistyö on sujunut viime aikoihin asti hyvin. Tunnelma hallituksessa on ollut rakentava ja rento, kun puolueiden ei ole tarvinnut pelätä välistävetoja tai epäillä silmään sahausta. Puolueiden välillä on vallinnut luottamuksen ilmapiiri. Hallituksen politiikkakin nauttii yleistä arvostusta, joskin tyytymättömyys lisääntyy nyt, kun taantuma kiristää ilmapiiriä.
Keskusta ja kokoomus pääsivät kuin vahingossa siihen hegemoniseen asemaan, josta kumpikin puolue unelmoi vuorollaan oppositiossa. Ne muodostivat hallituksen vaalituloksen pohjalta ilman kabinettijuonitteluja. Niitä odottaa valoisa tulevaisuus vallan kahvassa, jos ne vain osaavat pelata korttinsa oikein.
Porvarien käsikirjoituksessa on kuitenkin yksi heikkous: siinä ei ole varauduttu siihen, että kokoomuksesta voisi tulla maan suurin puolue. Kokoomuksen vahvistuminen aiheuttaa jo nyt keskustassa paniikkitunnelmia. Se näkyy muun muassa Mauri Pekkarisen julkisuuspelissä ja Anu Vehviläisen liikennepoliittisessa välistävedossa, jota hän kutsui tiedotustilaisuudeksi. Myös vihreiden Tarja Cronberg ja kokoomuksen Jan Vapaavuori ovat antaneet omat näyttönsä sooloilusta.
Pääministeri joutuu puolestaan käymään tiukkoja sisäisiä keskusteluja puolueensa kannatusongelmista tilanteessa, jossa maan talous vaatisi häneltä kaiken huomion. Tilaisuudet ovat kiusallisia. Monet keskustalaiset kun pitävät Vanhasta syypäänä puolueen kannatuksen laskuun.
Ellei keskustan kannatus nytkähdä pian nousuun, sen pitää valita, alistuuko se suosiolla kokoomuksen mahdolliseksi apupuolueeksi vai lähteekö se avoimeen valtataisteluun. Tämä tarkoittaisi käytännössä auvoisan porvarillisen yhteiselon loppua hallituksessa, välistävetoja sekä vahvaa omaa profiilia. Sellainen mädättäisi nopeasti porvarihegemonian, johon puolueet saivat yllättäen ja pyytämättä mandaatin äänestäjiltä.