Kirjoittaja opiskelee historiaa Joensuun yliopistossa.
Kirjallisuutta aiheesta: Veikko Elo: Pantin lunastajat. Gummerus Oy: Vuosisatamme kronikka. Mauno Jokipii: Panttipataljoona. Suomalaisen SS-pataljoonan historia. Erkki Vettenniemi: Unto Bomanin salattu elämä.
Waffen-SS -pataljoonassa taistelleen Sakari Haikalan, 83, mukaan suomalaisille SS-miehille annettiin kulissien takana hyvin arveluttavaa koulutusta, joka oli jopa maanpetoksellista.
"Saksalaiset itse kyllä pitivät ideologisen koulutuksen kieltävästä sopimuksesta kiinni. Taustalla oli untersturmführer Unto Parvilahti suomalaisten omasta yhdystoimistosta Berliinistä", Haikala selvittää.
Haavoituttuaan itärintamalla lokakuussa 1942 Haikala oli suomalaisessa toipilaskomppaniassa Grazissa (nykyisessä Itävallassa). "Siellä näitä agitaatiotilaisuuksia oli useita. Ne olivat vapaaehtoisia, mutta mielenkiinnosta koko komppania oli kuuntelemassa, mitä maanmiehillä olisi sanottavaa."
Parvilahden lähettämä suomalainen agitaattori, jonka nimeä Haikala ei tämän elossa olevien sukulaisten vuoksi halua mainita, osoittautui loistavaksi puhujaksi. Hän maalasi mahtipontisen ja houkuttelevan kuvan tulevasta suur-Suomesta. Suuren voiton jälkeen koko Skandinavia alistettaisiin pohjolan johtavalle valtiolle, johon liitettäisiin Viro, Inkerinmaa, Karjala, Kuola sekä Ruotsin ja Norjan pohjoisosat. Kaikki kansallissosialismille epämieluisat järjestöt hajotettaisiin, ja muun muassa vapaamuurarit ja kommunistit likvidoitaisiin.
"Maanpetturuutta"
Kokouksessa laitettiin kiertämään mustakantinen kirja, joka oli suomalaisten vapaamuurarien jäsenrekisteri.
"Oli se kova paukku, kun tappolistalla oli myös omien vapaamuurarivanhempieni nimet", Sakari Haikala muistelee.
Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen NSDAP:hen kuulunut agitaattori antoi rivien välistä ymmärtää, että Suomessa tehtäisiin ennen pitkää vallankaappaus, jossa SS-porukalla olisi keskeinen rooli.
"Sellainen vaikutelma meille jäi, että eduskunnan ovet auki ja lippaat tyhjiksi."
Millainen oli suomalaisten sotilaiden reaktio näin hurjiin puheisiin?
"Täysin passiivinen, koko juttu tuntui meistä aivan absurdilta ja ennen kaikkea maanpetturuudelta. Mehän olimme isänmaamme asialla emmekä Hitlerin", Haikala puuskahtaa.
"Mietin, että raportoisin Marskille (Mannerheimille) Mikkeliin, mitä Saksassa tapahtuu. Kaverit kuitenkin varoittivat, että kirje saatettaisiin lukea sensuurissa, jolloin olisin pahassa pulassa. Sodan jälkeen varmistui, ettei pääesikunnassa todellakaan tiedetty mitään Parvilahden toimista."
Omia suojeltiin
Sakari Haikala ei sodanjälkeisessä Suomessa nähnyt hyväksi päästää tietoa Parvilahden petoksesta julkisuuteen.
"Vasemmisto olisi leimannut koko porukkamme maanpettureiksi, ja mahdollisesti olisi noussut laajempikin kohu; olihan SS-pataljoonamme taustalla itse asiassa Suomen valtio."
Helsinkiläiset lehtimiehet saivat asiasta vihiä 1950-luvulla, jolloin Parvilahti haastoi heidät oikeuteen kunnianloukkauksesta. Sakari Haikalaa pyydettiin todistamaan Parvilahtea vastaan, mutta vallinneen poliittisen ilmapiirin vuoksi hän piti suunsa kiinni. Hufvudstadsbladet kirjoitti myöhemmin, että suomalaiset suojelivat jutussa omiaan.
"Parvilahdella oli oikeudenkäynnin ajan lentokone lähtövalmiina kaiken varalta", Haikala muistelee.
Sodan jälkeen kommunistit levittivät suomalaisesta SS-pataljoonasta perättömiä juoruja. He rinnastivat sen esimerkiksi saksalaisiin natsijärjestöihin.
"Pataljoonamme oli koko asepalveluksensa ajan osa Saksan varsinaista armeijaa. Taistelimme kyllä ryssää vastaan, mutta sotarikoksia emme tehneet", Sakari Haikala sanoo.
Haikalan muistoissa suomalaiset pysyttelivät kolmannen valtakunnan alueella omissa porukoissaan ja katsoivat parhaaksi pysyä erillään siitä, mitä ympärillä tapahtui.
"Tiesimme kyllä, että juutalaisia vainotaan ja tapetaan, mutta emmehän me sille mitään voineet. Koimme antisemitismin vastenmielisenä, ja sympatiamme olivat juutalaisten puolella. Israelissa asia tiedetään, mutta täällä Suomessa valitettavasti aina ei."
Samoilla linjoilla Sakari Haikalan kanssa on professori Mauno Jokipiin laaja tutkimus SS-pataljoonasta. Yksiköllä ei missään vaiheessa ollut tekemistä pahamaineisten keskitysleirijoukkojen kanssa, jotka olivat usein vihattuja saksalaisten itsensäkin keskuudessa.
"Viimeisen päälle natsi"
Joensuun yliopiston historian laitoksen lehtori Jukka Partanen suhtautuu tietoon suomalaisille SS-miehille suunnatusta maanpetoksellisesta koulutuksesta maltillisesti.
"Asia täytyy suhteuttaa siihen, että agitaation takana oli hyvin pieni porukka, lähinnä Parvilahti itse. Hän oli todella radikaali, viimeisen päälle natsi, ja hänellä oli läheiset suhteet Saksan SS-päämajaan."
Partanen pitää tietoa silti tuoreena ja mielenkiintoisena.
"Liikkeellä on ollut joitakin huhuja ideologisestakin koulutuksesta, mutta en muista aiemmin kuulleeni, että ihan maita jaettiin. Kokouksessa oli sentään läsnä 100-200 suomalaista sotilasta."
Käsitystä Parvilahden (entisen Bomanin) hämäristä puuhista puoltaisi, että tällä natsihenkisellä upseerilla oli jäätävät välit Mannerheimin Berliinin-edustajaan Paavo Talvelaan, joka vastusti jyrkästi SS-pataljoonan poliittisen koulutuksen laajentamista. Parvilahden tiedetään nimitelleen kenraaliluutnantti Talvelaa selän takana muun muassa vapaamuurariksi, mikä oli SS:ssä äärimmäinen loukkaus. Kirjeensä Parvilahti saattoi päättää tervehdykseen "Heil Hitler!".
Sodan jälkeen vuonna 1945 liittoutuneiden valvontakomissio vaati Parvilahtea vangiksi Neuvostoliittoon, ja sisäasianministeri Yrjö Leino luovutti hänet ilman riittävää valtuutusta. Parvilahti selviytyi hengissä useilta vankileireiltä ja pääsi palaamaan vasta Stalinin kuoltua. Hän sai Suomen valtiolta 4,6 miljoonaa markkaa laittomasta luovutuksesta ja muutti Espanjaan, missä asui kuolemaansa asti eli vuoteen 1970. Karuista vankeuskokemuksistaan Neuvostoliitossa Parvilahti julkaisi kirjan Berijan tarhat.