Puolanka Hyväkuntoiset punaiset liput löytyvät helposti Puokion työväentalon varastohuoneesta. Noin 60 vuoden ikäiset kankaat ovat lojuneet koskemattomina parikymmentä vuotta. Puokiolaiset Onni Reinikka ja Juhani Reinikka katselevat niitä tunnekuohun vallassa. Molemmat muistavat marssineensa liput liehuen puokiolaisten omalla vappumarssilla 1950- ja 60-lukujen taitteessa.
Sotien jälkeen kommunistinen aate eli Kainuun korpikylissä vahvana, ja Puokiossa SKDL:n (Suomen kansan demokraattinen liitto, myöhemmin sulautui vasemmistoliittoon) kannattajien määrä oli niin vankka, että kylää alettiin nimittää Pikku Moskovaksi.
Reinikat eivät ole sukulaisia, vaikka kumpikin on lähtöisin lähinaapurista Puokiovaaralta. He muistelevat, että marssilla kannettiin SKDL:n pääpuolueen, nuorten ja naisten osastojen sekä pioneerien lippuja. Punameren keskellä kulki sinivalkoinen Suomen lippu.
Enimmillään Puokion kylässä oli asukkaita kaikkiaan 600. Kilometrin alueella vaaran laella oli 200 asukasta. Sadat kyläläiset kokoontuivat työväentalolle vappujuhlaan vappumarssille 1960-luvun alkuvuosiin saakka.
"Porukka kokoontui työväentalolle, marssimme kilometrin Puolangalle päin ja palasimme ennen kuin Puokiovaara alkoi laskea alaspäin, ettei tarvinnut ylämäkeen palata. Marssijoita oli ainakin toistasataa", muistelee Onni Reinikka.
Hän ja Juhani Reinikka kuuluivat parinkymmenen puokiolaisnuoren ryhmään, joka harjoitteli koko talven vappujuhlien ohjelmaa. Se sisälsi laulua, näytelmän, hyväntahtoisia kronikoita kyläläisistä sekä illan päätteeksi tanssia. Näytelmä ohjattiin ja dramatisoitiin itse.
Kulta-aikoina kylällä oli kolme kauppaa, kioskia ja koulua. Postin yhteydessä toimi pankki.
"Nyt noista palveluista ei ole mitään. Alle 60 asukkaan väkimäärällä asiat käydään hoitamassa kirkonkylällä tai internetin kautta", Juhani Reinikka vertaa.
Marssiminen hiipui Puokiolla, koska nuori väki lähti töihin ja opiskelemaan muualle. Pikku moskovalaiset osallistuivat suurena osastona Puolangan vappumarssille kunnes sielläkin marssit oli marssittu 1980-luvun puolenvälin tienoilla.
Onni Reinikan punainen Lada tuli noina vuosina tunnetuksi marssin vetoautona. Hän hankki katolle kiinnitettävät isot kaiuttimet, joista iskulauseet kaikuivat kunnolla kirkonkylälle.
Vahva aatteen palo johtui Juhani Reinikan mukaan siitä, että vaikka kyläläiset olivat enimmäkseen itsellisiä maatilojen omistajia, he olivat perustaltaan pieniä mökkiläisiä ja tunsivat kuuluvansa työväenluokkaan.
"Metsän omistamisesta ei ollut hyötyä, koska puu ei käynyt kaupaksi. Vähäiset tulot saatiin työskentelemällä valtion metsätyömailla ja tekemällä erilaisia tilapäistöitä. Pääasiallinen elanto tuli muutaman lehmän maidosta ja kotitarvekalastuksesta."
Onni ja Juhani Reinikka uskovat, että vaikka vasemmistoliiton kannatus on nyt laskenut, aatteen vuoro tulee vielä, ehkä hyvinkin pian. "Ihmisiä muilootetaan nyt oikein kunnolla, ja työttömien määrä kasvaa valtavasti. Se tulee nostamaan aatteen pystyyn", Onni Reinikka uskoo.