Puhdas sattuma, mutta hauska sellainen. Ritva Kokkolaa myhäilyttää. Hänen toinen rikosromaaninsa Kaupunginjohtajan kuolema on kuin tehty höystämään Kemin kuntavaalikamppailua.
Kuntayhtymät, kuntaliitokset ja ydinvoimalasuunnitelmat pyörittävät tunnistettavan, mutta nimeämättömän pikkukaupungin arkea ja sen vallasväkeä.
Joku voi myös väittää, että kirjan kaupunginjohtaja muistuttaa Kemin nykyistä ykkösvirkamiestä. Pelkkää sattumaa sekin.
"Aloitin kirjan kirjoittamisen jo monta vuotta sitten. Silloin johtajana oli toinen henkilö ja luonnostelin kirjan kaupunginjohtajasta erinäköistä tyyppiä tuntematta nykyistä. Toivottavasti hänen huumorinsa riittää", Kokkola sanoo ja muistuttaa kirjoittavansa fiktiota.
Toisaalta kirjallisuus peilaa aina todellisuutta; jotkut kirjan henkilöt ovat enemmän kuin tutun oloisia. Lukijat ovatkin olleet bongaavinaan tiettyjä henkilöitä. Kokkola ei kiellä, etteikö yhtäläisyyksiä löytyisi, mutta ketään ei ole siirretty sellaisenaan kirjojen sivuille. Romaanihenkilö rakennetaan monista osasista kaikkivoivan kirjoittajan päässä.
Erilainen sankari
Kaupunginjohtajan kuoleman päähenkilö on rikosylikonstaapeli Matias Laitakari, johon lukijat tutustuivat jo Kokkolan debyyttikirjassa Lukukauden loppu. Laitakarillekin löytyy esikuva kemiläisestä poliisista, muttei häntäkään yksyhteen todellisesta elämästä tavoita.
Viisikymppinen rikostutkija ei ole tyypillinen dekkarin sankari, alituisessa kujanjuoksussa oleva alkoholisoitunut yksinäinen susi. Laitakarin yksityiselämä on reilassa, eikä mies ole edes henkisesti jäsähtänyt paikalleen.
"On ollut mukava lukea palautetta, jossa on kiitelty päähenkilönkin elävän tasapainoista arkea", Kokkola kertoo.
Realistinen, väkivallalla mässäilemätön Lukukauden loppu on muutenkin saanut myönteistä palautetta. Maan kirjastoissa se on käynyt hyvin lainaksi. Paikallisten lukijoiden mukaan kirjassa päästiin mukavasti kiinni myös kemiläisyyden ytimiin.
Kirjoissaan tapahtuvia juonitteluja ja vehkeilyjä kirjailija katsoo hieman hyristen, pilke silmäkulmassa. Dekkarin tekijä ei kirjoita rakastamastaan kotikaupungista pamflettia, vaan ehtaa fiktiota, rikostarinaa, jonka kehysten sisään hän on yrittänyt ujuttaa myös muunlaista sanomaa.
Juuriltaan karjalainen rautatieläisen tytär kehuu Kemiä. Kaupungissa on kaikki mitä ihminen tarvitsee: palvelut pelaavat ja kulttuurikaupunki hengittää meren keuhkoilla.
"Joskus läheltä ei näe, kuinka hyvä kaupunki tämä lopulta on", Kokkola sanoo.
Sanat järjestykseen
"Luen paljon, mutta itse asiassa en ole mikään dekkarifani", Kokkola tunnustaa.
Toisaalta hän sanoo lukevansa mielellään kirjoja, joissa on jokin salaisuus, arvoitus, ihmisten käyttäytymiseen vaikuttava selvittämätön jännite. Tämän lajin taitajiin kuuluvat Kokkolan kategoriassa muun muassa Donna Tartt ja Leena Lander.
"Mietitty kirja on myös helppolukuinen", hän määrittelee. Kielenkäyttäjälle maailma on sanoista rakennettu: ne odottavat vain poimimista ja asettelemista oikeaan järjestykseen.
Romaanissa jännite voi viimeisen sivun jälkeen jäädä ilmaan, mutta dekkarissa se ratkaistaan ja pannaan siististi pakettiin. Jo nuorena kirjoittamisesta haaveillut englannin opettaja tarttui dekkarin lajityyppiin, koska se tarjosi matalamman kynnyksen saada tekstejä julkisuuteen. Tavoitteellinen kirjoittaminen alkoi vasta kuluvalla vuosituhannella.
Tällä hetkellä Kokkolalla on mielessä nuorten kirja, vaikka mies ja poika usuttavat jatkamaan rikosten tiellä. "Saa nähdä miten käy? Realistisen rikosjuonen rakentaminen ei ole aivan yksinkertaista", Ritva Kokkola sanoo.
Hän huomauttaa olevansa opettaja, jonka harrastuksena on kirjoittaminen, "tämä itsellenikin ällistyttävä asia".