Rovaniemi Napapiirin maastoissa kilpailtu Ounasjotos eli erävaelluksen 33. SM-kilpailu oli kokemuksen juhlaa. Yllätysmestareita ei leivottu yhdessäkään sarjassa, vaan vaativilla reiteillä isännöivät rutinoituneet konkarit, jotka pystyivät väyneinäkin välttämään virheet parhaiten.
Avoimen sarjan voittajaksi vaelsi espoolaiskaksikko Pekka Vesterinen ja Iiro Kakko, jolta osattiin odottaa hyvää suoritusta jo etukäteen. Espoolaiset johtivat kilpailua alusta saakka, kasvattaen piste-eroa muihin koko ajan. Voitto tuli ylivoimaisen esityksen jälkeen pistein 418,5.
Kakon ja Vesterisen takana käytiin tasaista kamppailua muista mitalisijoista, ja lempääläispari Kaj Helin ja Jarno Mikkola ottivat lopulta kakkossijan vain yhden pisteen erolla ennen Espoon Jaakko Pitkästä ja Helsingin Markus Leskistä, jotka keräsivät reitiltä yhteensä 362 pistettä.
Naisten sarjassa Pyhäselän Mari Hirvonen ja Inarin Hanna Ylitalo ottivat jo kahdeksannen yhteisen mestaruutensa. Muiden kanssa kummallakin on SM-kokemusta jo paljon pitemmältäkin ajalta.
Veteraanisarjassa Keravan veljekset Reino ja Ilmari Ruotsalainen keräsivät 15,5 pisteen eron nokialaispartio PerttiHartmaniin ja Matti Aloseen. Ruotsalaiset keräsivät aikoinaan tukun mestaruuksia jo avoimesta sarjasta, ja sama tahti näyttää jatkuvan yli 45-vuotiaiden koitoksissa.
Nuorten sarjassa viimevuotisen mestaruutensa uusivat Pihtiputaan Jouni Pasanen ja Kuopion Juuso Aurasmaa, mutta kisa oli tiukkaakin tiukempi, sillä kakkoseksi jäänyt kuopiolaispartio Heikki Heiskanen ja Jaakko Lindgren hävisi vain puoli pistettä.
Niin järjestäjät kuin kilpailijat kiittelivät ilmatieteen laitosta vääristä sääennustuksista. Kaikille kisapäiville luvattiin sadetta, mutta toisin kävi: vain perjantaina satoi, mutta muuten partioiden vaivana oli lähinnä märkä maasto. Kohtalaisten säiden ansiosta keskeytyksiäkin oli vähän. Vain 21 partiota matkaan lähteneistä 177 kilpailuparista jätti kisan kesken jalkavaivojen, selkäkipujen tai sairastumisen takia.
"Kuin vanhaan
hyvään aikaan"
Ounasvaaran Ladun 50-vuotisjuhlavuoden päätapahtuma sai kilpailijoilta kehut erinomaisista järjestelyistä. Tehtävät mittasivat tietoja ja taitoja monipuolisesti, ja reittikin oli riittävän vaativa erottamaan jyvät akanoista.
"Tämä oli paluuta niihin vanhan hyvän ajan kisoihin, joita oli vielä kymmenkunta vuotta sitten. Maasto ja tehtävien henki oli juuri sitä, mitä itse toivoin", arvioi jo kuudennen peräkkäisen mestaruutensa ottanut Pekka Vesterinen. Iiro Kakolle voitto oli jo kymmenes.
Erilaiset kokeilut viime vuosina eivät aina ole olleet Vesterisen mieleen. Reitit tehtävineen ovat välillä olleet turhan helppoja. Nyt kilpailun päättänyt pikataivalkin oli suunniteltu riittävän vaativaksi. "Täällä oli kokeneet järjestäjät, jotka tiesivät mitä meiltä sopii odottaa, eivätkä aliarvioineet kilpailijoita."
Heti uudelle
vaellukselle
Myös naisten sarjaa hallinneet Hanna Ylitalo ja Mari Hirvonen pitivät rataa rankkana, mutta molemmat säästyivät rasitusvammoilta. "Se johtui siitä, että valitsimme maastoreittejä teiden sijasta. Asfaltti se paikat rikkoo."
Naisvoittajia jäi harmittamaan vain tehtävarasti, jossa piti soittaa jätkän perinteisellä instrumentilla eli sahalla. Se ei oikein sujunut, vaikka hartsin käytöstä annettiin vihje. "Olisi se metsänhoitajan koulutuksella pitänyt tajuta, että hartsia saa pihkasta", Ylitalo päivitteli.
Maanviljelijä Mari Hirvonen on rakentanut vankan peruskunnon jo leipätyössään, eikä nytkään paljon palautella. Hirvonen lähtee jo kisaa seuraavana päivänä vetämään vaellusta Sallaan. Ensi vuoden osanottoa naiset pohtivat vielä, mutta ainakin seuraavana vuonna Pohjois-Suomessa he aikovat olla taas mukana. "Nämä pohjoisen kisat ovat retkeilyllisempiä ja nautittavampia."
Digitaalisten apuvälineiden sallimiseen vaelluskioissa Hirvosella ja Ylitalolla on selvä kanta. "Ainakaan puhelimia ei pidä sallia. Toisaalta satelliittipaikantimesta ei olisi edes apua. Joka osaa, suunnistaa yhtä hyvin kompassin ja kartan avulla. Ja ratkaisevaa on joka tapauksessa reitin valinta, jossa GPS ei auta yhtään", he arvioivat.
Erävaellus on harrastajille itsensä kehittämistä ja taitojen testaamista, mutta Ounasjotoksen suojelija, ammattivuorikiipeilijä Veikka Gustafsson näkee touhussa syvemmänkin merkityksen. Laajasti maailmaa kiertäessään Gustafsson on tullut johtopäätökseen, jonka hän haluaa heittää laajemminkin makusteltavaksi: "Mitä kauemmas ajaudumme luonnosta ja sen ymmärtämisestä, sitä heikompia me olemme."