Ruotsiin on viime sodan jälkeen lähtenyt puoli miljoonaa suomalaista. Kolmisensataatuhatta on myös tehnyt muuttomatkan vastakkaiseen suuntaan ja palannut eri syistä kotiin.
Suomalaisten muutto Ruotsiin oli erityisen voimakasta kahteen otteeseen sodan jälkeen: 1950-luvun alussa sekä erityisesti 1960-luvun puolivälistä eteenpäin vajaan vuosikymmenen ajan. Sodan päättymisestä vuosituhannen vaihteeseen länsinaapuriin ehti muuttaa valtava joukko suomalaisia, lähes 550 000 ihmistä.
Jälkikäteen voi sanoa, että muuttoaallosta hyötyivät niin lähtijät kuin vastaanottajatkin. Vielä 1970-luvulla muutto Ruotsiin merkitsi suomalaiselle yleensä selvää elintason nousua. Ruotsi puolestaan tarvitsi teollisuuteensa runsaasti uutta työvoimaa. Suomalaiselle yhteiskunnalle muuttoliike oli toisaalta suonenisku, mutta toisaalta voi hyvällä syyllä sanoa, että massamuutto vauraaseen naapuriin hoiti pois ison osan Suomen työttömyysongelmasta. Ilman länsinaapurin työmarkkinoita Suomen yhteiskunnalliset ongelmat olisivat voineet äityä paljon nähtyä suuremmiksi.
Maastamuuton myötä Ruotsissa elää pysyvä suomalaisvähemmistö. Huomattava osa heistä ei suunnittele paluumuuttoa. Työpaikka, asunto ja lapset sekä tyytyväisyys elämään ovat kasvattaneet siteet Ruotsiin pysyviksi. Ilman tilastotietojakin on voinut panna merkille, että ruotsalaisrekisterissä olevia autoja ei enää takavuosien tapaan ilmaannu heinäkuussa kylien raiteille ja pihoille. Suomi on monelle siirtolaiselle jo kaukaista lapsuuden maailmaa.
Yllättävän suuri on silti se joukko, joka on Ruotsista palannut Suomeen. Siirtolaisinstituutin mukaan vuodesta 1945 vuoteen 2000 Ruotsista muutti Suomeen 295 000 ihmistä, siis enemmän kuin puolet siitä luvusta, joka samana jaksona muutti täältä Ruotsiin. Viime vuodet sekä lähtö- että paluumuutto ovat olleet lähes tasapainossa, muutamissa tuhansissa.
Paluumuuton syyt ovat olleet moninaisia. Osalle Ruotsi ei yksinkertaisesti ollut sellainen onnela kuin mitä laivaan astuessa ajateltiin. 1980-luvulla Ruotsissa elettiin työttömyyskautta, joka sysäsi vauhtiin paluumuuttoa. Läheskään kaikille paluumuuton syyt eivät ole kuitenkaan olleet aineelliseen hyvään liittyviä, vaan myös tunnesyyt ovat saaneet kymmenettuhannet suomalaiset pakkaamaan tavaransa takaisinmuuttoa varten. Monia on yksinkertaisesti vaivannut koti-ikävä.
Kiinnostavaa on, että voimakkainta tuo kaipuu kotiseudulle on vuosikymmenten aikana ollut pohjoissuomalaisilla. Tätä nykyä silti kolmekymmentä prosenttia palaajista suuntaa Uudellemaalle. Luonnollinen selitys tälle on alueen muuta maata runsaampi työpaikkatarjonta.
Äkkiseltään yllättävin paluumuuttoon liittyvä tieto lienee se, kuinka vähän eläkeläisiä Ruotsista Suomeen palaa: vain muutamia satoja vuodessa. Siirtolaisinstituutin tutkija Krister Björklund huomautti kuitenkin Kalevassa maanantaina, että kolmekin syytä jarruttaa eläkeläismuuttoa: ei ole enää paikkaa, mihin palata, ei haluta lähteä lähisukulaisten luota ja kaiken lisäksi pelätään eläkkeen pienenemistä. Eläkeiässä oleva paluumuuttaja joutuu nimittäin maksamaan veroa sekä Suomeen että Ruotsiin.
Pohjoisen länsirajalla on tämän syyn takia syntynyt erikoinen tilanne. Moni paluumuuttoa havitteleva on siirtynyt etelämpää Ruotsista Suomen rajan tuntumaan esimerkiksi Haaparantaan. Voi olla, ettei Suomen päättäjillä ole suurta halua tilannetta muuttaakaan. Eläkeläiset eivät julkisen talouden kannalta ole kaikkein halutuinta paluumuuttajajoukkoa, niin tylyltä kuin ajattelutapa tuntuukin.