Matti Tieksolan, 55, arki ei ole vieläkään asettunut entiselleen sitten helmikuun alussa päättyneen seikkailun. "Tänään näytin oppilailleni videofilmiä Argentiinasta ja Aconcaquasta", hän kertoo hieman ujosti hymyillen.
Seitsemän kilometrin korkeuteen ulottuva Aconcaqua on toki sanana tuttu hänen oppilailleen Ylikiimingin Harjurinteen yläasteella. Paljon siitä on puhuttu sekä ennen matkaa että sen jälkeen. Video kuitenkin näytti oppilaille ne upeat maisemat, joista opettaja kavereineen sai nauttia.
Kuvat kertovat vuorikiipeilijän todellisuudesta: fyysisestä rasituksesta, vaaroista, varusteista ja leiritunnelmista. "Kuuden hengen joukkomme oli hyvin hitsautunut yhteen. Iltaisin nuotiolla keitimme teetä, pidimme keskenämme urheilutietokilpailuja ja täytimme ristikoita. Ja tietysti nautimme maisemista."
Aivan huipulle suomalaisryhmä ei kuitenkaan tällä kertaa päässyt, vaan joutui palaamaan ohuen ilman aiheuttaman väsymyksen takia vähän alle kuuden kilometrin korkeudesta. Matkaa seitsemään kilometriin olisi pitänyt taittaa vielä muutama tunti.
"Paluuseen vaikutti sekin, että oppaamme Harry Hakomäki kuunteli pelastusmiehistön radiopuhelinta ja käänsi mitä siellä tapahtui. Ja kiirettä pelastusmiehillä riitti. Jos kiipeilijän jalat menevät setsuurille, vuorelta ei palata enää omin voimin eikä helikopteristakaan ylhäällä ole apua."
Liian suuria riskejä ottaneiden paluut olivat lohduttomia. "Yhtä miestä kuljetettiin köydellä vyötäisiltä tukien. Hänet oli sidottu sekä edellä kulkevaan että takaa tulevaan. Miehen jalat eivät ottaneet ollenkaan alle. Yksi kiipeilijöistä palasi alas paareilla ja peitettynä. Ilmeisesti hän oli menehtynyt. Neljä kaveria oli eksyksissä ja tsekkipari hypotermiassa."
Siitä, että kiipeäminen ei ole leikin asia, muistutti vuoren juurella oleva hautausmaa. Suomalaista sisua ei siis kannattanut ottaa ihan kaikissa voimissaan käyttöön. Järki voitti ja miehet palasivat takaisin.
Kilimanjaro jo valloitettu
Matti Tieksola tiesi etukäteen, että Aconcaqua on kiipeilijälle haaste. Tyynivaltameri velloo aivan vieressä ja Atlantin valtameri toisella puolella. Kivisillä ja korkealla lumisilla vuorilla käy ikuinen kylmä myräkkä. Se vaatii oikeaa pukeutumista ja hyvää kuntoa.
Kaksi vuotta sitten Tieksola onnistui kavereidensa kanssa paremmin. Silloin he valloittivat Tansaniassa sijaitsevan Kilimanjaron kymmenessä päivässä.
Aconcaquan valloitukseen osallistuneista kiipeilijöistä neljä oli mukana edelliselläkin turneella. Nyt seikkailuun ei lähdetty omin avuin, vaan oppaaksi otettiin suomalainen Harry Hakomäki, 40. Mies on sekä muurari että seikkailuopas. Hänelle reissu oli viides samalle vuorelle.
Hakomäki löytyi internettiä tutkailemalla. Hän lähti matkaan aikaisemmin ja valmisteli sitä etukäteen yhdessä paikallisen oppaan ja yrittäjän Pablon kanssa. Muulit olivat apuna tavaroiden kuljettamisessa, ruokaa varattiin riittävästi, samoin telttoja.
Otsalamppukin tarpeen
Oulusta lähtiessään Matti Tieksola oli varustautunut hyvin. Ja paljon kampetta tarvittiinkin: jääpiikein varustetut hyvät kengät säärystimineen, 30 astetta pakkasta kestävä makuupussi ja puhallettava makuualusta. "Siitä huolimatta kivet tuntuivat niin selässä, että joku yö oli käännettävä kylkeä vähintään 15 minuutin välein."
Kiipeämistä auttoivat hakku ja otsalamppu, jonka patteri oli povitaskussa. Coretex-kankaisten takin ja housujen päälle tarvittiin vielä untuvatakki. Päässä oli kaksi huppua ja karvalakki. Käteensä hän osti Oulun torin rannasta lampaannahkaiset rukkaset ja niiden alle villalapaset. Kantamuksia kertyi reppuun 22 kilon verran.
Kun Tieksolan oppilaille selvisi millaiseen pakkauksiin kiipeilijän pitää varustautua, heillä heräsi kaksi hyvin arkista kysymystä: "Oliko siellä vessa ja miten siellä peseydyttiin?"
Ja vastaus kuului, että vessoja oli tiettyyn korkeuteen asti, sen jälkeen kyykistyttiin kiven koloon. Jatkokysymykseen, eli peseytymiseen opettaja vastasi yksinkertaisesti: "Ei siellä peseydytty 11 päivään ja kyllä sitä sitten jo haisikin."
Japanilaista ajattelua
Fysiikkaa, kemiaa ja matematiikkaa oppilailleen opettava lehtori arvelee, että judon harrastamisesta häneen on tarttunut japanilaista samuraihenkeä.
"Se tarkoittaa sitä, että aina pitää kontrolloida kaikkea. Ja vuoren huipultahan tarkkailu on helpointa", hän nauraa ja selventää, että samurait istuvat aina huoneessa selkä seinää vasten ja katse kohti ovea. "Ja vaikka samurai kumartaa, se ei tarkoita sitä, ettei hän samaan aikaan näkisi mitä ympärillä tapahtuu."
Matkan aikana yövyttiin teltoissa. Muulit kuljettivat raskaimmat tavarat perusleiriin asti. Ennen nousua suomalaiset totuttelivat ohuempaan ilmaan kolmen vuorokauden ajan. Silloin oli mahdollista myös peseytyä.
Jo lähtötilanne kertoo, miten vuoristoilma miehiin vaikutti. Kun Tieksolan lepopulssi normaalisti on noin 60, se orientoitumisjakson aikana
oli 80.
Toisen päivän jotos kesti 11 tuntia 40 minuuttia ja matkaa laakson pohjalla tuulen tuiverruksessa taittui 28 kilometriä. Taukopaikoilla kiipeilijät tapasivat toisiaan ja vaihtoivat kuulumisia.
Niillä täydennettiin myös ruokavarastoja. Olennaisinta oli veden riittäminen. Sitä piti juoda neljä-kuusi litraa päivässä, jotta välttyi vuoristotaudilta. Korkeammalla vesi sulatettiin spriikeittimillä lumesta. Keitin oli koko leiriytymisen ajan toiminnassa. Pahimmillaan pakkanen kirpaisi 15 asteen kovuudella. Kylmyyden ohella keho piti suojata auringolta.
Nyt kahden ensimmäisen matkan veteraanit suunnittelemat jo uutta reissua kahden vuoden päästä. Siihen ryhmä aikoo valmistautua kunnolla.
"Vuosi aikaisemmin on aloitettava kuntoilu ja painon pudottaminen. Jos se ei omatoimisesti onnistu, voi turvautua henkilökohtaiseen valmentajaan."
Seuraava kohde päätetään ensi heinäkuussa kolmen vuorokauden aikana. Sitä ennen oululaiset makustelevat kiipeämistä Haltilla.