Limingan taidekoulun animaatiolinjan lopputyöt 2003-2003 esitettiin keskiviikkona Nukun Studiolla. Paketti sisälsi kolmetoista elokuvaa, kestoiltaan vajaasta minuutista yli seitsemään minuuttiin. Lisäksi oli mahdollisuus nähdä erikseen harjoitustöitä.
Ohjelmaa katsellessa huomio kiintyi siihen, että moni opiskelija pyrki tietoisesti rakentamaan ehjää, pitkäjänteistä tarinaa: pelkät tekniset kokeilut olivat - sanoisiko onneksi - paketissa vähemmistönä.
Siihen nähden, että lukuvuosi on naurettavan suppea aika animoida edes lyhytelokuvaa, lopputulokset olivat varsin korkeatasoisia. Tekniikkaskaala on laaja: vaha-animaatiosta 3-D:hen, flashistä lyijykynäpiirroksiin.
Linjan vetäjä Petri Kulju kertookin olevansa erittäin tyytyväinen siihen, että oppilaista löytyi kokeilunhalua. He paitsi käyttivät monia eri tekniikkoja, myös yhdistelivät niitä. Yhteensulattaminen toimii varsin usein.
Tekijöillä on myös ollut malttia kertoa tarinansa rauhallisella rytmillä, välttää nykyään niin yleistä rytkettä. Joskus hidastempoisuus kääntyy jo vitkaisuuden puolelle, mutta yritys on silti positiivinen: valmius tiivistämiseen tulee kyllä ajan myötä.
Samaten moni on uskaltanut tunnelmoida, käyttää surumielistäkin palettia silloin kun se istuu tarinan vaatimuksiin.
Kirjavat aiheet: saduista musiikkivideoihin
Lopputöiden aiheet olivat verraten kirjavia: saduista musiikkivideoihin, yhteiskuntasatiirista scifi-seikkailuihin.
Mukana oli myös Petri Kuljun oma projekti, Veli-Matti Jaakon tarinaan perustuva, absurdiin vivahtava Ääni.
Oppilastöistä purivat tarinatasolla parhaiten Mikko JylhänJänismatkustaja, satu, joka avautuu sekä lapsille että aikuisille.
Tunnelmaltaan ehjin oli puolestaan Leevi Lehtisen melankolinen, henkilökohtaisiin muistoihin pohjaava Harmonica Serenade.
Muina poimintoina runsauden pulan seasta: musiikkivideopuolella mieskuoro Huutajien esitykseen pohjaava Tuomo NevalaisenGimn CCCP on onnistunut vitsi - paitsi Huutajien näköinen, yhtä lailla satiirin puolelle hyppäävä.
Elina Bergmanin Rakkaus kiinnosti paitsi tekniikkojen sekoittamisellaan, myös tarinallaan.
Niin sanottua perinteistä "päästöpuolta" edustivat esimerkiksi Matti Pellisen Roskakone sekä Ville Ruthin ja Tuomo NevalaisenToni Väänänen. Jälkimmäisessä olisi ollut ainesta enempäänkin, jos seula olisi ollut tiheämpi.