Vaikka matkailuajoneuvo olisikin jätetty talviteloille puhtaana, sen ulkopesu kuuluu karavaanarin ensimmäisiin kevättoimiin.
Vaunun tai matkailuauton tiivisteet ja saumat eivät kuitenkaan siedä liuotinpesuaineita eivätkä painepesuria.
Jos niitä on pakko käyttää, liuotinaine levitetään pinttyneeseen kohtaan rätillä. Pesupaine pidetään mahdollisimman alhaisena eikä pesurin suihkua suunnata saumoihin.
Matkailuajoneuvon sisäsiivous hoituu samoilla välineillä ja aineilla kuin kodin siivoaminen. Veden kanssa ei kannata läträtä, vaan pelkkä kostea rätti riittää.
Vaihtelevat talvisäät synnyttävät ongelmia sekä kiinteissä että pyörillä liikkuvissa loma-asunnoissa. Kosteusongelmiltakaan ei aina vältytä.
Matkailuajoneuvoille myönnetään jopa 12 vuoden tiiviysturvia. Turvan säilyminen edellyttää, että merkin edustaja tekee ajoneuvolle vuosittain maksullisen tiiviystarkastuksen.
Kosteusmittaus kannattaa yhdistää ajoneuvon vuosihuoltoon, joka olisi fiksuinta teettää ennen kauden alkua.
– Vuosihuollossa katsotaan kaikki oleellinen: koeponnistetaan kaasulaitteet, koekäytetään jääkaappi ja lämmittimet, todetaan vesijärjestelmien tiiviys ja sähkölaitteiden kunto, Best-Caravan Oy:n Hyvinkään-pisteen huoltovastaava Esko Voutilainen kertoo.
– Matkailuvaunuille tehdään myös alustan rasvaus, jarrujen säädöt sekä renkaiden paineiden ja kunnon tarkastus.
Teetettyyn tai itse tehtyyn keväthuoltoon kuuluu niin ikään jääkaapin taustan puhdistus, sillä matkailuajoneuvon tulipalo alkaa yleensä sieltä.
Kaasuletkujen kuntoa pystyy arvioimaan taivuttelemalla, mutta koeponnistus kertoo järjestelmästä huomattavasti enemmän. Jos kaasun ulkopistorasioissa ja kaasuventtiileissä on kaasulaitevalmistaja Truman keltaiset kahvaosat, ne voidaan joutua uusimaan vuotoepäilyjen vuoksi.
Matkailuajoneuvon säännöllinen huollattaminen ei ole kaikille karavaanareille itsestäänselvyys, sillä 200–300 euron huoltolasku saattaa tuntua kovalta. Ajoneuvojen hintaluokka huomioiden satsaus on kuitenkin aika kohtuullinen.
Matkailuvaunun katsastusväli on kaksi vuotta, mutta matkailuajoneuvojen sammuttimet pitää tarkistuttaa vuosittain. Auto ja vaunu kannattaisi katsastaa yhtä aikaa.
On edessä katsastus tai ei, matkailuajoneuvo pitää käydä ennen kauden alkua läpi vetoaisasta tai nokasta takavaloihin saakka.
– Parin vuorokauden koekäyttö ennen reissua vähentää ikävien matkayllätysten mahdollisuutta. Oman ja muiden karavaanarien turvallisuus lähtee siitä, että vehkeet ovat kunnossa ja leiriydyttäessä pidetään riittävät turvavälit, muistuttaa karavaanarien etujärjestön SF-Caravanin leirintä- ja turvatoimikunnan jäsen Jiri Kattelus.
Jos vaunu on seissyt pitkään jarrujen varassa, sen jarrut ja jarruvaijerit saattavat olla jumissa. Jos jarrujen kunto epäilyttää, vaunu kannattaa käyttää jarrudynamometrillä.
Vaikka kitkavetopää narisee, sitä tai vetokoukun nuppia ei saa rasvata. Raudan pitää hangata rautaa vasten.
– Kitkavetopää on äärettömän hyvä laite, se vakauttaa menoa sivutuulella ja liukkaalla.
– Kitkavetopää kannattaa ehdottomasti hankkia myös vanhempaan vaunuun, traileriin ja hevoskärryyn. Asennettuna se maksaa noin 500 euroa. Peruuttaminen helpottuu, kun kahvan kääntää niin sanottuun väliasentoon ja kitka vähenee, vinkkaa Kattelus.
Vetoauton ja vaunun tai kärryn sähköliittimien yhtenäistäminen on toinen hyvä uusimiskohde.
Uudemmissa autoissa liitin on 13-napainen, mutta vaunuissa yleisesti 7-napainen.
Muuntoadapteri on vaurioaltis ja synnyttää herkästi valo-ongelmia.
– Toimintavarmuus ja käytettävyys paranevat, kun vaunuun asennuttaa 13-napaisen pistokkeen. Hommasta selviää noin satasella. Ja kun koukkuun kytketään jotakin, niin valokytkin kannattaa aina kääntää asentoon, missä myös takavalot palavat.
Renkaat – ja lähinnä niiden ikä – on yksi vaunujen suurimmista ongelmakohdista. Seisottaminen ja auringonvalo saattavat heikentää rengasta, mutta kulutuspintaa niissä on todennäköisesti jäljellä melkoisesti.
– Kulutuspinnan sijaan pitää katsoa renkaan kyljestä nelinumeroisesta merkinnästä sen valmistusviikko ja -vuosi. Kymmenen vuotta on jo ehdoton enimmäisikä.
– Rengas kovettuu ajan myötä, eikä se sitten enää pidä mitään. Kun vaunu lähtee viemään vetoautoa, se on huima tilanne, Jiri Kattelus tietää.
Ajonopeus nousussa
SF-Caravan on tehnyt aloitteen matkailuajoneuvojen enimmäisnopeuksien nostamiseksi.
Uudistuksella halutaan harmonisoida ja sujuvoittaa liikennettä ja ajanmukaistaa 1980-luvulta periytyvät nopeusrajoitukset. Tärkein peruste uudistukselle on ajoneuvojen kehittyminen, sillä ESC-ajonvakautus yleistyy myös matkailuautoissa.
Lisäksi monet vetoautot on varustettu perävaunun vakautustoiminnolla, ja vaunuissa on yleisesti kitkavetopää.
Nopeusrajoitus 2980:sta 100:aan
Ehdotuksen mukaan matkailuvaunu- ja peräkärry-yhdistelmien enimmäisnopeus nousisi 80:stä 100 kilometriin tunnissa.
Alle 3,5-tonnisella matkailuautoilla voisi ajaa tiekohtaisten rajoitusten mukaisesti.
Yli 3,5-tonniset matkailuautot ajaisivat linja-autolainsäädännön mukaan, eli enimmäisnopeus olisi 100 km/h.
Lakiesitys menossa eduskuntaan
Esitys uusista nopeusrajoituksista sisältyy uuteen tieliikennelakiin, joka on matkalla eduskunnan käsittelyyn.
SF-Caravanin 29muita aloitteita
B-ajokortilla saisi ajaa 5 000 kiloa painavaa matkailuautoa. Nyt raja on 3 500 kiloa.
Oman ajotaidon kehittämiseksi hankitun koulutuksen kulut sisältyisivät kotitalousvähennyksen piiriin.