Ne alkavat taas: Brasilian Riossa urheillaan kesäolympialaisissa kaksi ja puoli viikkoa.
Suomalaiset penkkiurheilijat joutuvat valvomaan öitään nähdäkseen vaikkapa, kuinka miesten keihäs lentää finaalissa.
Tasan 40 vuotta sitten Lasse Virén voitti Montrealin olympialaisissa kaksi kultamitalia. YouTube-videot hänen tappavan pitkästä kiristään ovat edelleenkin sykähdyttävää katsottavaa.
Odotukset sykähdyttävistä urheiluhetkistä ovat Rio de Janeiron kisoissa vähissä. Nämä kisat tullaan muistamaan, ehkä Usain Boltin lisäksi, ennen kaikkea dopingista.
Kyseenalainen kunnia tästä kuuluu ennen kaikkea Venäjälle. Se jäi housut nilkoissa kiinni historiallisen törkeästä valtiojohtoisesta dopingjärjestelmästä, jossa testituloksia väärennettiin häikäilemättömästi ja systemaattisesti.
Dopingia on ollut iät ja ajat hormoni-DDR:stä talonmies nyrösiin ja kaikkea siltä väliltä. Uutta on se, että Venäjälle rakennettiin ylhäältä johdettu koneisto, joka manipuloi suurten urheilijaryhmien näytteitä, esimerkiksi Sotshin talvikisoissa vaihtamalla pissapullot.
Venäjä pyrkii nostamaan itsensä takaisin suurvallaksi huippu-urheilussakin. Presidentti Vladimir Putinilla on tuskin suoranaista tekemistä dopingjärjestelmän kanssa, mutta moraalista vastuuta hänen kyllä pitäisi kantaa.
Mitä vielä: keskiviikkona Putin syytti ”urheilumaailman tiettyjä ihmisiä, jotka tekevät mitä haluavat itselleen luomiensa sääntöjen puitteissa”.
Kansainvälinen olympiakomitea KOK teki nahkapäätöksen eikä sulkenut Venäjää kokonaan pois Rion kisoista, toisin kuin maailman antidopingtoimisto Wada esitti. Vain Venäjän yleisurheilijoille tuli totaaliporttikielto. Wada ansaitsee hatun noston, ettei se tinkinyt linjastaan edes KOK:n päätöksen jälkeen.
Wadan ja KOK:n eri linjat osoittavat, että suhtautuminen dopingiin vaihtelee roolin mukaan. Tämä kävi ilmi myös norjalaisen maastohiihtäjä Martin Johnsrud Sundbyn tapauksessa.
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS jätti Sundbyn rankaisematta, samaten Norjan antidopingtoimikunta. Wada vei tapauksen kuitenkin urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen CAS:iin, joka antoi Sundbylle sinänsä naurettavan kahden kuukauden kilpailukiellon kesäksi.
KOK:n Venäjä-päätöksen takana on monia vaikuttimia. Olympiaoven sulkeminen voimansa tunnossa olevalta suurvallalta olisi ollut kovaakin kovempi päätös, josta olisi voinut langeta sille jälkilasku.
Olympialaisia on monesti boikotoitu, mutta porttikielto on annettu ennen Venäjän osittaista pois sulkemista vain Etelä-Afrikalle apartheidin takia vuosina 1964–88.
Vaikka urheilu ja politiikka eivät muodollisesti kuulu yhteen, politiikkakin vaikutti. Totaaliporttikielto olisi voinut kylmentää maailmantilannetta entisestään. Vastuun sysäämisen lajiliitoille voi parhaiten ymmärtää tästä näkökulmasta.
Olympialiike tahkoaa rahaa olympialaisilla. Venäjän sulkeminen Riosta kokonaan olisi voinut ehdyttää lypsävää lehmää. Näin KOK olisi sahannut omaa oksaansa. Oli helpompi siirtää vastuu lajiliitoille.
Puhtaat venäläisyleisurheilijat olisi voinut ottaa Rioon kilpailemaan olympialipun alla. Näinhän kävi Albertvillen talvikisoissa vuonna 1992, jolloin entisen Neuvostoliiton raunioille perustetun IVY:n urheilijat kilpailivat sirppi ja vasara -lipun asemesta rengaslipun alla.
Aika näyttää, oliko KOK:n nahkapäätös oikea. Kansainvälisellä olympialiikkeellä olisi ollut mahdollisuus vetää raja, jonka ylittämistä ei hyväksytä, oli sitten kysymys Venäjästä, Yhdysvalloista, Kiinasta, Keniasta tai Suomesta.
Porttikielto ei olisi tietenkään lopettanut dopingia, mutta olisipahan ollut periaatteellinen kannanotto ja varoitus, mitä tuleman voi pitää.
Väitän, että jos jokin pienempi valtio olisi jäänyt kiinni samanlaisesta manipuloinnista, se olisi suljettu pois kisoista tunnontuskitta, ja oikein.
Nyt KOK painoi asiaa puolivillaisella ja toivoo, että pahin kohu taittuisi. Huippu-urheilua seuraava maailma saa vastaisuudessakin miettiä kyynisesti, kuinka moni mitaleista hankitaan kepulikonstein.
No, riittääpähän urheiluaiheisiin tietokilpailuihin visaisia kysymyksiä sen ja sen mitalin lopullisesta saajasta.6