Niin sanotun Nokian herätyksen johtaja Markku Koivisto teki pääsiäisenä ratkaisun, jota hän ehti muutaman kerran aiemmin jo väläyttää: hän jättää luterilaisen kirkon ja pappisvirkansa siinä sekä perustaa oman kirkkokunnan. Ratkaisu on Suomessa poikkeuksellinen. Luterilaisen kirkon piirissä syntyneet liikkeet ovat muutamaa pikkuryhmää lukuunottamatta tähän asti pysyneet kirkon sisällä. Kirkon seinät ovat olleet sen verran leveällä, että erilaiset painotukset ovat mahtuneet saman katon alle.
Koivisto on vakuuttanut uuden kirkkokunnan yhteistyöhaluja, mutta nyt tehty ratkaisu tuskin parantaa yhteistoiminnan mahdollisuuksia mihinkään päin. Nokia Mission mukaan uusi kirkkokunta ei kalasta muiden yhteisöjen vesillä vaan etsii kristinuskosta vieraantuneita ihmisiä, mutta näin kauniisti asiat eivät tosielämässä mene. Liikkeen tilaisuuksissa on käynyt paljon aktiiviseurakuntalaisia niin luterilaisesta kirkosta kuin esimerkiksi helluntaiseurakunnista ja vapaakirkostakin. Missään näistä yhteisöistä ei taputeta käsiä, jos osa niiden jäsenistä lähtee Koiviston kirkkokunnan matkaan.
Elokuussaaloittava kirkkokunta ei voi olla varma, kuinka paljon jäseniä se saa. Suomalaiset eivät tällaisissa ratkaisuissa ole nopealiikkeisiä, eikä yhteyttä vanhaan katkaista helpolla. Ne tuhannet ihmiset, jotka käyvät Nokia Mission tilaisuuksissa, tuskin riemusta hyppien liittyvät uuteen kirkkoon. Eri taustoista tulevien ihmisten kirkkokunta joutuu myös ratkaisemaan kiperän teologisen kysymyksen: kastetaanko sen piirissä lapsia vai tuleeko käytännöksi niin sanottu uskovien kaste. Ratkaisu on kaikkea muuta kuin helppo.
Nokia Mission kannalta oma kirkkokunta epäilemättä tuo helpotuksen joihinkin ongelmiin, kuten ehtoollisen jakoa koskevaan kiistaan. Luterilaisen kirkon uusi kirkkokunta taas joutuu miettimään, miten kansankirkko pystyy vastaamaan ihmisen hengellisiin tarpeisiin.
Koiviston ratkaisu yllättää, sillä hän pyrki vielä kaksi viikkoa sitten pontevasti Tampereen piispaksi. Pääsiäisenä hän kuitenkin kertoi viime kuukausien osoittaneen, ettei Raamatun auktoriteetti enää paina luterilaisessa kirkossa eikä hän halua tällaista kirkkoa palvella. Koiviston liikkeet ovat siis äkkinäisiä eivätkä kovin johdonmukaisia. Ratkaisun taustalla lieneekin myös pettymys siitä, että Koivisto sai piispanvaalin ensimmäisellä kierroksella kaikkein pienimmän kannatuksen.