Murhan yrityksestä syytetty mies kiistää syytteen. Hän myöntää pyytäneensä uhrin yöllä autoon, jolla ajettiin Koitelinkosken parkkipaikalle.
Mies väittää, että hän ei kuitenkaan ampunut uhria siellä, vaan sen teki joku muu. Syytetyn mukaan hän kävi itse varmistamassa, että uhri on elossa ennen kuin he poistuivat paikalta.
Autoa ajanut, heitteillepanosta syytetty mies kiistää hänkin syytteen. Hänen mukaansa hän tiesi, että uhria oli ammuttu mutta hän ei uskonut tämän selvinneen siitä.
Mies väittää halunneensa pyytää apua uhrille, mutta kanssasyytetty kielsi sen. Miehen mukaan tilanne oli uhkaava ja pelottava ja hän pelkäsi oman henkensä ja terveytensä puolesta.
Kulkuneuvon oikeudetonta kuljettamista koskevan syytteen hän myöntää oikeaksi.
Uhri vaatii syytetyiltä yhteensä 50 000 euron vahingonkorvauksia muun muassa kivusta, särystä, pysyvästä toiminnallisesta haitasta sekä kosmeettisesta haitasta. Syytetyt kiistävät korvausvaatimukset osittain.
Oikaisu 7.3. 17:36: Otsikossa käytetty sana "henkirikoskäräjät" oikaistu "ampumiskäräjiksi". Otsikossa kerrottiin lisäksi virheellisesti murhasta syytetyn kiistävän rikoksen. Miestä syytetään murhan yrityksestä, ei murhasta.