Törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä syytetyn Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston professorin Jouni Koiso-Kanttilan puolustus kiisti maanantaina Oulun käräjäoikeudessa kaikki talousrikossyyttäjä Heikki Arjaksen syytteen perusväittämät.
Puolustuksen mielestä Koiso-Kanttila ei ole jättänyt laskuttamatta oululaiselta Riihi-säätiöltä Oulun yliopistolle kuuluvia palkkioita kahden puukerrostalon arkkitehtisuunnittelusta, eikä ohjannut niitä yliopiston ulkopuolisille tahoille.
Puolustus kiisti myös syyttäjän väitteen, että suunnittelutehtävistä olisi tullut tehdä kirjalliset sopimukset, ja että niitä varten olisi tullut avata erilliset projektit, joille suunnittelun kustannukset ja laskutus olisi tullut ohjata.
Kanniselle myös syyte
Puolustuksen mielestä yliopisto ei ollut ohjeistanut tuolloin kumpaakaan menettelyä. Siksi Koiso-Kanttila ei ole voinut toimia virkavelvollisuuksiensa vastaisesti.
Maanantaina alkanut ja puolitoista viikkoa jatkuva oikeudenkäynti liittyy kahteen Riihi-säätiön Ouluun rakennuttamaan puukerrostaloon. Vuosina 1997 ja 2000 valmistuneiden talojen arkkitehtisuunnittelusta vastasi Koiso-Kanttilan johtama Oulun yliopiston puustudioryhmä.
Syyttäjän mielestä yliopistolta jäi saamatta Koiso-Kanttilan laittoman menettelyn takia noin 45 000 euroa.
Maanantaisessa oikeudenkäynnissä luettiin syyte myös Riihi-säätiön hallituksen entiselle puheenjohtajalle Toivo J. Kanniselle. Syyttäjän mielestä hän oli edistänyt tahallaan Koiso-Kanttilan törkeää virka-aseman väärinkäyttämistä. Hän vaati Kanniselle rangaistusta avunannosta tähän rikokseen.
Myös Kannisen puolustus kiisti syytteen leimaten koko oikeudenkäynnin käsittämättömäksi. Se ihmetteli muun muassa sitä, miksi yliopisto ei ole vaatinut sille syytteen mukaan kuuluneita varoja itselleen jo aikaisemmin.
"Yliopisto ei ole ollut aloitteellinen tässä jutussa, vaan tullut siihen mukaan vasta jälkijunassa", Kannisen puolustus totesi.
Oulun yliopistoa oikeudenkäynnissä edustava talousjohtaja Ulla-Maija Posti yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimuksiin. Lisäksi hän vaati Koiso-Kanttilaa ja Kannista korvaamaan yhteisvastuullisesti yliopistolle siltä saamatta jääneet suunnittelupalkkiot.
Osapuolet kiistelivät erityisesti siitä oliko rakennushankkeisiin liittynyt arkkitehtisuunnittelu niin sanottu yhteisrahoitusprojekti vai oliko se maksullista palvelutoimintaa, josta tuli laskuttaa markkinahinnoin. Syyttäjän mielestä kyseessä oli maksullinen palvelutoiminta, puolustuksen mielestä ei.
Näkemykset poikkesivat
Näkemykset poikkesivat myös siitä, mikä arkkitehtisuunnittelun todellinen hinta oli suunnitteluaikana. Syyttäjän mielestä hinnaksi oli sovittu 13,5 euroa asuinneliöltä. Puolustus kiisti tällaisen sopimuksen olemassaolon. Sen mielestä arkkitehtipalkkioksi sovittiin Puukotkan osalta 8 euroa.
Tähän hintaan päädyttiin puolustuksen mielestä siksi, että suunnittelukustannukset ylipäätään oli saatava Valtion Asuntorahaston (ARA) hyväksymälle tasolle. Mikäli suunnittelu ei olisi pysynyt sen edellyttämissä raameissa, hankkeet olisivat rauenneet ja yliopisto olisi menettänyt kaikki niihin saamansa tutkimus- ja suunnittelurahat.
Puolustuksen tutkimuskohteiksi nimittämät hankkeet tuottivat yliopistolle voittoa runsaat 133 000 euroa.