Arviolta tuhannet koirat joutuvat viettämään omistajansa työpäivän ahtaissa kuljetushäkeissä.
Eläinsuojeluasetus kieltää tällaisen häkittämisen. Koiraa saa pitää kuljetuslaatikossa tai -häkissä vain sen aikaa, kuin koiran kuljettaminen, sairaus tai muu tilapäinen syy niin vaatii.
Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton SEY:n vapaaehtoinen eläinsuojeluvalvoja Sinikka Rauma kertoo törmäävänsä Pohjois-Pohjanmaalla häkittämiseen yllättävän usein tarkastuskäyntien yhteydessä.
”Kotikoiran omistaja saattaa pitää koiraa häkissä ihan vain siksi, ettei kämppä hajoa. Kun häkittää, ihminen pääsee mahdollisimman vähällä. Kenneltoiminnassa saatetaan käyttää häkkejä, koska koiria on paljon. Ei ole siis rajaa kuka häkittää”, Rauma sanoo.
Eläinten häkeille on määritelty tarkat mitat eläinsuojeluasetuksessa. Esimerkiksi kymmenenkiloisella koiralla tulisi olla vähintään kahden neliömetrin häkki.