
Suomalaisista koirista on löytynyt harvinaista tarttuvaa syöpää. Venereaalikasvain CTVT leviää nuolemalla, puremalla ja sukupuolikontaktissa. Tartuntatapauksia on tämän vuoden aikana löytynyt kuusi. Neljä näistä on ollut suuren siitoskennelin jalostuskoiria. Tuontikoirat ovat Virosta ja Venäjältä. Syöpä ei tartu ihmisiin.
"Viime talvena siitoskennelin neljällä koiralla todettiin tarttuva sukupuolikasvain. Suomalaiset urokset olivat saaneet tartunnan ulkomailta, ja tartuttaneet edelleen kahteen suomalaiseen narttukoiraan. Kaikki koirat olivat astutusikäisiä. Leikkauksen jälkeen koirille olisi pitänyt antaa sytostaatteja, mutta omistaja ei halunnut tähän lähteä. Kaksi narttua lopetettiin jalkaongelmien ja taudin uusiutumisen vuoksi. Yksi uros on tiettävästi vielä olemassa", sanoo eläinlääketieteen tohtori ja jalostusneuvoja Merja Dahlbum Mäntsälän eläinlääkäriasemalta.
Dahlbum toteaa, että syöpä on yleinen Keski-Euroopassa.
"Tartuntaan liittyy yleensä ulkomainen astutuskontakti. Suomalaisia koiria astutetaan paljon ulkomailla, ja se on aina riski saada tartunta. Kaikissa maissa taudin seuranta ei ole tarkkaa, ja tauti voi tulla tuliaisena", Dahlbum sanoo.
Edellisen kerran CTVT-löydöksiä tehtiin viisi vuotta sitten Helsingissä ja Tampereella. Dahlbumin mielestä tarttuvaa syöpä saattaa hyvinkin kyteä suomalaisissa koirissa, mutta näistä ei tiedetä, sillä taudista ei ole pakko raportoida.
"Siitoskoirien osalta Suomessa ollaan koko ajan vaaravyöhykkeessä. Mitä enemmän koiria käytetään ulkomailla siitoksessa, sitä enemmän riskit kasvavat tarttuvan syövän ja muidenkin tautien osalta", Dahlbom sanoo.
Syöpää katukoirissa ja koirakenneleissä
Elintarvikelaitoksen patologianyksikön haaviin tarttuneet kaksi tapausta olivat molemmat tuontikoiria.
"Yleensä kasvain löydetään siten, että omistaja huolestuu lemmikistään löytyneestä kasvaimesta ja vie koiran eläinlääkärille. Hän ottaa näytteen ja lähettää sen patologille tutkittavaksi. Kun näyte osoittautuu syöväksi, hoitona on kirurginen poisto ja mahdollinen lääkitys. Syöpä saattaa myös itsestään parantua", sanoo professori Marjukka Anttila patologian tutkimusyksiköstä Evirasta.
Tartunnan saanutta koiraa ei Anttilan mielestä pidä viedä näyttelyihin tai koiratapahtumiin. Vaikka syöpä ei tartu kovin helposti, sen voi saada pitkäaikaisessa läheisessä kontaktissa. Koiran ohimenevä nuuhkaisu tai nuolaisu kadulla ei tautia tartuta.
Koirapiireissä venereaalisyövästä ei vielä Anttilan mukaan tiedetä.
Suomen Kennelliitto ei ota kantaa mahdolliseen CTVT-aikapommiin Suomessa. "En ole koskaan aikaisemmin kuullut CTVT:stä. Tautien torjunta ei ole Kennelliiton ensisijainen tehtävä", sanoo jalostusosaston päällikkö ja eläinlääkäri Annie Liman Suomen Kennelliitosta.