Pelkolan rajavartioaseman koirapartio tavoitti tiistaina illansuussa maastosta, itärajan pinnasta kaksi turvapaikanhakijaa. Keski-ikäiset miehet olivat ylittäneet luvatta rajan pari kilometriä Imatran rajanylityspaikan pohjoispuolelta.
Miehet anoivat turvapaikkaa kiinni otettaessa, majuri Jaakko Ritola Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kertoo.
Kiinni otetut kertoivat olevansa Georgiasta, mutta täyttä varmuutta heidän lähtömaastaan ei Ritolan mukaan vielä keskiviikkona ollut. Heillä ei olut mukanaan henkilöpapereita.
"Miehet olivat tulleet maastoitse. Päällään heillä oli kesävaatetus ja mukanaan aika suurinpiirteinen kartta. Sellaisen vaikutelman heistä sai, että he olivat ylittäneet rajan nimen omaan hakeakseen turvapaikkaa", Ritola sanoo.
Miehet viettivät tiistain ja keskiviikon vastaisen yön Imatralla poliisilaitoksella. Keskiviikkona heidät siirrettiin ulkomaalaisviraston tutkittaviksi.
"Luvaton rajanylitys selvitettiin jo keskiviikkoiltana yhdessä venäläisviranomaisten kanssa. Sen osalta asia käsitellään loppuun lähiaikoina rajavaltuutettujen kesken", Ritola kertoo.