Oululaisen Minna Isokosken kalenteri on täynnä menoja, joihin lähdetään koirien kanssa. Australiankelpie Piltu harrastaa emäntänsä kanssa tottelevaisuutta, agilitya, paimennusta, hakua ja jälkeä. Agilityssa koira kirmaa esteradalla omistajan ohjaamana, haussa etsitään maastosta ihmisiä ja merkittyä jälkeä seurataan tarkan nenän johdattamana.
Jo eläkeikäinen, sekarotuinen Manta nauttii tottelevaisuus- ja agilityharjoituksista, mutta enää vain mielensä virkeydeksi tehtyinä. Piltu sen sijaan kilpailee kaikissa muissa lajeissa paitsi paimennuksessa ja haussa.
"Kelpie vaatii toimintaa. Emme harrasta säännöllisesti kaikkia lajeja, sillä maastoon ei pääse talvisin. Minulle koiran kanssa harrastaminen on itsestäänselvyys. Koira tarvitsee tekemistä ja yhteiset puuhat parantavat sen suhdetta omistajaan", Isokoski sanoo. Koirattomia harrastusmenoja hänellä ei olekaan.
Kahden suomenlapinkoiran isäntä Petri Kvist ei edes osaa erotella, mikä on koiran kanssa puuhaamista ja mikä muuta ajankäyttöä. Oona ja Osmo kulkevat mukana kaikkialla.
"Olen ollut koirien kanssa jopa jääpallon SM-finaalissa. Varsinaisia koiraharrastuksia meillä ovat tottelevaisuuskoulutus ja agility. Tottelevaisuus eli toko on mielestäni sellainen perusjuttu, jota tarvitsee, jos haluaa pitää koiran jotenkin hallinnassa. Lapinkoira on sopeutuvainen ja siksi hyvä seuralainen moniin paikkoihin."
Mukavaa koiralle
ja omistajalle
Kvist on myös vetänyt tokokoulutusta muille koiranomistajille. Se on hänen mukaansa ollut enemmän omistajien koulutusta, sillä yleensä koira kyllä oppii, jos vain hihnan toisessa päässä asiat ovat kunnossa.
"Tokossa HK:n sininen takaa motivaation, mutta agilityssa vauhti ja hauskuus ovat riittävä palkka. Meille nämä lajit ovat lähinnä harrastelua. En ole kovin kilpailuviettinen, ja tärkeintä on hauskanpito koirien kanssa", Kvist linjaa.
Hänen mielestään omistajan ja koiran yhteisen harrastuksen valinnassa kannattaa huomioida koiran rotu. Suuren ja raskasrakenteisen koiran kanssa ei kannata suunnata agilityradalle, eikä pienimpiä seurakoiria ole ehkä mielekästä viedä palveluskoirien lajeihin.
"Kannattaa miettiä sitäkin, mikä on omasta mielestä mukavaa. Yleensä koiralla on kivaa, jos emäntä tai isäntä on aidosti innostunut tekemisestä. Myös harrastusporukan pitäisi olla ilmapiiriltään miellyttävä", Kvist suosittelee.
Isokoski neuvoo rotukoirien omistajia kysymään, onko kyseistä rotua harrastavalla järjestöllä toimintaa omalla paikkakunnalla. Hänen mukaansa koiraihmiset ovat viime vuosina aktivoituneet ja Oulun seudultakin löytyy vaikka minkälaista ohjattua toimintaa.
Sekä Isokoski että Kvist sanovat, että ensimmäisellä kerralla uutta lajia voi mennä katsomaan ilman koiraakin ja pohtia, olisiko se sopiva. Joissakin koirakirjoissakin esitellään harrastusmahdollisuuksia.
Tärkeintä luottamus
ja virikkeet
KIVA-teamin koulutusohjaaja Merja Riijärvi painottaa, että tärkeintä on koiran hyvinvointi. Tässä tapauksessa "kiva" tulee sanoista kontakti, ilo, vapaus ja aktivointi. Riijärvikin pitää juuri näitä puolia keskeisinä.
"Harrastus ei ole hyvinvoinnin tae. Oleellista on se, paljonko koiralla on virikkeitä. Kannattaa laskea yhteen, paljonko koiran vuorokaudesta kuluu nukkumiseen, syömiseen, leikkiin ja ulkoiluun. Luonnossa koira metsästäisi, etsisi ravintoa ja näkisi valtavasti työtä sen eteen."
Riijärvi siteeraa tutkimusta, jonka mukaan 22 tuntia vuorokaudessa lepäävillä koirilla on 80 prosentin todennäköisyydellä vakavia käytöshäiriöitä. Jos lepoaika supistuu 18 tuntiin, käytöshäiriöitä on vain 20 prosentilla ja ne ovat yleensä lievempiä.
"Koiralle voi vallan hyvin keksiä tekemistä kotonakin, esimerkiksi piilottaa sille makupaloja pitkin asuntoa. Tai laittaa laatikon pohjalle namuja ja päälle muuta täytettä, jonka seasta herkkuja voi kaivaa. Jo tuttujen ulkoilureittien vaihto tuo uusia virikkeitä. Liian nuorena koiralta ei pitäisi vaatia liikaa, se voi stressaantua siitä. Ensimmäinen vuosi olisi hyvä käyttää molemmin puoliseen tutustumiseen ja luottamuksen rakentamiseen. Kun koira luottaa sinuun, sen kanssa voi keksiä melkein mitä vain", Riijärvi toteaa.