Ministeri Jussi Niinistö (ps.) olisi halutessaan voinut kommentoida puolustusministeriön kiisteltyä kansliapäällikkönimitystä jo etukäteen.
Toisin kuin Niinistö tänään sanoi, keskeneräisen nimitysasian julkinen käsittely kuului kokonaan ministerin omaan harkintavaltaan. Laki ei sitä olisi estänyt, sanoo Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää.
Mäenpään mukaan keskusteluun osallistuminen olisi ollut jopa suotavaa, koska julkisuuslakia on tarkoitus tulkita julkisuutta laajentavasti eikä kaventavasti ja nimityksestä käytiin kovaa keskustelua.
– Asiassa oli iso julkisuusintressi, professori katsoo.
Valtioneuvosto päätti tänään torstaina Niinistön esityksen mukaisesti nimittää kansliapäälliköksi yksikön päällikkö Jukka Juustin. Virassa viisi vuotta toiminut kenraaliluutnantti Arto Räty jäi näin ilman jatkokautta.
Nimityksen jälkeen ministeri Niinistö perusteli valintaansa ja aiempaa vaikenemistaan tiedotustilaisuudessa.
– Keskeneräisiä hallinnon asioita ei yksinkertaisesti Suomessa voi julkisuuteen yksityiskohtaisesti kommentoida, Niinistö sanoi.
– Tämän vuoksi puolustusministeri ja puolustusministeriö ovat voineet antaa tietoja keskeneräisistä asioista vain hyvin rajoitetusti. Tätä ei ole julkisuudessa oikein pystytty, vai onko sitä yleensä haluttukaan ymmärtää. Toivon kuitenkin, että tämän jälkeen asia paremmin ymmärretään ja myös kansalaisille kerrotaan.
Ministeri vetosi asian keskeneräisyyteen jo maanantai-iltana Ylen A-Studiossa, jossa toimittaja Johanna Vesikallio kyseli paljon puhutusta nimitysesityksestä. Niinistö suivaantui tenttaamisesta ja uhkasi poistua studiosta kesken lähetyksen.
Ei-julkinen vai salassapidettävä?
Nimitykset perusteluineen tulevat julkisiksi, kun päätös on tehty. Asiakirjat tulkitaan valmiiksi vasta silloin, eikä ratkaisusta tarvitse sitä ennen kertoa julkisuudessa. Tämä ei siis kuitenkaan velvoita asiasta päättävää ministeriä vaikenemaan. Salassa on pidettävä vain se, minkä laki asiasisällön perusteella määrää salaiseksi.
Julkisuuslaissa on myös oma pykälänsä siitä, että viranomaisten on tietyin edellytyksin annettava tietoa keskeneräistenkin asioiden vaihtoehdoista. Ennen nykyistä julkisuuslakia eli vuoteen 1999 asti asiat eivät olleet julkisia kesken valmistelun.