Sopimus EU-maataloustuista on kohtuullinen. Ministeri Juha Korkeaoja selviytyi hyvin vaikeissa neuvotteluissa. Ei ole ihme, että neuvottelut EU:n maataloustukien uudistuksesta olivat vaikeat. Suurempi ihme olisi ollut, jos ne olisivat sujuneet nopeasti ja kivuttomasti. Maatalouden asema EU:ssa ei nimittäin ole missään suhteessa viljelijöiden määrään, joka on kaikissa nykyisissä jäsenmaissa melko pieni osuus koko asukasluvusta. Samaten elinkeinon osuus EU-kansantalouksista on pieni.
Maataloustukiin kuluu EU:ssa vuosittain noin 43 miljardia euroa. Se on lähes puolet koko unionin budjetista. Valtava osuus takaa, että kaikki yritykset maatalouspolitiikan muuttamiseksi herättävät heti paljon intohimoja, kun jokainen jäsenmaa yrittää kynsin hampain pitää kiinni omasta osuudestaan.
Tämänneuvottelukierroksen tavoitteet olivat poikkeuksellisen haastavat, sillä neuvottelupöydässä oli koko maatalouspolitiikan rakenteiden uudistaminen. Komission ja puheenjohtajamaa Kreikan ensimmäiset ehdotukset saivat osapuilleen kaikki maat takajaloilleen, Suomi mukaan lukien. Tuolloin suomalaisviljelijät uhkasivat menettää 87 miljoonaa tukieuroa nykytasoon verrattuna.
Lopullinen vääntö maatalousministerien kesken käytiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Aamuun kestänyt maratonistunto oli samalla Suomen uuden maa- ja metsätalousministerin Juha Korkeaojan varsinainen tulikoe EU-ympyröissä. Tätä tärkeämpää neuvottelua EU:ssa hänelle ei vaalikaudella välttämättä enää edes eteen tule.
Korkeaojan voi katsoa selvinneen urakastaan hyvin. Lähtökohtahan tällaisissa rakenteita muuttavissa neuvotteluissa on aina hyvin hankala, sillä EU:n yhteinen etu ei ole sama kuin kunkin jäsenmaan kansallinen etu. Nyt suomalaisviljelijät menettävät noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa. Tällainen suuruusluokka ei ole enää merkittävä.
Luxemburgin väännössä ei ollut kyse kuitenkaan vain rahasta. Päätavoite oli muuttaa nykyinen tuotantotuki tilatueksi. Sen on määrä edistää kestävää kehitystä ja antaa tiloille vapauden tuottaa sitä, mitä markkinat haluavat.
Tosiasiassa lopputulos on kaukainen kompromissi komission alkuperäisistä esityksistä. Jäsenmaiden teettämän palapelin jäljiltä pyrkimys yksinkertaistaa maatalouden tukijärjestelmää on muuttunut siihen, että järjestelmä monimutkaistuu entisestään.
Tämä tietää sitä, että maanviljelijöiden seikkailut EU-byrokratian viidakoissa jatkuvat. Unionin ja kansallisten tukien yhdistäminen muuttuu salatieteeksi, josta muissa ammateissa ei ole aavistustakaan. Suomelle tärkeintä joka tapauksessa on, että kotimainen maatalous voi jatkua pääpiirteissään entisellään. Tosin Etelä-Suomen kansallisesta maataloustuesta neuvotellaan vielä lisää ja moni muukin tulkinta on auki, mutta paljon kertoo se, että usein turhankin kriittinen maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK piti tulosta "vähintään tyydyttävänä".
Unionin maatalouskomissaari Franz Fischler ylisti tulosta uuden aikakauden aluksi, perustavanlaatuiseksi muutokseksi ja vahvaksi viestiksi maailmalle siitä, että EU luopuu kauppaa haittaavasta vanhasta tukijärjestelmästä.
Kyseessä on niin monimutkainen kompromissi, että Fischlerin ylisanoihin voi ainakin tuoreeltaan suhtautua hieman epäillen. Poliittista realismia on kuitenkin se, että tämän lähemmäs täysremonttia maatalouspolitiikassa tuskin hevin päästään, niin paljon kuin suurempaan selkeyteen voisikin olla tarvetta.