Kuntien veroprosenttien erot ovat venähtäneet kohtuuttomiksi. Keskituloisella parin tuhannen euron heitot vuositasolla vaikuttavat jo asuinpaikan valintaan, jos lievemmin verottava kunta on lähellä.
Pohjois-Suomessa peritään keskimäärin korkeampia kunnallisveroja kuin Etelä-Suomessa, mutta myös maakuntien sisällä erot ovat jo kohtuuttomia. Niinpä Uudellamaalla maksetaan kunnallisveroja sekä Suomen lievimmän että ankarimman veroprosentin mukaan. Uudellamaalla keskituloisen perheen välinen ero kunnallisverorasituksessa on liki 3 500 euroa vuodessa.
Pohjois-Pohjanmaallakin ero ankarimmin ja lempeimmin verottavan kunnan välillä on huikeat 2 100 euroa. Keskituloiselta henkilöltä katoaa yhden kuukauden palkkaa vastaava summa verottajan säkkiin, jos hän sattuu asuu "väärässä" kunnassa. Lapissa ero on maksimissaan noin 1 260 euroa, Kainuussa vain 750 euroa.
Edullisen ja kalliin veroprosentin kuntien väliset matkat eivät aina ole edes kovin pitkiä. Niinpä uudelle paikkakunnalle muuttavien kannattaa ottaa asuinkuntaa valitessaan huomioon myös kunnallisveron määrä. Se ei ole pääasia kotipaikkaa valittaessa, mutta se vaikuttaa: kireän verotuksen kuntia uhkaa väestökato, jota on vaikea korjata.
Ankeinta asukkaiden kannalta on se, että keskimäärää suurempien verojen vastikkeeksi saa keskimääräistä niukemmat kunnalliset palvelut. Niin on varsinkin terveydenhoidossa. Erityisen kiusallista se on lapsiperheille ja iäkkäille ihmiselle.
Kuntien päättäjät tuntevat varmasti nuo paineet veroprosentteja miettiessään, mutta hämmästyttävän usein asia unohtuu autuaasti, kun ryhdytään miettimään kuntaliitoksia.
Nyt tosin ainakin Pohjois-Pohjanmaalla kahdessa korkeimman veroprosentin kunnassa, Kestilässä ja Rantsilassa, asetetaan paljon toiveita suunnitteilla olevaan Siikalatvan kuntaan. Juuri tuolla seudulla on kuitenkin vuoroin suunniteltu ja vuoroin torjuttu erilaisia liittoumia niin usein, että tässä vaiheessa voi vain toivottaa uusimmalle hankkeelle menestystä.
Muullakin liittoutuminen muiden kuntien kanssa suuremmiksi kokonaisuuksiksi olisi viisasta. Tunnesyistä ollaan kuitenkin valmiita maksamaan hämmästyttävän suuria summia kunnallisveroina. Kuntaliitosten jälkeenkin jokaisen kyläkulman nimi säilyy kartalla ja oma asuinpaikan historia pysyy ennallaan. Palvelujen järjestäminen vain järkeistyy ja varmistuu, kun asukaspohja on laajenee.
Kunnallisvero on Suomessa keskimäärin jo niin kireää, että olisi syytä miettiä, pitäisikö sen jatkuvalle nousulle yrittää asettaa jossakin vaiheessa katto. Vielä vuonna 1990 kunnallisveron aritmeettinen keskiarvo jäi alle 16,5 prosentin. Nyt kuntaverojen keskiarvo on jo yli 19 prosenttia. Viime vuosikymmenellä eräänlaisena haamurajana pidettiin 20 prosenttia, mutta se puhkaistaan vuosi vuodelta yhä useammalla paikkakunnalla.
Kestilän ja Rantsilan ohella veroprosenttinsa ovat Pohjois-Suomessa hilanneet 21:een Oulainen ja Pelkosenniemi. Myös Uudellamaalla pari kuntaa on samassa sarjassa, mutta muualla maassa on pysytelty sen alapuolella. Jos suuntaus saa jatkua samana, 21 prosenttia alkaa kuitenkin olla yhä yleisempi kunnallisveron taso.
Kunnallisveroa maksavat kaikki tuloista riippumatta saman prosentin mukaan. Kuntavero on siis niin sanottu tasavero. Sen jatkuva nousu onkin sen takia erityisesti pienituloisten kannalta ikävää. He kärsivät suhteellisesti eniten kunnallisveron jatkuvasta noususta. Tätä puolta on suomalaisessa verokeskustelussa valotettu hämmästyttävän vähän.