Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) johtamassa ministeriössä on laadittu muutosehdotuksia ulkomaalaislakiin. Lausuntokierroksella olevan luonnoksen mukaan ulkomaalaisten perheiden yhdistämistä yritetään hillitä asettamalla toimeentuloehto.
Tuloraja ollaan nostamassa niin korkealle, että jopa suurella joukolla suomalaisista se jää ylittämättä. Muutos koskettaa myös niitä suomalaisia, jotka avioituvat ulkomaalaisten kanssa.
Ulkomaalaislain muutoksen taustalla on viime vuoden loppupuolella tapahtunut turvapaikanhakijoiden määrän räjähdysmäinen kasvu, joka ravisuttaa koko Eurooppaa, jatkossa vielä nykyistäkin enemmän. Tämä tekee lakihankkeesta ymmärrettävän, mutta sen inhimillinen hinta on kova.
Kyky tarjota maahantulijoille turvaa on joutunut kovalle koetukselle. Niinpä Suomi muiden EU-maiden tavoin etsii keinoja hillitä saapuvien määrää tekemällä maasta vähemmän houkutteleva.
Perheiden yhteen saattamista pyritään vaikeuttamaan EU-direktiivin sallimissa puitteissa. Yhdistämisen hankaluus jo nykyisillä säännöillä on saanut monet palaamaan takaisin lähemmäs perheitään.
Ulkomaalaislain muuttaminen sisäministeriön luonnoksen mukaan merkitsee käänteentekevää muutosta nykytilanteeseen. Perheensä yhdistämistä haluavan on osoitettava kykenevänsä elättämään läheisensä.
Jos henkilöllä ei ole työpaikkaa, hänen on puolisonsa tänne saamiseksi ansaittava vähintään 1 700 euroa kuukaudessa puhtaana käteen. Kun perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta, hakijan tulee tienata jo 2 600 euroa nettona kuussa.
Useimmille tällaisten tulojen hankkiminen on ylivoimaista. Näin viranomaisille tarjoutuu tilaisuus olla hyväksymättä perheen yhdistämistä ja siten vauhdittaa paluuta.
Harvalla Suomeen tuoreimman turvapaikanhakijaryntäyksen aikana saapuneella on perheen yhdistämiseen vaadittavia tuloja. Tilanteeseen ei edes ole odotettavissa parannusta nopeasti, vaikka hakija saisi oleskeluluvan ja mahdollisuuden työllistyä. Kehno työllisyystilanne ei helpotu lähitulevaisuudessa.
Tulorajat eivät koske ainoastaan turvapaikanhakijoita vaan myös EU:n ulkopuolelta kotoisin olevien kanssa avioituvia suomalaisia. Tällainen vaatimus tuntuu merkilliseltä, sillä se asettaa ulkomaalaisten kanssa perheen perustavat suomalaiset eri asemaan muiden suomalaisten kanssa.
Turvapaikanhakijoiden elämän järjestymisen ja uuteen maahan sopeutumisen kannalta perheiden yhdistäminen on normaalitilanteessa perusteltua. Nyt tilanne ei ole normaali, mutta uusia toimenpiteitä harkittaessa olisi mietittävä rahallisten kustannusten lisäksi myös toimenpiteistä aiheutuvaa inhimillistä hintaa.
Pakolaiskriisiä ei ratkaista Suomessa, vaan siihen on löydettävä yhteiset eurooppalaiset säännöt. Ne eivät voi perustua siihen, että sotaa ja vainoa pakenevien pitäisi ostaa turvallisuutensa rahalla. Tämä lisäisi eriarvoisuutta, vain varakkailla olisi oikeus perhe-elämään.
Pääkirjoitus