”Minulla on ollut taipumusta mustavalkoiseen ajatteluun ja kiihkeisiin mielipiteisiin. Ja siihen, etten ole osannut ottaa huomioon toisia ihmisiä”, Pirkko Saisio sanoi Verkkouutisissa.
Vuosikymmeniä julkiseen keskusteluun vaikuttanut kirjailija arvioi, että ”ylilyönnit loppuvat yleensä väsymykseen”.
Yhteiskunnan muutokset, poliittiset kamppailut ja sosiaalinen media ovat innostaneet suomalaisia osallistumaan. Mielipiteitä riittää, ja keskustelun nujertamisen taito on mukavasti hallussa.
Kansanedustaja Juhana Vartiainen kyllästyi somen ilkeilyyn. Hän laati huoneentaulun käytöstavoista ja muistutti eri mieltä olevien kunnioittamisesta. En tiedä mikä Vartiaisen havahdutti, mutta tarpeellista se oli.
Julmistelut eivät maailmasta lopu. Politiikassa niiden soisi kuitenkin vähenevän siksi, että jankkaava puhe on alkanut jäädyttää päätöksentekoa.
Eduskuntavaalien lähestyessä äänestäjien on hyvä tietää missä mennään. Kahdestasadasta kansanedustajasta turhan moni luulee, että työviikko sujuu mainiosti, kun oma nimi on esillä ja intohimoisimmat kannattajat iloitsevat riitasoinnuista ja nokkeluuksista.
Politiikka nostaa energiatasoja helposti, mutta kukin päättää mihin tarmonsa suuntaa: asioiden sotkemiseen vai ratkaisujen etsimiseen. Kansanedustajien tyylit heijastuvat eduskunnan ilmapiiriin, työhön ja suomalaiseen demokratiaan.
Lukkopurennan tilalle on lupa toivoa kohtuutta, vaikka se olisi kuinka vanhanaikaista. Tuoreet tutkimukset identiteeteistä osoittavat, että suomalaiset ovat mielenmaisemaltaan maltillisia. Enemmistö vierastaa kiivailuja.
Kohtuullista on, että ennen toisen ehdotuksen teilaamista maltetaan arvioida, mikä siinä on hyvää ja mikä huonoa. Molempia yleensä löytyy. Uusimmissa sote-käänteissä tämä unohtui. Nopeimmat poliitikot, tutkijat ja toimittajat ehtivät viime viikolla julistaa, ettei koko uudistusta tarvita, koska Suomi pärjää hyvin kansainvälisessä vertailussa. Ongelmien monimutkaisuus ja uudistuksen aikaperspektiivi unohdettiin tuosta vaan. Ainakin asiantuntijoilta olisi kohtuullista odottaa tarkkuutta ennen päätelmiä.
Reaktioherkkyyttä löytyi myös, kun tuli tieto Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamisesta Helsingissä. Osa iloitsi siitä, että suurvaltajohtajat keskustelevat ja Suomi on hetken huomionkohteena. Osa paheksui sitä, että kiistellyt päämiehet tapaavat täällä ja vaihtavat mielipiteitä.
Ennen kritiikkiä olisi ollut kohtuullista pohtia, voidaanko kriisien maailmassa pärjätä eristämällä ja etäältä huutelemalla. Arkikokemus perheistä ja työpaikoilta opettaa, että näkemysten sovittelu on mahdotonta ilman kohtaamista.
Vain vuoropuhelu voi sivistää tietämätöntä. Vain ennakkoluulottomuus tuottaa kestäviä ratkaisuja yhteisiin ongelmiin. Demokratiaakaan ei voi kehittää, jos poissulkee ne, jotka eivät ymmärrä. Pahuus ei poistu maailmasta jättämällä pahat rauhaan.
Ainakin ihmisoikeuksien puolustajien pitäisi muistaa, että diplomatiaa tarvitaan ennen kaikkea siksi, että kriiseistä kärsivät eniten heikoimmat – lapset, naiset ja vanhukset. Puhevälejä ja luottamusta ylläpidetään pahemman päivän varalle.
Kohtuullisuutta tarvitaan myös yksilötasolla. Intomielisissäkin liikkeissä jokainen vastaa omista sanoistaan ja siitä, mihin yhteistä toimintaa vie.
Työssä ja opinnoissa on kohtuullista, että kunnianhimoisetkin muistavat armollisuuden itseään ja kavereita kohtaan. Ihmisen rajat pitää ymmärtää.
Ehdottomuuksiakin tarvitaan. Kohtuus ei riitä, kun kyse on lasten oikeuksista tai maapallon kantokyvystä.
Jokaiselle lapselle kuuluu kasvun rauha ja turva. Epäinhimilliset olosuhteet konfliktialueilla Lähi-idässä ja Afrikassa tiedetään, mutta tekoja puuttuu.
Lapsenoikeuksista on kyse myös silloin, kun hyvinvointi-Suomessa puolustetaan rokotuksia ja tuomitaan hopeavesi tuttipullossa. On asioita, jotka ovat väärin ja järjettömiä.
Reilu annos ehdottomuutta tarvitaan myös työssä ilmastonmuutosta vastaan. Viimeisimmät tiedot kertovat, että lämpeneminen jatkuu kestämättömästi eivätkä kohtuulliset ponnistelut riitä. Tarvitaan jo sovitun ripeää toimeenpanoa ja uusia harppauksia.
Valtiot, yritykset ja kaupungit ovat ilmastotyön avainpaikoilla. Itse kukin voi miettiä mitä hankkii ja mitä opettaa läheisilleen. Kuluttaja voi tehdä kestäviä ratkaisuja liikenteessä, kodissa ja sen keittiössä.
Työtä hyvän puolesta pahaa vastaan jaksetaan tehdä, kun muistetaan mikä on kunnossa tai kohtuullisella tolalla. Suomessa on syytä arvostaa kaunista ympäristöä ja toimivia palveluita. Tulotaso, onnellisuus ja elinikä kertovat paljon.
Vahvuuksia kertaamalla työlista ja maailmantuska pysyvät kohtuullisina. Voimia säästää myös kyky nähdä tilanteet, joissa kuiskaus kuuluu paremmin kuin huuto.
Karina Jutila on yhteiskuntatieteiden tohtori ja e2 Ajatuspajan johtaja.