Hallituksen ja palkansaajajärjestöjen kiista EU:n laajenemiseen liittyvästä työvoiman vapaan liikkuvuuden siirtymäkaudesta on ratkaistavissa harkitulla kompromissilla. Päätöksen teko kuuluu kuitenkin hallitukselle.
EU:n laajenemista seuraavasta työvoiman ryntäyksestä vanhoihin jäsenmaihin on esitetty monenlaisia ennakointeja. Ne eivät perustu yhteenkään vakavasti otettavaan tieteelliseen tutkimukseen, vaan ovat parhaimmillaan satunnaisten otantakyselyjen väljää tulkintaa. Varsinkin virolaisten on otaksuttu innostuvan mahdollisuudesta työskennellä Suomessa.
Heidän haluaan tulla Suomen työmarkkinoille on kartoitettu muun muassa ammattiyhdistysliikkeen toimeksiannosta tehdyin haastatteluin. Niissä on tosin havaittu niin virolaisten kuin muidenkin uusien EU-kansalaisten ensisijaisen kiinnostuksen kohteeksi Saksa ja muut Keski-Euroopan työmarkkinat.
Kaiken lisäksi talouden kasvu omassa maassa on saanut yhä useammat tulevien jäsenmaiden kansalaiset arvostamaan kotoisia mahdollisuuksia. Muutos näkyy kyselyiden tuloksissa. Eiväthän suomalaisetkaan ole kovin suuressa mitassa lähteneet muualle työhön, vaikka palkkataso on eräissä EU-maissa parempi, verotus lempeämpi ja sosiaaliturvakin osin mittavampi kuin kotimaassa.
Ilmeistä silti on, että pitkään rautaesiripun takana olleet ihmiset ovat alttiimpia kokeilemaan mahdollisuuksiaan ja onneaan ulkomailla kuin ovat olleet unioniin tähän mennessä liittyneiden maiden kansalaiset. Siksi myös laajenemista seuraavaan jonkinasteiseen työvoiman vastaanottoon on syytä varautua. Eniten väkeä tullee juuri Virosta, jossa myös Suomeen lähdön kielelliset valmiudet ovat parhaat.
Työministeriön kaavailema siirtymäkausi on kaksi vuotta. Työministeri Tarja Filatov arvelee sen riittävän. Hän lupaa, että hallitus tarkastelee asiaa yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa ennen siirtymäkauden päättymistä.
Palkansaajien keskusjärjestöt näkisivät mieluummin, että hallitus käyttäisi EU:n sallimaa mahdollisuutta säätää viiden vuoden siirtymäaika. SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialainen huomautti Kalevassa, että viisaampaa olisi varautua pahimpaan. Siirtymäaikaa olisi helppo lyhentää, jos häiriöitä ei esiinny.
Virossa varmaankin närkästyttäisiin, jos Suomi ottaisi ensin käyttöön lyhyen siirtymäkauden ja pidentäisi sitä sitten. Kohtuullisemmalta vaikuttaisi, jos ensin käyttöön otettua pitkää siirtymäkautta lyhennettäisiin, jos pelot maahanmuutosta osoittautuvat turhiksi.
Työlupamenettelyä ollaan jo lieventämässä. Palkansaajajärjestöt muistuttavat hyväksyneensä eduskunnan käsittelyssä olevan hankkeen samassa yhteydessä, kun työmarkkinaosapuolet keväällä 2001 antoivat tukensa EU:n laajentumiselle ja vähintään viiden vuoden mittaiselle siirtymäajalle.
SAK:ssa ja kaikissa muissakin työmarkkinajärjestöissä on syytä oivaltaa, että niiden hyväksymiä julistuksia ei eduskunnan eikä hallituksen tarvitse noudattaa. Silti niiden perusteisiin kannattaa tutustua. Jos järjestöjen kannanotot pohjautuvat merkittäviin tosiasioihin, ne varmasti painavat poliittisten päättäjien ratkaisuissa.
Voi hyvinkin olla, että kaksi vuotta on liian lyhyt siirtymäaika. Viisi vuotta voi yhtä lailla olla liian pitkä. Asiassa on varmasti löydettävissä turvallinen keskitie ja kohtuullinen kompromissi. Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen on viisasta keskustella asiasta avoimin mielin. Sen jälkeen hallitus tekee ratkaisunsa, ja järjestöjen on syytä tyytyä siihen.