Oikeusministeriössä on menossa säädösvalmistelu lunastuslain uudistamisesta, jolla on myös välitöntä vaikutusta Oulun maapolitiikkaan.
Oulu on ylpeästi toteuttanut maanhankintaa yleisen edun ja kohtuuhintaisten tonttien nimissä. Sen mukaan maanhankinta pohjautuu ensi sijassa vapaaehtoisiin kauppoihin ja joka tapauksessa maanomistajien pakkolunastuksen kautta saamaan käypään korvaukseen.
Vaikka maanhankinta toteuttaisikin yleistä etua, ei sen tule tapahtua epäoikeudenmukaisella tavalla mitään sidosryhmää kohtaan.
Todellisuudessa Oulun maankäyttö pohjautuu aggressiiviseen yksityisen maaomaisuuden hyväksikäyttöön. Lainsäädännön velvoitteesta maanhankintaprosessi verhoillaan neuvotteluiksi, kun tosiasiassa kaupunki sanelee raakamaan hinnan täysin yksipuolisesti. Vaikka muodollisesti vapaaehtoinen kauppa syntyykin, eikä pakkolunastukseen aina päädytä, on lunastusuhka arvonleikkauksineen tosiasiassa maanhankinnan päätyökalu.
Esimerkiksi Kivikkokankaan raakamaat kaupunki otti maanomistajilta lunastusmenettelyn aikana 2,8 euron neliöhinnalla. Kaupungin myydessä samaa maata on hinta esimerkiksi 65 euroa neliöltä – kaupungin järjestämien tonttihuutokauppojen toteutuneista hinnoista puhumattakaan! Raakamaa ei ole tonttimaata, mutta kohtuus kaikessa?
Oulun maapolitiikkaan liittyy olennaisesti käytäntö, jossa yksityinen maanomistaja ei saa rakennuslupaa asemakaavan ulkopuolella omalle maalle rakentamiseen edes jälkipolven rakentamistarpeeseen. Miksi ei hyväksytä kaupungille täysin kustannuksetonta tapaa edistää omakotitalorakentamista? Siksi, että se vähentäisi kaupungin maakeinottelun raaka-aineen eli raakamaan saatavuutta. Tämän, todellisen ”Oulun taudin”, on mahdollistanut lunastuslaki ja sen 31 §:n arvonleikkaussääntely.
Suomettumisen aikainen lainkohta ei ole herättänyt kiinnostusta juuri muualla, sillä lunastuksen uhkaan perustuva maanhankinta edellyttää myös poliittista tahtoa, jota Oulussa on poikkeuksellisesti riittänyt. Ei voi kuitenkaan olla oikeudenmukaista, että kenenkään omistusoikeutta poljetaan kaupungin taloudenhoidollisista syistä.
Myös Oulu on antanut säädösvalmisteluun oman lausuntonsa: ”Oulun kaupungin kanta on, että arvonleikkaussäännöstö tulisi ehdottomasti säilyttää lunastuslainsäädännössä.” Sen mukaan, ”lunastusperusteisiin liittyvä tarpeellinen ja looginen arvonleikkaussäännöstö ei kaipaa uudistamista” ja se on ”ainoa oikea tapa määrittää täysi korvaus maanomistajalle.” Oulu on siis selvästi huolissaan, mikäli maakeinottelun päätyökaluun puututtaisiin.
Säädösvalmistelun viimeaikaisin vaihe koettiin hiljattain, kun oikeusministeriön asettaman lunastuslakityöryhmän mietintö julkaistiin. Lain pohjatyö herättää toivoa oikeudenmukaisemmasta tulevaisuudesta, sillä asiantuntijoista koostuva puolueeton työryhmä ehdottaa lunastuslain korvausperusteiden uudistamista.
Korvaus määräytyisi jatkossa lunastusajankohdan täyden markkina-arvon perusteella. Työryhmän mukaan ”perustuslain edellyttämän täyden korvauksen vaatimuksen, sääntelyjärjestelmän johdonmukaisuuden ja maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta nykyistä oikeustilaa ei voida pitää tyydyttävänä.”
Arvonleikkausta koskevat säännökset esitetäänkin kumottaviksi, mikä mietinnön mukaan varmistaisi perustuslaissa turvatun ”täyden korvauksen toteutumisen myös kuntien maanhankintaan liittyvissä lunastuksissa, parantaisi maanomistajien oikeusasemaa sekä edistäisi maanomistajien yhdenvertaista kohtelua”.
Oulun maanhankinta on jo vuosikymmenet perustunut ja perustuu yhä tämän epätyydyttävän oikeustilan mahdollistaman maanomistajien hyväksikäyttöön. Oulun kaupungin ja lainvalmistelutyöryhmän vastakkaisten näkemysten perusteella maanomistajien oikeusaseman huomioiva kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus eivät ole toteutuneet Oulun maanhankinnassa. Toivottavasti työryhmän ehdotus johtaa siihen, että Arkadianmäen lainsäätäjät ymmärtävät oululaistenkin maanomistajien oikeusaseman julkista valtaa käyttävää kotikaupunkiamme paremmin.
Martti Saarela
lakimies, ekonomi
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.