EU-johtajien kokouksen tuloksia on vaikea arvioida ja ymmärtää. Euroopan unioni ei ole ollut koskaan niin hukassa kuin se nyt näyttää olevan. Visiot ja rohkeus ovat hävinneet.
Jos joku väittää ihan oikeasti voivansa päätellä, mitä Euroopan Unionille ja eurolle tapahtuu perjantaina päättyneen huippukokouksen jälkeen, hän liioittelee vahvasti. Varmuudella voi sanoa vain, että velkakriisi on karannut johtajien hallinnasta. Periaatteessa selvästä asiasta, tulojen ja menojen saattamisesta kestävään tasapainoon, on yhteisymmärrys, mutta ei selkeistä keinoista, joilla siihen päästään.
Näyttää siltä, että päättäjät hoitavat jopa väärää kriisiä. Päätoimittajayhdistyksen presidenttiehdokaspaneelissa kokoomuksen Sauli Niinistö kuvasi tilannetta osuvasti tulipaloksi, jonka sammuttamisen sijaan ryhdytään suunnittelemaan uuden talon rakentamista. Suomessakin suurimman huomion veti kiistely Euroopan rahoitusvakausmekanismiin osallistumisesta.
Mekanismi on tulevaisuutta, kriisi nykyisyyttä.
Toiseksi Euroopan Unioni on jakautumassa ei vain kahteen vaan kolmeen erilaiseen ja miksei eripuraiseenkin ryhmään. Syvimmällä ytimessä ovat talouttaan hyvin hoitaneet euromaat, jotka ovat pohjoista Eurooppaa, toisessa kerroksessa ovat talouttaan huonosti hoitaneet eteläiset euromaat ja kolmannessa euron ulkopuoliset maat. Jopa viimeksi mainittujen kesken on syntymässä ristivetoa, kun Britannia on jäämässä sovitun talous- ja vakausliiton ulkopuolelle.
Ja kolmanneksi nykymuotoisen EU:n päätöksenteko on kummallinen sekoitus suuria ja hienoja periaatteita sekä perustuslaillista kiistelyä. Viimeksi mainittu johtuu pelkästään siitä, että visiota Euroopasta ei uskalleta esittää.
Euroopan Unioni tarvitsisi selviytyäkseen integraation nopeaa tiivistämistä. Monissa maissa aihe on kuitenkin sisäpoliittisesti arka, koska muuallakin kuin Suomessa uusnationalismi on nostanut päätään.
Lisäksi vaikuttaa siltä, että Euroopalta puuttuu vahvoja ja näkemyksellisiä johtajia, sellaisia kuin Jacques Delors, Helmut Kohl tai Francois Mitterrand olivat.
Euroopasta ei ole tulossa liittovaltiota. Se on menossa kohti täydellistä takalukkoa. Vaikka Kansainvälisen valuuttarahaston huutaminen Euroopan auttajaksi on järkeenkäypä ajatus, se on samalla EU:ta ja sen johtajia syvästi nöyryyttävä: maailman johtavaksi talousalueeksi varsin hiljattain halunnut maanosa ei kykene nostamaan itseään talouskriisistä kuiville.
Aivan syytön Euroopan halvaannukseen ei ole Suomikaan. Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb kiinnitti Ylen Ykkösaamussa huomiota meikäläiseen paradoksiin: talouskuria halutaan mutta ei suvereniteetin jakamista. Euroopan vakausmekanismista päätettäessä kävi juuri näin. Suomi maalasi itsensä yksin nurkkaan.
Perustuslakia ei saa ohittaa, mutta luulisi jopa perussuomalaisten johtaman opposition kannattavan tiukkaa talouskuria ja sääntöjen noudattamista, eikä moinen onnistu globalisoituneessa taloudessa ilman ylikansallista toimintaa ja toimijoita.
Pitää nähdä kauemmaksi kuin seuraaviin eduskuntavaaleihin. Suomen on vaikutettava vahvasti EU:hun. Kuten diplomatian historia on opettanut, vaikuttaminen onnistuu vain olemalla osa ratkaisua, ei osa ongelmaa.